Kalajoen tsasouna - hirsi kerrallaan

Vaikka alun alkaen olenkin nimittänyt tätä nettisivuani poliittiseksi blogiksi, niin melkeinpä alusta asti olen kirjoittanut tänne myös muita mielestäni merkittäviä asioita, jotka ansaitsevat tulla muistiin merkityiksi. Tuon hiekkasärkkien tsasounan rakentaminen on mielestäni asia, jonka erityisyys on alkanut selvitä minulle vasta nyt, kun kymmenet ja taas kymmenet ihmiset ovat käyneet sitä ihailemassa ja kiittelemässä rakentajien ammattitaitoa.

Miksikään rakennustaiteen mestariteokseksi sitä en todellakaan alun alkaen tarkoittanut, mutta näyttää siltä, että siitä on sellainenkin tullut, sillä myös monet ammatti-ihmiset ovat tulleet ihan vain työnlaatua ihailemaan. Rakennuksen voi jokainen itse nähdä särkillä, joten mitäpä minä sitä enemmän kehumaan. Haluan kuitenkin kertoa tuon Herran huoneen tarinan.

Hengellistä heräämistäni en tässä nyt aio painottaa, sillä melko tavallisena ihmisenä olen itseäni aina pitänyt, eikä minua kovin vahvasti ”hurahtaneeksi” ole moni muukaan väittänyt. Ehkäpä kristilliset elämänarvot näkyvätkin elämässä, jota elän.

Kun pääsin eläkkeelle, muutin Kalajoelle, ihan ilman mitään näkyvää syytä. Etsin vain rauhaa ja ”mummon mökkiä”, jossa voisin eläkepäiväni viettää. Mökki löytyikin, mutta ilmeisesti minulle oli kuitenkin tarkoitettu vielä muutakin tekmistä, sillä melko pian Kalajoelle muuttoni jälkeen törmäsin taiteilija Oma Oreliin. Istuimme Hägmannin kahvilassa, kun keskustelumme kääntyi yhteiseen uskoomme ortodoksisuuteen, josta alkoi tuo tsasounan rakentamiseen johtanut tapahtumasarja. Siteeraan tässä nyt muutamia lauseita tuosta keskustelusta.

Olga (siis Oma Orell) totesi olevansa ortodoksi, johon minäkin sitten: ”Ai, sehän kiva kuulla, täällä ei juuri meikäkäisiä tapaa. Minäkin olen karjalainen ja myös ortodoksi, mutta taidan olla huono ortodoksi, kun aina olen asunut paikkakunnalla, josta on vähintään 70 kikometriä lähimpään tsasounaan tai kirkkoon.” ”Niin”, totesi Olga. Hänkin oli asunut koko Suomessa oloaikansa täällä Kalajoella, jossa todellakaan nuo ortodoksiset perinteet eivät kukkineet, vaikka kyseessä on toinen valtionkirkoistamme ja Suomen toiseksi suurin uskonnollinen yhteisö. En ole koskaan puhunut mistään uskonnollisista kokemuksista, enkä Herralta saamistani tehtävistä, mutta kyllä sisimmässäni sillä hetkellä jotain liikahti. Huomasin suustani tulevan seuraavat sanat: ” Sienet kasvavat ja marjat kasvavat, mutta kirkot on aina pitänyt ihmisten rakentaa.”  Ehkä silloin en vielä tajunnut tuon tapaamisen merkitystä, mutta kypsymään se mieleeni jäi. Voi olla, että aikaa myöten olisi myös unohtunut, mutta ehkäpä Herralla oli muuta mielessä.

Muutama kuukausi oli tuosta Olgan tapaamisesta kulunut, kun minä mökkiä remontoidessani putosin seinältä ja jouduin sairaalaan, jossa oli taas aikaa ajatella. En silloin ollut edes naimisissa, mutta toki tulevan vaimoni Pirjon olin jo kauan tuntenut. Eräässä puhelinkeskustelussa hänen kanssaan mainitsin myös tuon tapaamisen Olgan kanssa ja keskustelun tsasounan rakentamisesta. ”Siinä projektissa haluan olla mukana”, sanoi luterilainen ystäväni, joka karjalaisena kuitenkin tunsi ortodoksisuuden oikein hyvin.

Siihen ne tapahtumat siten johtivat, että Pirjo, Olga ja minä perustimme kannatusyhdistyksen, jonka tehtäviksi määritettiin tsasounan rakentaminen ja ylläpito sekä ortodoksisen kulttuurin vaaliminen. Kyllä siitä rankka projekti tuli kolmelle suhteellisen köyhälle ihmiselle. Lähes kaikki oli kerjättävä ja suurin osa työstä tehtävä talkoina. No, ei se ihan putkeen mennyt. Kuten kerroin, ortodoksisuus täällä Kalajoella on hyvin tuntematonta ja ”kerjuun” tulos sen mukainen. Rahaa kuitenkin tarvittiin, ja vaikka ELY-keskus myönsikin osan rahoista, jäi omarahoitusosuus kovin suureksi. Kun pankkikaan ei rahaa lainannut, möi Pirjo omistamansa kesämökin Saimaan rannalta ja minä otin henkilökohtaisen lainan omasta pankistani, jonka sentään sain nikottelematta. Saatiin siis rakennus alulle - ja näyttäähän tuo nyt olevan valmiskin. Kiitos Jumalalle, Kalajoen luterilaiselle seurakunnalle sekä niille ihmisille, jotka hädän hetkellä ojensivat auttavan kätensä. Hädän hetkiä kyllä oli, sillä rahat loppuivat useammin kuin kerran ja puistakin oli puutetta. Vieläkin on muutamia laskuja maksettava, mutta jos ei muuta, niin eiköhän eläkkeestä vähän kerrallaan.

Se, että tsasounasta tuli myös mestariteos, on kokonaan aktiivisen rakentajakaksikon Juha Takalon ja Keijo Nikulan sekä heidän mestarinsa Jari Haapa-ahon ansiota. Tämä kolmikko toteutti erinomaisen pikkutarkasti insinööri Tapani Seppälän laatimat rakennuspiirustukset. 

Meillä Pirjon kanssa oli kyllä täysi työ hallinnoida projektia. Onneksi niin, sillä ”epäilevien tuomaitten” halventaviin kommentteihin ei oikein ennätetty syventyä.

Tämän blogin nimi on suunnilleen sama, joka tulee olemaan projektista kertovan kuvitetun kirjan nimi. Kirja on valmis ja ilmestyy elokuussa 2014.

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)