Se auttamisen tahto

En sattunut paikalle silloin, kun maailmaa luotiin, joten en ole ihan varma, tarkoittiko Herramme tämän kylmän ja syrjäisen maailmankolkan vain meille suomalaisille. Varmaa kuitenkin on, että alkuperäinen tarkoitus on meiltä hämärtynyt, kun kuvittelemme, että tällainen Suomeksi nimitetty maapläntti on pidettävä ainakin osittain tyhjänä. Uskottava on, että Herramme sanoi hänen sanoikseen pannut sanat ”lisääntykää ja täyttäkää maa”. Näyttää siltä, että vain lestadiolaiset ovat sen ottaneet kirjaimellisesti, mutta eivät hekään ole hoksanneet, että populaatio ei riitä, vaikka kuinka yrittäisi. 
 

Kun minulla nyt sattuneesta syystä on suorat suhteet Saksaan, poimin sieltä aina muutamia esimerkkejä. Luonnonvaroiltaan Saksa on Suomea köyhempi maa, eikä se edes nyt yhdistymisen jälkeenkään ole pinta-alaltaan paljonkaan isompi. Siitä huolimatta siellä on asukkaita 15-kertaisesti se määrä kuin meitä suomalaisia Suomessa. Missähän me olemme epäonnistuneet kun pakolaisistakin suurin osa vain edelleen pyrkii maihin, joissa jo ennestäänkin on tungosta?

”Suomi on maailman paras maa”, sanovat suomalaiset ja vetoavat milloin mihinkin tutkimukseen. Tästä huolimatta miljoona suomalaista on valinnut asuinseudukseen jonkin muun maan. Eivätkö he ole uskoneet tuohon propagandaan, vai mistä on kyse? Miljoona ihmistä vajaasta kuudesta miljoonasta on aika iso osa. Jos nyt sotaakäyviä kehitysmaita ei oteta lukuun, niin taitaa Suomi olla tässäkin suhteessa maailman kärkeä. Tilastot ovatkin siitä mukavia, että sopivasti niitä pyörittelemällä ne vahvistavat lähes minkä käsityksen tahansa. Olen toki minäkin sortunut niiden kanssa leikittelyyn, mutta pääsääntöisesti olen myös vilkaissut mitalin toistakin puolta.

Ehdottomasti olen sitä mieltä että Grönlanti on maailman paras maa asua. Siellä on hyvin vähän saasteita, paljon tilaa ja pakasteet säilyvät hyvin. Ei edes ammattiyhdistysliike valita siitä, että eduskunta säätää näitä ns. ”pakkolakeja”, vaikka se perinteisesti on ollut heidän tehtävänsä. Kyse ei siis olekaan siitä, mikä oikeasti on totta, vaan siitä, miltä suunnalta tätä asiaa katsomme. Yhä edelleen lasi on joku puoliksi tyhjä tai puoliksi täysi.

Entisenä nyrkkeilijänä tiedän, että antamisen iloa on olemassa. Kun nyt nyrkkeilyn olen lopettanut, niin olen koettanut purkaa tätä viettiäni antamalla sitä mitä minulla on. Olen satamakirkon vapaaehtoinen, tosin laiska. Olen myös Kalajoen ortodoksisen rukoushuoneen kannatusyhdistyksen jäsen ja melkein ensimmäisenä tarjoamassa pakolaisille turvapaikkaa, vaikka ei minulla sitä olekaan. On meillä kuitenkin yöpynyt ulkomaalaisia melkein yhtä paljon kuin pakkakunnan hotelleissa. Tai nohh… ehkä vähän liioittelen.

Mistään en ole löytänyt sitä ihmisryhmää, joista rasistit käyttävät nimitystä ”omat”. Melkein alan epäillä, että tällaista porukkaa ei olekaan. On vain olemassa ihmisiä, joista osa tarvitsee apua ja osa taas ei. Laupias samarialainen on ihminen, joka ojentaa auttavan kätensä silloinkin, kun ei ole ihan varma, onko tämä autettava sukulainen vaiko ei. Hän ei myöskään huutanut: ”Ovatko hyvätuloiset jo auttaneet?” Ei kysellyt tätä myöskään roponsa lippaaseen heittänyt köyhä leski. Nämä molemmat antoivat sen mitä heillä oli, vertailematta lainkaan sitä miten toiset auttoivat.

Tämä maapallo on tarkoitettu kaikille, eikä meillä ole mitään oikeutta sulkea tätä maailman kolkkaa yhdeltäkään ihmiseltä. Ihan hyvin on mahdollista, että porukkaan on solahtanut mukaan myös joku hyväksikäyttäjä. Uskon vilpittömästi siihen, että suomalaiset viranomaiset selvittävät mahdollisimman hyvin tämän porukan taustat. Kun me tulimme tähän maahan, eivät systeemit olleet vielä näin kehittyneitä. Ehkäpä siitä johtuu, että kantasuomalaiset ovat suhteellisesti ottaen rikollisempaa porukkaa kuin pakolaiset.

Onkohan niin, että meiltä suomalaisilta vain puuttuu auttamisen halu? ”Meille heti ja kaikki” saattaa olla peräisin ajalta, jolloin me valloitimme tämän maan.

Ei tänne kukaan saa tulla, koska me olimme ensin!