Ääniharavat

Tuota termiähän yleisesti käytetään ihmistä, jotka joissakin valeissa onnistuvat keräämään suuren äänimäärän. Yleinen käsitys on, että tämä koituu jotenkin puolueen hyväksi. Useissa tapauksissa niin onkin, mutta ei suinkaan aina. Suurestakin henkilökohtaisesta äänimäärästä huolimatta voivat nämä ihmiset olla vahingoksi puolueen kokonaiskannatukselle.

En ole aktiivipoliitikko, vaikka olenkin osallistunut muutamiin vaaleihin ilman isompia tavoitteita. Ehkä se kuitenkin on antanut sysäyksen tutkia hieman vaalimatematiikkaa ja ihmisten äänestyskäyttäytymistä. Päällimmäinen huomio on, että yleinen ns. suosioon vaikuttava seikka ei suinkaan ole oletus ihmisen kyvyistä hoitaa yhteisiä asioita, vaan yksinkertaisesti tunnettavuus. Se on erittäin pieni ryhmä äänestäjiä, jotka äänestävät henkilöä esimerkiksi siksi, että hänen koulutuksensa tukee jotakin erikoissektoria tässä politisoituneessa maailmassa. Vai oletteko sitä mieltä, että esimerkiksi hiihto on ominaisuus, jota ehdottomasti tarvitaan kansallisesta edusta päätettäessä?

Tärkeämpää kuin yleinen talouselämän tunteminen on se, että onnistuu työntämään suksensa  toisen ohi. Mitenkään halveksimatta Juha Mietoa ja hänen saavutuksiaan pidän jokseenkin varmana, että Keskustapuolueellakin olisi ollut melko joukko tosiasiallisesti pätevämpiä ehdokkaita. Eduskuntavaaleissa ei siis valittu hiihtomaajoukkuetta. Tosin joskus on sattunut sellaista, että missikilpailuissa menestynyt ehdokas on voittanut joitakin muuten päteviä ehdokkaita rinnan mitalla. Sen enempää hävinneiden kuin voittajienkaan vika tämä ei ole. Periaatteessa se on niiden moka, jotka ehdokkaista ovat päättäneet. He ovat kuitenkin vain seurailleet Suomen kansan tuntoja ja todenneet saman, jonka minäkin. Ei ole tärkeää että osaat jotakin. Tärkeää on se, että olet juoksija, laulaja, hiihtäjä tai vaikkapa pankkirosvo.

Nuo kymmenet julkkikset ovat yleensä myös ääniharavia. Tosiasiassa se kertoo Suomen kansan sokeudesta nähdä politiikan ja poliitikkojen tehtäviä. Toki joskus löytyy myös helmiä näidenkin ihmisten joukosta, sillä lajissa kun lajissa voi menestyä ihminen, joka on etevä myös yhteisten asioiden hoidossa. Ehkä meidänkin eduskunnasta löytyy pari tällaista, mutta minään yleissääntönä sitä ei voida pitää.

Julkkiksiakin yleisemmin ääniharava on joku ihminen, joka on oivaltanut jonkun kansanryhmän mielipiteen. Pääsääntö on, että silloin ollaan jyrkästi puolesta tai vastaan asiassa, joka herättää voimakkaasti tunteita ja joka asiana on kansalle vieras, mutta johon silti on olemassa yleistä kiinnostusta ja johon otetaan kantaa.

Rasismi on tällainen aihe. En usko, että esimerkiksi tohtori Halla-aho oikeasti on rasisti, mutta tohtorismiehenä hän on osannut arvioida tilanteen aivan oikein. Suomessa on sen verran rasisteja, että sopivasti tämä aate yhdistettynä tohtorin koulutukseen on vaalimenestys taattu. Oletettavaa on, että äänestäjät eivät ole edes huomanneet tätä yhtälöä. Tosiasiahan on, että Halla-ahon koulutuksella ja mahanmuuton vaikutuksilla ei ole minkäänlaista keskinäistä riippuvuutta, mutta moni näyttää kuitenkin vetoavan siihen.

Ymmärrän niitä suomalaisia, jotka ovat ilmoittaneet, että he eivät voi äänestää sitä ja sitä puoluetta vain siksi, että ääni saattaa lopulta päätyä sellaisen ihmisen hyväksi, jota he eivät missään tapauksessa halua äänestää. Näihin ihmisiin kuulun myös minä. Käsi sydämellä voin vannoa, että jos tiedän, että on mahdollista että ääneni koituu jonkun tunnetun rasistin hyväksi, en äänestä koko puoluetta.

Kyllä puoluejohdon pitäisi ymmärtää, että yksittäinen ääniharava voi olla haitaksi puolueen kokonaismenestykselle ja imagolle. Minun mielestäni esimerkiksi Jussi Halla-aho on oikein sopiva mies opintomatkalle Brysseliin, mutta täysin sopimaton suomen eduskuntaan.