Kalajoen kateuspäivät

Kun muutin tänne Kalajoelle muutama vuosi sitten, olin vakaasti sitä mieltä, että kaikki on täällä kohtuullisen hyvin ja että olemme tervetulleet kylään. Oikein tuntui mukavalta kunnostella omaa taloa ja osallistua kuntalaisten harrastuksiin. Kyllä tämä Kalajoki edelleen tuntuu mukavalta paikalta asua, mutta ehkä kritiikkinikin on kasvanut. Kun ympäristö on havainnut, että olen joistakin asioista jotakin mieltä ja toisista taas toista mieltä, ovat toisinajattelijat alkaneet heitellä pienillä kivillä.

Politiikassa jouduin valheellisten ryöppyjen kohteeksi, joten vilpittömästi kadun, että lähdin mukaan politiikkaan, mutta minkäs teet, kun pyydettiin ja luulin todella voivani olla avuksi. Luulenpa vakavasti, että olisin ollutkin, jos apuani olisi haluttu käyttää. Surullista on, että jopa oman puolueeni taholta jouduin kestämään panettelua vain siksi, että kehotin jossakin kokouksessa katsomaan peiliin ja korjaamaan mahdolliset väärät arviot. Tokihan ”persut” täälläkin olivat joutuneet tarpeettomastikin silmätikuiksi, mutta se perustui tapahtumiin paljon ennen muuttoani paikkakunnalle. Kaipa tuo peiliin katsomiskehotus tulkittiinkin jonkinlaiseksi moitteeksi puoluetta kohtaan. Siitä asiat sitten paisuivat ja melkein alkoivat haiskahtaa kateudelta.

Olin kyllä kunnallisvaaliehdokkaanakin, mutta ihan julkisestikin kehotin äänestämään muita puolueen ehdokkaita, sillä pidin valtuustoa jo niin sitovana paikkana, että en tosiasiallisesti halunnut sinne. Tunnustan kyllä, että äänestin itseäni, mutta sitäkin harkitsin kauan. Lopulta katsoin kuitenkin, että olin pätevin ”persujen” ehdokkaista, joten sorruin tuohon itsekkyyteen.

Puoluepolitiikassa täällä Kalajoella herättikin ehkä koulutukseni ja kokemukseni suurinta kateutta, sillä taisinpa olla todellakin ainut akateemisesti koulutettu perussuomalainen täällä Kalajoella. Taisi olla virhe, että ilmoitin ammattini silloin, kun katsoin sen olevan jotain asiaa tukeva, tai muuten eduksi puolueelle. Henkilökohtaisesti olin eläkeläinen. Ja sellaisen myös esiinnyin.

Kaikkein ihmeellisintä kateutta sain kokea rukoushuoneen kannatusyhdistyksen piirissä. En nyt viitsi mainita suuntaa mistä se tuli, mutta merkillistä olikin se, että sitä yleensä tuli. Pahinta vissiin se, että rahoitus hankittiin, jos ei muualta niin omasta lompsasta.

Sekin täällä siis lopulta opittiin: paljon puhuttu kalajokinen kateus. Kohta muuttoni jälkeen osallistuin kaupungin järjestämään tilaisuuteen, jossa etsittiin erilaisia ideoita kaupungin matkailun edistämiseksi. Joku heitti ilmaan ajatuksen Kalajoen kateuspäivistä. Ei se silloin hurraahuutoja saanut, mutta kun aamulla asiasta keskusteltiin Pirjon kanssa, niin asian idea löytyi. Kyllä niitä hullumpiakin ideoita maailmassa löytyy, ja kun Kalajoella on nyt oikein kulttuurijohtaja, niin eiköhän ruveta tuumasta toimeen. Taide- ja kulttuuriyhdistys Sarma ry on melko varmasti mukana hankkeessa. Kun vetävä ohjelma keksitään, niin eiköhän vain sekin osaltaan tuo turisteja Kalajoelle.