lauantai 1. marraskuuta 2014

Poliittiset virkanimitykset


Poliittiset virkanimitykset on korruption muoto, joka meillä Suomessa on enemmän sääntö kun poikkeus. Tosiasiassa kyse on paljon laajemmasta asiasta kuin vain virkanimityksistä, sillä tämä epädemokraattisuus on pesiytynyt erilaisiin avustuksiin poliittisten järjestöjen kesken.

Kun 60-luvulla hyväksyttiin laki puoluetuesta, saatiin aikaan järjestelmä, joka johti mm. SMP:n konkurssiin, kun köyhyydessä elämään tottunut puolue sai maistaa hetken veronmaksajien rahojen tuhlausta ja sitten nämä varat otettiinkin äkkiä pois, puolueen poliittisen suosion laskiessa. Konkurssiinhan sellainen johti, ja niin käy luultavasti myös ”persuille”, jotka näyttävät seuraavan samaa rataa.

SMP vastusti poliittisia virkanimityksiä tasan niin kauan kuin näitä virkoja ei tarjottu heille, mutta Pekka Vennamon otettua vastaan PostiTelen pääjohtajan viran menetti puolue uskottavuutensa. Todennäköisesti kiusaus oli liian suuri opintonsa keskenjättäneelle tekniikan opiskelijalle. Yhtä vähäisin eväin on muistini mukaan vain parturi Fagerholm edennyt jonkin valtion laitoksen pääjohtajaksi. Varmasti molemmat herrat täyttivät tuolinsa niin hyvin kuin nyt pitikin, mutta kyllä se silti väärin oli sekä veronmaksajia että todella päteviä ihmisiä kohtaan.

Perussuomalaiset vastustavat pääsääntöisesti vain kehitysapua ja poliittisten nuorisojärjestöjen tukien eriarvoisuutta. Toki se väärin onkin: paljon pienemmän puolueen nuorisojärjestö saa paljon suuremman tuen kuin esimerkiksi Perussuomalaiset nuoret. Vielä suurempi vääryys kuitenkin on, että mitään tukia poliittisille nuorisojärjestöille ylipäätään jaetaan. Jos ei puoluetukea enää voida lakkauttaa, niin vähintä kuitenkin olisi, että tuohon tukeen sisällytettäisiin myöskin nuorisojärjestöjen toiminta. Sitä samaa poliittista toimintaahan se on.

Poliittinen korruptio on rehottanut tässä maassa aina, eikä siitä ihan puhtaita papereita ole saanut yksikään puolue, jolla on ylipäätään ollut valtaa vaikuttaa asioihin. Luultavaa on, että pahimpia syyllisiä tähän ovat olleet 80-luvulla SDP sekä Sorsan jälkeisenä aikana Kokoomus. Demareiden valtakaudella jopa siivoojien tehtäviin valittiin puolueen jäseniä. Silloin luotiin myös järjestelmä tuplaviroista, joita tarvittiin, kun sopivan lisäksi piti valita myös pätevä. Tästä systeemistä ei oikein ole vieläkään päästy eroon, paitsi että aina ei ole palkattu pätevää.

Nykyinen hallitus ei ole saanut puhtaita papereita juuri mistään. Tässä oman puolueen suosimisessa jokainen ministeri kuitenkin on tehnyt parhaansa virkamiehiä nimittäessään. Kun ministeri saa huseerata melko vapaasti milloin missäkin tehtävässä, ei aivan harvinaista ole, että viran pätevyysehtoja muutetaan hakijoiden mukaan. Ei siis niin, että hakijat valikoituisivat ehtojen mukaan. Krista Kiurun johtama opetusministeriö on tyypillinen esimerkki siitä, miten varsin korkealle paikalle nimitettiin maisteri, vaikka viran pätevyysvaatimuksena oli tohtorin tutkinto. Kun Krista Kiurun suosikki ei kuitenkaan ollut tohtori, muutettiin viran pätevyysvaatimuksia, ja niin opetushallitukseen saatiin demarien värisuora, joka näin ulkopuolisen silmin vaikuttaa varsin epämääräiseltä ryhmittymältä.

Kun nyt minulla on aina ollut tapana hieman toistella itseäni, niin teen taas niin. Kyllä politiikka saa olla politiikkaa, mutta kaikkiin yhteiskunnallisiin tehtäviin pitäisi aina valita pätevin mahdollinen hakija. Pitkässä juoksussa nämä paikat kyllä jakautuisivat tasaisesti kaikkien puolueiden kesken, ja maan asiat makaisivat paljon paremmin kuin nykyisin. Voisihan se niin tietysti käydä, että Krista Kiuru ei olisi ministeri, samoin kuin ei ehkä moni muukaan. 

Kuva: IL

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti