Juoksu on halvin harrastus

Kun etiopialainen Abebe Bikila voitti (Rooma 1960) maratonjuoksun olympialaisen kultamitalin, eivät hänen perässään suinkaan juosseet urheilutuotteiden valmistajat kyselemässä, millaisilla tossuilla juoksit. Kaikki näkivät, että Abebe juoksi paljain jaloin. Paljon on virrannut sen jälkeen vettä kaikissa maailman joissa ja kehitys on kulkenut omaa rataansa. Ei suinkaan aina parempaan suuntaan, vaikka siihen jopa vedotaan. Kehitys on muka mennyt eteenpäin. Van kun ei ole aina mennyt. Muutoksia on kyllä tapahtunut, mutta kehityksen lisäksi mukaan mahtuu myös paljon taantumista.

Nuoret, etupäässä 1970 – 90 luvulla syntyneet suhtautuvat varsin nuivasti, jos joku vanhempi ihminen puhuu ”vanhoista hyvistä ajoista.” Vanhoista ajoista tietäminen on kuitenkin se tekijä, joka varmistaa kehityksen oikean suunnan. Varmistaa sen, jos suuntaa halutaan tarkistaa. Vanhoista ”hyvistä ajoista” tietävät todella vain ne, jotka ovat ne ajat eläneet. He myös joskus protestoivat tätä nykymenoa vastaan, vaikka eivät liput liehuen barrikadeille ole nousseetkaan, niin joskus tulee suru puseroon. ”Ei näin, nyt mennään väärään suuntaan.”

Meillä on liikuntalaki, jonka tarkoitus on taata tasapuoliset mahdollisuudet kaikille seuroille ja liikkujille. Todellisuudessa näin ei tapahdu. Suuria ja voimakkaita urheiluseuroja tuetaan suuresti ja voimakkaasti samaan aikaan, kun pienet harrastajien vetämät seurat joutuvat tulemaan toimeen omillaan ja joissa se porukan vetäjä joutuu panemaan oman lompsansakin likoon, jotta köyhä yksinhuoltajaäitikin saisi lapsensa jonkun hyvän liikuntaharrastuksen pariin. Todellakin näin tapahtuu ihan oikeassa elämässä. Voisin luetella tästä useita esimerkkejä.

Liikuntalaki ei ole tarkoitettu yritystukien turvaamiseksi. Laji kun laji, niin huipputason joukkueet on muodostettu osakeyhtiöiksi, jotka ostavat ja myyvät pelaajia ja hakevat tukea sponsoreilta. Se on ihan oikein, mutta oikein ei ole se, että kunnat tukevat näitä seuroja, olkoonkin, että ne monessa tapauksessa ovat mainoksia myös kotipaikkakunnalleen. Liikuntalaki velvoittaa kyllä liikunnan harrastusmahdollisuuden, mutta ei sitten muuta.

Monet yksilölajit, joissa Suomellakin on ollut aitoa kansainvälistä menestystä, jäävät näiden ammattilaisjoukkueiden varjoon. En vastusta näitä lajeja, enkä väitä, etteikö esimerkiksi jääkiekon kaltaisessa lajissa olisi saatu myös menestystä, mutta kaikki pitäisi suhteuttaa koko lajien kirjoon.

Olympiakultaa olemme saaneet painissa, nyrkkeilyssä, voimistelussa ja yleisurheilussa, jotka kaikki ovat lajeja, jotka ovat tulleet toimeen omillaan ja joissa yhteiskunnan satsaukset ovat melko vähäisiä.

Kaupunkien ja kuntien tulisi kuitenkin erottaa yritystuet urheiluseurojen avustuksista.