Kun katsoin edellisenä iltana pilottijakson Jari Aarnion
rikollisesta urasta, mietin, vieläköhän Suomen kansa samalla
varauksettomuudellaan luottaa poliisiin kuin mitä se on vuosikymmeniä luottanut.
Tottahan se on. että Aarnion tapaiset henkilöt saavat luottamuksen horjumaan,
mutta ainakin minä uskon pääsääntöisesti viranomaisten vilpittömyyteen ja
oikeudentajuun. Niin tuntuvat useimmat tuntemani ihmisetkin luottavan, vaikka
aina on niitäkin ”oikeustaistelijoita”, jotka jaksavat jauhaa omaa puppuaan
poliisien, tuomareiden ja oikeuslaitoksen epärehellisyydestä ja kansalaisten
tahallisesta riistämisestä. Ihmiset, joilla on kyltymätön oikeassa olemisen
tarve ja hieman rikollinen luonne, kuuluvat tuohon kastiin. He eivät ole eksyksissä, he näyttävät
syntyneen sellaisiksi. He ovat miehiä ja naisia, jotka ovat luonnostaan
kykenemättömiä olemaan rehellisiä sekä itselleen että toisille.
Poliisia, puolustusvoimia, oikeuslaitosta ja
pelastusvirnaomaisia pidetään yleisesti ottaen tosi luotettavina. Noin 90%
Suomen kansasta luottaa noihin instansseihin. Yli puolet kansasta luottaa myös
verottajaan ja sen oikeudenmukaisuuteen, mutta samanaikaisesti vain alle 15%
pitää poliitikkoja luotettavina. On totta, että poliitikot ovat omalla
toiminnallaan rapauttaneet tämän luottamuksen, ja osasyynä siihen tietenkin on
tuo paljon parjaamani puolueuskollisuus. Tultuaan valituksi ehdokas prässätään
puolueen muottiin, vaikka hän omassa kampanjassaan olisi luvannut aivan jotain
muuta. Eipä siis ihme, että vaalilupaus tulee petetyksi ja samalla luottamus
rapisee.
Kansalaisten luottamusta mitataan määräajoin. Menetelmänä
käytetään haastattelututkimusta, joka antanee melko selkeän kuvan itse
instanssin luotettavuudesta ja kansalaisten käsityksestä siitä.
Pitemmän ajan keskiarvoilla mitattuna poliitikot ovat siis
pahnan pohjimmaisena tuolla 15% luotettavuudellaan. Kärkeä pitää edelleen
poliisi, johon luottaa kansasta peräti 92%. Varmasti nuo luvut pitävät yhtä
totuuden kanssa, mutta Jari Aarnion kaltaiset tapaukset herättävät meitä kyllä.
Virkapukuun silti luotetaan.
Tutkimustulokset kertovat surullista kieltä kansallisen
mediamme luotettavuudesta. Tutkitusta aineistosta vain noin kolmasosa luottaa
varauksettomasti mediaan. Luotettavimpana pidetään YLE:n uutisia ja
epäluotettavimpana lehdistöä. Lehdistön uutisoinnissa epäluotettavaksi sanotaan
median sensaatiohakuisuus ja sen mukanaan tuoma uutisten värittäminen. Myös
Suomeen rantautunut ”keltainen lehdistö” lisää median epäluotettavuutta, ja
poliittisten puolueiden äänenkannattajat ovat jääneet samalle tasolle muun
politiikan kanssa. Sosiaalinen media ja internet sinänsä heittävät oman
suolansa tuohon mediasoppaan. Suurin osa kansasta toki tajuaa, että ei se
mikään oikea tietolähde olekaan. Siellä
on kaiken maailman vaikuttajia, joista osa on täysin moraalittomia. Se on
kuitenkin omalta osaltaan vaikuttamassa median huonoon kokonaistulokseen.
Kun kansalaisilta kysytään, voidaan hyvinkin yhtyä tuohon
toteamukseen: ”Hyvä poliisi, paha media.” Mihin sitten jäävät poliittiset
päättäjät? Jääkööt he toistaiseksi omaan
arvoonsa, sillä tuskinpa kovin moni luottaa hiihtäjien ammattitaitoon, vaikka
pitäisikin heitä suhteellisen rehellisinä.
Näin asia valitettavasti on, vaikka itse olemme päättäjämme
valinneet. Kannattaa siis aloittaa
tutkimukset menemällä peilin eteen.
Siellä minäkin aikaani vietän, mutta siitä huolimatta päästän näitä
tekstejä julkisuuteen. Osittain siksi, että olen tätä mieltä ja osittain siksi,
että saisin palautetta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti