Kun tietotekniikka, matematiikka ja insinööritieteet ovat muodostaneet ainoiksi älykkyyttä vaativiksi tieteenaloiksi, valitsi nykynuoriso tietenkin opintoalakseen jonkun noista ammateista. Humanistisista aloista tuli pikkuhiljaa ylijäämäylioppilaiden kaatopaikkoja. Koulu-uudistus oli taas aikoinaan se suuri virhe, joka sai aikaan ylijäämäylioppilaiden suuren määrän. Kaikista pyrittiin leipomaan ylioppilaita vaikka väkisin. Kun ei muu auttanut, laskettiin rima niin alas, että Taavi Tollerokin läpäisi seulan. Kyllähän me jossakin vaiheessa elimmekin aikaa, jolloin tietotekniikkainsinööreistä oli huutava pula ja näitä jouduttiin tuomaan aina Intiasta ja Kiinasta asti. Tätä puutetta yritettiin korvata myös lisäämällä insinöörikoulutusta enemmän kuin tämän kokoiselle maalle olisi tarpeellista ja luonnollista. Kun tämä insinööribuumi sitten meni ohi, jäi jäljelle vain lisätty koulutus ja laumoittain työttömiä insinöörejä. Jos Suomeen tuodut insinöörit sitten jäivät Suomeen, tuli heistä, monien mielestä, uhka Suomen turvallisuudelle, varsinkin jos sattuivat olemaan syntyisin jostain arabimaasta.
Tämä sinänsä on aihe, josta
olen paljon kirjoittanut ja varmasti vielä kirjoitankin, mutta tällä kertaa
ajattelin keskittyä nykynuorison historian tuntemukseen. Kaikki liittyy
kuitenkin kaikkeen ja olkoon tuo edellä oleva pohjustuksena sille, miksi
omaakaan historiaa ei enää tunneta. Kokijoita ja näkijöitä ei montakaan ole, ja
kun historian opiskelu on jäänyt noiden ylijäämäylioppilaiden harteille, ei
historiantuntemuksesta ole oikein buumia päässyt syntymään. Täytyy sanoa, että
onneksi meillä on museovirasto, joka jonkin verran on onnistunut suojelemaan
vanhoja historiallisia rakennuksia. Ihan omasta kokemuksestani tiedän, että
monet historiallisesti arvokkaat kohteet olisi purettu ilman museovirastoa,
yksinkertaisesti siitä syystä, että liian harvat tunsivat niiden historiaa.
Yhdysvaltain nykyinen
presidentti Donald Trump ei ehkä kuulu ruudinkeksijöiden kerhoon, mutta
nykykieleen hänen hallintonsa on onnistunut luomaan uuden käsitteen. Tuo termi
on ”vaihtoehtoinen totuus”. Tuntematta lainkaan tuota sanaa, tai historiaa, nykypolvi
viljelee mielellään noita vaihtoehtoisia faktoja. Koska historiaa ei tunneta,
voidaan luoda oma historia juuri sellaiseksi kuin olisi haluttu sen olevan.
En ole historioitsija vaan
historian harrastaja, enkä toki osaa oikaista kaikkia historian vääriä
väittämiä. Kuitenkin olen Karjalan pakolainen ja vaikka en voi muistaa
pakomatkan eri vaiheita, muistan kuitenkin muiden karjalaisten kertomuksia ja
kokemuksia. Tältä pohjalta on todella vaihtoehtoinen fakta se väite, että
Karjalasta ei tullut pakolaisia. Todellinen faktahan on, että niitä tuli pitkin
pitkää itärajaamme, aina Petsamosta asti. En minä ollenkaan ymmärrä, miksi tätä
historian jaksoa pitää niin paljon hävetä, että jopa Karjalan liiton
johtohenkilötkin vääristelevät asiaa.
Toki en yhdenkään sodan
aikoihin Karjalasta tuleen, ole kuulut toistelevan tuota vaihtoehtoista
totuutta, jota tuntuvat hokevan vain sodan jälkeen syntyneet sukupolvet. Kyllä
mielestäni historian koulutusta pitäisi vahvistaa niin, että ainakin oma
historia saisi pysyä totuuspohjaisena.
Tämän päivän tapahtumat ovat
jo muutaman vuosikymmenen kuluttua historiaa. Olisi varmasti mielenkiintoista
olla kärpäsenä katossa kuuntelemassa huomenna syntyvien ihmisten kertomuksia
siitä, mitä tapahtui ennen heidän syntymäänsä. Jokseenkin varmaa on, että
muutamien totuuksien joukossa on myös vaihtoehtoisia faktoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti