Tutkimus vai kokemus?

Joskus menneinä vuosina minullakin oli kunnianhimoinen haave suorittaa tohtorin tutkinto, mutta keskenhän se jäi, kun sydän uhkaili pettämisellä. No ei ihan pettänyt, mutta joitakin putkia piti ohitella. Sen verran kerkesin kuitenkin aloitella, että tutkijaseminaarin sain käytyä. Silloin tuntui siltä, että ei siitä juurikaan hyötyä ollut, mutta nyt olen tullut hieman toisiin tuloksiin. Liekö sitten seminaarin vaikutusta vai elämänkokemusta, mutta en enää naura sanonnalle ”nollatutkimus”.  Aiemmin ymmärsin, että kyseessä on tutkimus, joka ei oikein vastaa mihinkään kysymykseen tai on muutoin vain tarpeeton.  No sitähän se tietysti on. Minun mielestäni nollatutkimus on myös tutkimus, jonka tulos on etukäteen määrätty ja tiettyyn lopputulokseen tähdätään.

Tämäntapaisia nollatutkimuksia suoritetaan tiettyjen eturyhmien tai poliittisten puolueiden toimesta. Esimerkiksi tuulivoima saadaan näyttämään hyödylliseltä tai tosi hyödyttömältä, täysin riippuen siitä, kuka tutkimuksen tekee ja kenen toimeksiannosta.  Tutkimusparametrit valitaan vain sopivasti, matematiikkaa käytetään soveltaen ja kaikki ”epäkurantti” materiaali jätetään käyttämättä. Näin saadaan tuulimyllyt näyttämään hyödyllisiltä, saasteettomilta ja todella edullisilta, täysin riippumatta siitä, mitä kokemus maailmalla kertoo.

Hieman samantapainen tutkimus oli hieman rasistiselta vivahtavan Suomen- perustan suorittama tai tilaama tutkimus maahanmuuton eduista ja haitoista. Tässä tutkimuksessa maahanmuuton edut lähes kokonaan vesitettiin, vaikka kokemusperäinen tieto maailmalta kertoo, että juuri ne maat ovat menestyneet parhaiten, joissa maahanmuutto on ollut suurinta. Hyvinä esimerkkeinä Euroopan talousmahti Saksa, tai monen ideaalivaltio Sveitsi.  Sveitsin asukkaista joka neljäs on ulkomaalaislähtöinen.

Tottakai minä näen hieman punaista, kun minulle yritetään syöttää näitä näennäistutkimuksia, joiten arvon hyvin tiedän. Kyse ei aina ole edes taloudellisesta kannattavuudesta, vaan oikeudenmukaisuudesta. Niin kauan kuin pari miljoonaa suomalaista saa asua ulkomailla, on meidän syytä hyväksyä myös se, että pari miljoonaa ulkomaalaista saa asua Suomessa.  Totta tietysti on, että mistään et löydä niin montaa ulkomaalaista, joka haluaisi tulla Suomeen.  Auttamisvelvollisuus meillä kuitenkin on, täysin riippumatta siitä, minkä värisiä tai uskonnollisia ihmisiä tänne olisi tulossa.

Silloin kun Suomella oli oma pakolaiskriisi, auttoivat lähes kaikki länsimaat meitä. Olen kyllä pannut merkille, että jopa omat maamieheni ovat koettaneet vesittää karjalaisten pakolais-statuksen väittämällä, että Karjalasta ei tullut pakolaisia, mutta kyllä meitä tuli. Sotatoimialueelta tuli lähes yksinomaan pakolaisia, vaikka sodan jälkeen, rauhanehdoissa luovutetuilta alueilta tulikin siirtolaisia.  Suomen valtion kannalta sillä ei suurta eroa ollut, sillä kaikki oli asutettava tänne Kanta-Suomeen. Ehkä kyse onkin siitä, että meitä pakolaisia hieman loukataan vesittämällä tämä status. Minä uskon, että minä ja muut karjalaiset olemme tonttimme kuokkineet ja ansainneet sillä olemisen oikeuden.

Jokseenkin varma olen siitä, että myös tämän ajan pakolaiset ovat valmiit antamaan oman panoksensa täällä rehottavasta osittaisesta rasismista huolimatta. Suurin osa suomalaisista on kunnon ihmisiä.