Minä rehellinen mies

Ehkä minä nyt pienen varauksen jättäisin, jos minulta kysyttäisiin olenko rehellinen. Sanoisinko kenties, että en ole rehellinen, mutta pyrin siihen. Niin oikeasti ajattelen, että jo sekin on lähempänä totuutta kuin ne lukuisien poliitikkojen vakuuttelut omasta rehellisyydestään. Elämä on osoittanut, että mitä enemmän ihminen vakuuttelee omaa rehellisyyttään, sitä varmemmin hän on varas ja valehtelija. Näin varsinkin politiikassa, jossa pikkukieroilusta on tullut suorastaan kansantapa, ja se hyväksytään ihan pienin pahoitteluin.

Melkein kaikissa yhdistyksissä ja kansalaisjärjestöissä samoin kun suomalaisessa oikeuskäytännössä määrätään tai vähintään kehotetaan ihminen jääväämään itsensä silloin, kun juuri hänen asiaansa käsitellään. Sitä ei yksinkertaisesti pidetä korrektina, ja se on katsottu epäoikeudenmukaiseksi. Sitä paitsi se saattaa aiheuttaa lopputuloksen, jota riippumattomien enemmistö ei nimenomaan ole halunnut.

 

Meidän epämääräinen hallituspolitiikkamme ja epädemokraattinen käytäntömme on erinomainen esimerkki tästä. Kun joku poliittinen puolueemme on esittänyt epäluottamuslausetta hallitukselle, se yleensä johtaa siihen, että eduskunta äänestää asiasta. Nyt tapahtuu sitten tämä kummajainen: joukko ihmisiä, joiden luottamuksesta juuri äänestetään, ryntää vaikka ministeriaitiosta äänestämään muiden mukana. Ihan yksinkertaisen järjen mukaan he ovat kuitenkin ihmisiä, joiden luotettavuudesta juuri äänestetään!

Miksi ihmeessä ma sallimme heidän äänestää omasta luottamuksestaan? Se nyt vaan ei ole minun oikeustajuni mukaista. Tosiasiassa ainut, joka joutuu jääväämään itsensä äänestyksestä, on eduskunnan puhemies. Miksi ihmeessä juuri hän? Siihen ei olekaan olemassa mitään kansalaisten oikeustajuun uppoavaa syytä. Hän on kansan valitsema kansanedustaja ja nauttii siis kansan luottamusta juuri kansanedustajana. Hänen luottamuksestaan ei myöskään äänestetä, joten kyllä minä tollero joudun kysymään, että miksi hän ei saa äänestää. Minun oikeustajuntaani uppoasia paremmin käytäntö, että äänten mennessä tasan puhemiehen ääni ratkaisee.

Täytyy myöntää, että en minä kaikkia eduskunnan käytäntöjä tunne, mutta näin olen antanut kertoa itselleni. Mielelläni olisin väärässä, sillä onhan tuo likipitäen sama kuin oikeudessa murhaajalta kysyttäisiin, että tapoitko, ja jos vastaaja sanoisi: ”En tietenkään”, niin oikeus katsoisi jutun rauenneen.

Sen verran mutkikas tämä meidän järjestelmämme on, että jos ehdottamani jääviyskäytäntö olisi ollut viimeksi suoritetussa luottamusäänestyksessä käytössä , meillä olisi nyt uusi hallitus ja uusi pääministeri.

En minä koskaan ollut Kekkosen miehiä, vaikka Kekkosen aikana elinkin, mutta kyllä minä silti luulen, että Urho olisi hajottanut hallituksen jo ajat sitten. Tuskinpa olisi edes katsellut vitkuttelua hallituksen muodostamisessakaan. Ihan suoraan ei näitä presidettejä enää voi verrata toisiinsa, kun presidentiltä on valta riisuttu, mutta jotenkin haiskahtaa, että yli puoluerajojen ollaan sitä mieltä, että Urho Kekkonen oli maamme viimeinen presidentti, ellei nyt Niinistö nosta profiiliaan, mutta taitaa valta olla liian riisuttu.