Piispa Nikolaos

Hyvin kauan sitten eli nykyisen Turkin alueella hurskas ja hyväsydäminen mies, joka jo nuoruudessaan oli hyvin antelias ja auttavainen. Vähän kerrassaan tästä nuorukaisesta varttui aikuinen ja hän opiskeli papiksi. Ei ollut varsin suuri ihme, että aikaa myöden hänet nimitettiin piispaksi Myran kaupunkiin, joka lienee osa nykyistä Turkkia. Piispana ollessaankaan tämä mies ei luopunut köyhien auttamisesta eikä sanan saattamisesta. Kaupunkilaiset saivat silloin tällöin pieniä lahjoja, joiden alkuperää he eivät tienneet. Ne vain ilmestyivät milloin minnekin.

Tarina kertoo Myran piispasta seuraavasti:

Noihin aikoihin oli tapana avioliiton solmimisen merkiksi antaa avioparille myötäjäiset, joiden turvin he pääsivät elämän alkuun. Myötäjäisten antaminen kuului morsiamen vanhemmille, joten se saattoi olla hyvinkin suuri rasitus, varsinkin jos tyttäriä oli useampi kuin yksi.

Myran kaupungissa eli köyhä mies, jolla oli kolme tytärtä, mutta vaikutti kuitenkin siltä, että tyttäret jäisivät naimattomaksi, sillä isällä ei kerta kaikkiaan ollut varaa minkäänlaisiin myötäjäisiin. Tuli sitten aika, jolloin vanhin tyttäristä rakastui ja halusi mennä naimisiin. Varakas piispa kuuli tästä asiasta, ja koska tiesi tilanteen, päätti auttaa perhettä. Eräänä yönä ilmestyikin rappusille pieni pussi täynnä kultahiekkaa. Se oli nimetön lahja piispalta, ja sen turvin isä sai naitettua tyttärensä. Aikanaan tuli myös toisen tytön vuoro, ja sama toistui jälleen. Molemmilla kerroilla lahjan antaja jäi arvoitukseksi.

Kun kolmannen tyttären aika tuli mennä naimisiin, päätti isä ottaa selville tuntemattoman lahjoittajan henkilöllisyyden kiittääkseen häntä. Niinpä mies piiloutui talon ulkopuolelle seuraamaan tilannetta. Keskellä yötä hän yllättäen huomasi, kuinka piispa kiipesi talon katolle ja pudotti jotain savupiippuun. Mies ennätti tunnistamaan piispan, mutta talon portaille ei ilmestynytkään kultapussia. Murheellinen mies meni pää painuksissa sisälle surren, ettei nuorin tyttäristä voinutkaan mennä naimisiin. Myös tytär oli murheissaan, mutta päätti kuitenkin pukeutua ja otti takan reunalle kuivumaan ripustamansa sukat ja alkoi vetää niitä jalkoihinsa. Silloin hän huomasi, että savupiipusta oli jotain päässyt tipahtamaan sukkaan. Poistaessaan ”roskia” hän havaitsi, että se olikin ihan samanlainen kultapussi, joka oli ilmestynyt myös hänen sisartensa hääpäivän aattona. Isä arvasi, että näiden kultalahjoitusten takan oli piispa, jota hän nyt riensi kiittämään.

Vaikka vaatimaton piispa kielsi isää kertomasta asiasta kellekään, pääsi tarina kuitenkin leviämään kaupungilla. Sen jälkeen lapset ovat ripustaneet sukkansa takan eteen kuivumaan, toivossa että niihinkin ilmestyisi joskus jotain. Tavaksi tuli, että jouluaattoina vanhemmat piilottivat sukkiin jotakin, jotta lapset saivat toivomansa. Näin piispa Nikolauksesta tuli joulukin esikuva, joka vuosien saatossa on saanut hieman erilaisia piirteitä eripuolilla maailmaa.

Pyhimykseksi piispa Nikolaos julistettiin vuosikymmeniä kuolemansa jälkeen, kun Barin kylä, jonne hänen maalliset jäännöksensä oli siirretty, paloi. Koko kylä tuhoutui täysin, niin että vain yksi talo säilyi tulipalossa. Sitä pidettiin ihmeenä, sillä juuri sen talon olisi pitänyt tuhoutua ensimmäisten joukossa. Juuri siinä talossa olivat Nikolaoksen maalliset jäännökset. Tämän ja Nikolaoksen elinaikanaan tekemien monien ihmeiden takia katolinen kirkko julisti Nikolaoksen pyhimykseksi.

Monet Nikolaoksen tekemistä maanpäällisitä ihmeistä koskettivat tavalla tai toisella lapsia ja merenkulkijoita, joten Nikolaoksesta tuli etenkin heidän suojeluspyhimyksensä. Ortodoksinen kirkko on kunnioittanut näitä pyhimyksiä siten, että kirkot ja tsasounat on siunattu heidän nimiinsä.

Kalajoen ortodoksinen rukoushuone on siunattu Nikolaoksen nimiin. 

Tämän pyhää Nikolaosta esittävän ikonin Kalajoen ortodoksisen rukoushuoneen kannatusyhdistys 

sai lahjaksi Sortavalasta.