Miksi Venäjä valehtelee?

Kun heräsin lauantaiaamuna 14.4., ei aamun tärkein tapahtuma suinkaan ollut vessassa käynti, vaan kuuntelin aamun uutislähetyksen. Ei se oikeastaan yllätys ollut, että pääuutinen oli liittouman yöllinen ohjusisku Syyriaan.  En minäkään tiedä oikein muuta keinoa, vaikka toki olen syvästi tietoinen myös siitä, että siviiliväestö tästäkin kärsii.  Ehkä kuitenkin vähemmän kuin Syyrian virallisen hallituksen ja Venäjän masinoimista kaasuiskuista.

Tämän blogin tarkoituksena ei ole puuttua suurvaltapolitiikkaan, mutta jotenkin inhimilliset kärsimykset ovat aina jotenkin koskettaneet minua. En pysty niitä kokonaan sivuuttamaan. Ehkä tämä on syynä myös pakolaisia puoltavaan näkemykseeni. Kyllä suomalaiseksi pitäisi päästä muutoinkin kuin syntymällä.

Koko maailma tietää, että kaasuiskun takana oli Al Ashadin hallitus ja Venäjä, mutta Putin käyttäytyy kuin pikkupoika yrittäessään kieltää koko maailman tietämän asian.  Se nyt ei vain voi mennä niin, että maailmalle valehdellaan, vaikka todisteet ovat selvät.

Länsiliittoutuman ohjusisku ja sitä seurannut Venäjän reaktio eivät suinkaan olleet ainoat syyt tähän kirjoitukseen. Erään afgaanipakolaisen kysymykset saivat minut myös miettimään maailman pahuutta. Kaverin kysymyksen ydin oli: ”Voiko Venäjä hyökätä Suomeen?” Aluksi meinasin vastata suoralta kädeltä, että ei.  Mietittyäni hetken asiaa totesin kuitenkin, että noin 80 vuotta sitten Venäjällä oli yhtä vähäiset syyt hyökätä Suomeen kuin olisi nytkin.  Silti silloinen Neuvostoliitto hyökkäsi ja lavasti peräti ”Mainilan laukaukset” saadakseen jonkinlaisen motiivin. Niinpä jouduin vastaamaan, että ”ei se tunnu todennäköiseltä, mutta on toki mahdollista.” Mahdollisena pidin sitä siksi, että olen jo jonkin aikaa elänyt tämän maan päällä ja saanut tottua siihen, että itäisen naapurimme sanaan ei pidä aivan sokeasti luottaa. Valehtelu siinä kulttuurissa on ilmeisesti tapa. 

Lähde: https://www.politico.eu/interactive/donald-trump-fake-news-tweet-russian-hackers-vladimir-putin-cyprus-cartoon/

Olin Neuvostoliiton aikoihin erään projektin vetäjänä Venäjällä. Kun tilaaja alkoi vaatia kohtuuttomuuksia, menin silloisen vastapelurin luokse kertomaan, että nuo työt kuuluvat tilaajalle. Sanoin myös: ”Meillä on sopimus.” Silmää räpäyttämättä mies kaivoi paperin pöytälaatikostaan kysyen: ”Tätäkö tarkoitat?” Saatuaan myöntävän vastauksen hän repi paperin ja totesi: ”Nyt meillä ei ole sopimusta.”  No eihän se sopimus lakannut olemasta, mutta hieman se mutkisti tilannetta. 

Projekti kyllä päättyi Neuvostoliiton hajoamiseen 1991, mutta hyvän kuvan se antoi sikäläisestä kulttuurista.  Yhden auton, moottoripyörän ja sivuvaunun sinne menetin, mutta taitaa se olla pientä siihen verrattuna, mitä nuo Syyrian pakolaiset ovat menettäneet.

En koskaan ole oppinut ymmärtämään valheen kulttuuria.  Ihan puhtoisia tukin ovat amerikkalaisetkaan. Syyria saa nyt toimia suurvaltojen nokittelun alustana, kun kumpikaan ”jättiläisistä” ei uskalla ottaa kohteekseen suoraan toista valtiota.  Kyllä Syyrian kaasuiskut loppuisivat, kun ohjukset ammuttaisiinkin Moskovaan.

 

Tietysti se tarkoittaisi kolmatta maailmansotaa, mutta ajan kysymyshän se muutoinkin on. Kaikissa suurvalloissa on nyt joku ”kohmo” johtajana, joten melko heikko toivo on lopullisesta rauhasta.