Elämämme niittomiehet

Eräs tämän maailman erikoisuus on ehdoton oikeudenmukaisuus. Minä ja muut kyllä hyvin herkästi väitämme, että siinä ja siinä asiassa minua on kohdeltu epäoikeudenmukaisesti ja en ole saanut ansaitsemaani oikeutta. Voihan se niin ollakin, jos katsomme asioita vain ja ainoastaan omasta näkökulmasta, niin kuin meillä ihmisillä taipumusta on.

Oikeudenmukaisuus on kuitenkin kuin rukousvastaus. Se tulee täysin erilaisena kuin odotamme. Keskimäärin saamme sen mitä meille kuuluukin, mutta se ei aina tule sieltä, mistä odotamme tai oletamme meille kuuluvan. Joissakin asioissa luulemme tulleemme väärin kohdelluiksi unohtaen kokonaan ne asiat, joita emme ole edes ansainneet, mutta silti olemme ne saaneet.

Eräänä iltana istuin rakentamamme tsasounan pitkällä penkillä ja sain kuunnella Iktys-kvarketin pitämää iltahartautta. Todella kaunis ja lämminhenkinen tilaisuus, jossa tunsin olevani jotenkin etuoikeutetussa asemassa. Olinhan rakennuttajatiimin johtohenkilöitä. Näin ajattelin. Samalla jyrähti ukkonen ja taivaalta tuli vettä kaatamalla. Sillä hetkellä pyysin anteeksi ajatuksiani, sillä tajusin, että olin vain välikäsi suuremmalle voimalle. Hiljaa mielessäni kiitin Jumalaa, että sain olla välikäsi sille paremmalle voimalle, jota ei maalliset riidat vavisuttaneet eikä paha pelottanut.

Istuin penkillä ja mietin kaikkea sitä, mistä olin valittanut ja vaikertanut, täysin unohtaen ne pahat teot, joita elämäni aikana olin tehnyt. Olin todella surutta rikkonut Jumalan ja ihmisten asettamia lakeja, ja jos jostain olin maallisen rangaistuksen saanut, olin siitäkin valittanut. 

 Kuva: Kauko Erkkilä, 14.7.2014

Kun mietin omaa elämääni, panin yhteen riviin ne teot, joista minua ei oltu edes rangaistu, mutta kuitenkin tajusin ne vääriksi teoiksi. Kun rinnalle asetin ne teot, joissa katsoin tuleeni väärin kohdelluksi, huomasin, kuinka tasapitkiksi nuo rivit muodostuivatkin. Tosiasiassa elämä oli kohdellut minua varsin oikeudenmukaisesti, vaikka aikaisemmin en ollut sitä edes huomannut, koska en suostunut kääntämään tuon elämäni kolikon toista puolta.

Kyllä minä edelleen pidän itseäni Kalajoen tsasounan ideoijana, mutta rakentaminen ei minulta yksin olisi onnistunut. Siihen tarvittiin tuhansia talkoolaisten tunteja ja paljon korkeimman voiman apua. Nyt tsasouna seisoo särkkien parhaalla paikalla ikään kuin julistaen kiitosta Herralle. Siitä huokuu minun kiitokseni myös niistä asioista, joista en olisi kiitosta edes tarvinnut, ja tuon tsasounan siluetti pyyhkii pois kaikki ne pahanmakuiset varjot, joita elämä on minunkin tielleni heitellyt.

Kyllä totuus on se, että ihminen niittää sitä mitä kylvää. Olen koettanut jo vuosikaudet kylvää hyvää ympärilleni. Viimeinkin näyttää siltä on sadonkorjuun aika.