Koulupakko

Pakko on sana, joka saa suomalaisen pomppimaan takajaloillaan. Mikä tässä maailmassa nyt pakko voisi olla! Kaikki ne käsitteet, joiden yhteyteen on liitetty sana ”pakko” ovat yleensä jotenkin vastenmielisiä. Niinpä meillä ei ole esimerkiksi koulupakkoa. On vain oppivelvollisuus, joka on aivan eri asia kuin pakko. Hyvin usein kuultu suomalainen fraasi onkin: ”Pakko ei ole muu kuin kuolema.” Jopa tämä kuoleman pakollisuuskin on joskus asetettu kyseenalaiseksi.

  

Kuolemaakin varmempi asia kuitenkin on, että jos haluat opiskella vähänkin peruskoulun ala-astetta enemmän, joudut törmäämään ”pakkoruotsiin”. Se on poliittisista syistä mukana raahattu kummajainen, josta tässä tosiasiallisesti yksikielisessä maassa kärsii suurin osa kansasta jossakin elämänsä vaiheessa.

On kyllä oikein, että sellainen maailmankieli kuin englanti sisällytetään vakiona koulujen opetusohjelmaan, mutta näiden naapurimaiden Venäjä, Viro ja Ruotsi kielellinen asema pitäisi pohjautua vapaehtoisuuteen. Edes englannin kielen asema ei saisi olla niin vahva, että se voisi pilata jonkun lapsen tai nuoren koko tulevaisuuden. Aika naurettavaa oli, että vanhoina aikoina esimerkiksi teknillisessä koulussa saattoi jäädä luokalleen teknillisesti hyvinkin lahjakas nuori vain siksi, että kielet tuottivat vaikeuksia.

Olen täysin tietoinen, että minut on leimattu ruotsin kielen vastustajaksi. Vaikea kai siitä imagosta on päästä eroon. On melkein kun sanoisin rasisteille tyypillisen lauseen: ”..en ole rasisti, mutta.” Koetanpa nyt kuitenkin lähestyä tätä kautta. On tärkeää, että ihminen saa edes jonkinlaisen käsityksen siitä, että maailmalla puhutaan muitakin kieliä kuin suomi. Parhaiten tätä päämäärää palvelisi niukka opetettavien kielten valikoima, joista itse kukin saisi valita itselleen sopivan yhdistelmän, tai ainakin yhden kielen. Se kieli voisi olla vaikkapa ruotsi, venäjä tai englanti. Uskon, että olisi myös lapsia ja nuoria, jotka valitsisivat nuo kaikki. Täysin varma olen, että myös ruotsin kielen asema vahvistuisi sitä kautta. Ruotsin kieltä vastaan minulla ei todellakaan ole mitään huomauttamista, mutta kun toinen asuntomme on Lappeenrannassa, niin olen ollut huomaavinani, että pakkoruotsi ei ole vähääkään auttanut kassaneitiä hänen palvellessaan venäläisiä asiakkaita, joita siellä on todella paljon.

Siis kyllä ruotsille, mutta ei pakolle.

 

Jo lapsuudesta muistan, kuinka matematiikan tarpeellisuutta opettajamme perusteli yksinkertaisten esimerkkien avulla. Oli tärkeä tietää, paljon saimme rahaa käteen, jos palkkamme oli x markkaa tunnissa, teimme työtä y tuntia ja veroa maksoimme z prosenttia. En muista koskaan kenenkään vastustaneen pakkomatematiikkaa. Matematiikka oli luonnollinen osa ihmisen elämää, ja siksi se miellettiin myös luonnolliseksi osaksi koulunkäyntiä.

Olen aina vastustanut sanaa ”pakko”, ihan kaikessa. En ole kielimies, enkä mielestäni matemaattisestikaan erityisen lahjakas. Suomen kielen hallitsen jotenkuten, mutta mikään Kalle Päätalo en myöskään ole. Kaikista näistä vajavaisuuksista huolimatta olen onnistunut kahlaamaan tämän suomalaisen koulujärjestelmän lähes päästä päähän väistellen karikoita ja kaikkia pakoja. Silti uskon olleeni hyvä ammattimies ja hyvä opettaja työssäoloaikanani.