Yhteiskunnalliset asiat

Kyllä kai aikoinani tämän blogin nimesin poliittiseksi blogiksi, mutta se oli silloin. Se oli siis silloin, kun aktiivisesti harrastin poliittisia asioita. Nyt kun nyt harrastan vain asioita, jotka eivät välttämättä ole niinkään tarkoin poliittisia kuin yhteiskunnallisia yleensä, alan tästä päivästä eteenpäin nimittää tätä yhteiskunnalliseksi blogiksi. En ole poliittisesti erityisen aktiivinen, niin kuin en oikeastaan koskaan ole ollut. Olen vain ollut kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista, niistäkin, jotka eivät välttämättä ole sidoksissa politiikkaan. Tietysti tällä sitten tarkoitan urheilua, uskontoa ja kulttuuria.

Mitä enemmän näitä asioita olen ajatellut, sitä selvemmäksi minulle on tullut, että poliittiset puolueet ovat muodostaneet eräänlaisen sekahedelmäsopan, joista on aika vaikea herkkupaloja poimia. Jokaisella on omat agendansa, eivätkä ne ole keskenään sen pahemmin ristiriidassa kuin asiat oman puolueen sisällä. Oppositio vastustaa hallitusta ja hallitus koettaa tehdä parhaansa saadakseen edes jonkin ryhmittymän hyväksymään hallituksen selkeän pyrkimyksen saada Suomen velkaantuminen estettyä. Ehkä me emme koskaan siihen pysty, sillä suomalaiset ovat menettäneet lähimmäisen auttamisen halun. Seitsemän kuolemansyntiä ovat vain joku kuollut kirjain, ja Saarijärven Paavo Runebergin luoma satuolento.

Saarijärven Paavon eräs säe kuuluikin: ”Vaimo, vaimo. Pane leipään puolet petäjäistä, sillä veihän naapurimme viljan halla.” Näin Paavo halusi antaa osan säilyneestä sadostaan naapurille, joka oli menettänyt kaiken.

 

Tällaista auttamishenkeä me emme nykyisin ihmisistä löydä, ja vaikka näkisimme kuinka hyvin toisen hädän, emme pane leipäämme ”petäjäistä” auttaaksemme hädässä olevaa lähimmäistä. Siitäkään huolimatta emme tätä auttamisen halua löydä, vaikka olemme edelleen eräs maailman rikkaimmista valtioista. En nyt välttämättä puhu pelkästään pakolaisista, sillä sama asenne näyttää olevan myös ”kansalaistalkoissa”. Säästää pitää, mutta ei minun rahoistani. Tämän perisuomalasien asenteen voit kyllä kohdata heti liikenteessä, kun sinun pitäisi vaihtaa kaupungissa kaistaa. Aina saat tilaa, mutta vasta minun taakseni. Tämä pätee siis säästöihinkin. Kyllä säästää pitää, kunhan se ei koske minua.

Ihmeellisintä näissä kiemuroissa onkin, että kun kansalaisia haastatellaan, suurin osa on valmis luopumaan jostakin. Kansalaisille tämä siis sopisi, mutta ei ammattiyhdistysliikkeelle. Tosiasiassa ammattiyhdistysliike ei näytä ajavan kenenkään etua!

Väitän, että pakko on säästää ja että pakolaiset tulevat. Olisi ihan hyvä, jos ajoissa osaisimme ottaa lusikan kauniisti käteen ja koettaa päästä parhaaseen mahdolliseen tulokseen näissä olosuhteissa.

Kristillisen ihmisenä olen todennut, että politiikka ei oikein sovi kristitylle, sillä joskus joutuu hyväksymään asioita, jotka ovat täysin uskonnon vastaisia.

Jokainen ihminen on lähimmäinen, eikä tätä piiriä voida eristää minkään sanan ”omat” sisään. Sellaista ihmisryhmää ei vain ole olemassa. Me olemme kaikki ihmisiä ja meillä on kaikilla lähimmäisiä. Heitä ei ole luotu pelkästään auttamaan meitä. Joskus he ovat myös auttamisen kohteita.

Kokeilkaapa huviksenne, niin antaminen saattaa tuntua paremmalta kuin saaminen.