Kun puolue loikkasi

No eihän se varsinainen loikkaus ollut, sillä se tapahtui vähän kerrassaan, jossakin vaiheessa tuli vain ”oikeamielisten” mitta täyteen.  Historia kertoo, että kaksi Maalaisliiton suurta miestä, Urho Kekkonen ja Veikko Vennamo ajautuivat hieman eri linjoille, eikä karjalaissyntyunen Veikko oikein hyväksynyt Urhon venkoilua. Vennamon mielestä asioista piti puhua niiden oikeilla nimillä ja kansalta ei saanut pimittää mitään.  Voi olla, että Kekkosen politiikka oli sittenkin oikea maamme tulevaisuuden kannalta, mutta kyllä Vennamon politiikka tutui kuitenkin hieman rehdimmältä. Aikaa myöten tämä johti näiden mahtimiesten eroon, Vennamo erosi Maalaisliitosta ja perusti oman puolueen. Tuon puolueen minä opin tuntemaan SMP: nä ja kieltämättä ihastuin Veikon suoriin sanoihin ja hänen puheeseensa rötösherroista. Toki rötösherroja oli silloinkin, niin kuin nytkin.

Olin mukana SMP:n opiskelijajärjestössä ja tein lähinnä juoksupojan tehtäviä, enkä ole täysin selvillä niistä syistä, mitkä johtivat puolueen konkurssiin.  Varmaa kuitenkin oli, että puolueen määrätietoinen ja oikeudenmukainen politiikka teki siitä yhden merkittävimmän puolueen 70-80-luvulla.  Puolue nousi hallitukseen ja Lex-Leppäsen nimellä tunnettu laki auttoi Suomea nousemaan työttömyyden suosta. Urpo Leppänen oli silloinen työministeri, joka todella teki jotain.

SMP:n konkurssin jälkeen sen tyotä jatkamaan perustettiin uusi puolue, silloisen kansanedustaja Raimo Vistbackan ja puoluevirkailija Timo Soinin toimesta. Kun Soinista tuli puolueen puheenjohtaja, hän yritti kyllä seurata esikuvansa Veikko Vennamon johtamistyyliä, mutta ei tainnut siinä täysin onnistua. Soinia pidettiin diktaattorina, vaikka luultavasti hänen olisi pitänyt tarttua vieläkin rautaisemmin puolueen sisällä muhivaan epäoikeudenmukaisuuteen. Puolueen sisälle pesiytyneet rötösherrat saivat jatkaa toimintaansa rikostuomioista huolimatta. Puolueen säännöissä oli kyllä tuo maininta hyvämaineisuuden vaatimuksesta, mutta sitä sääntöpykälää ei koskaan käytetty.   Mikäli tätä pykälää olisi käytetty, on luultavaa, että puolue olisi pysynyt ruodussa ja olisi edelleen merkityksellinen politiikantekijä.

Kun Jyväskylän puoluekokouksessa 2017 tapahtui tuo vallankaappaus, oli jokseenkin selvää, että Halla-ahon perussuomalaiset eivät enää kelpaisi hallitukseen, sillä tuskinpa kukaan halusi tehdä työtä yhdessä tuon joukkion kanssa. Kesän kokouksesta voidaan puhua mitä tahansa, mutta vaikka kaikki meni juridisesti aivan oikein, oli selvää, että kyseessä oli vallankaappaus. Olin itse paikalla ja en voinut muuhun johtopäätökseen tulla.  Selvää oli, että puolue hajoaisi, mutta nyt Siniseen tulevaisuuteen liittyneet ihmiset eivät suinkaan loikanneet. Kyllä siinä niin kävi, että puolue liukui alta pois, ja Sininen tulevaisuus jatkaa tuota Vennamon ja Soinin viitoittamaan linjaa aivan perussuomalaisten alkuperäisen tarkoituksen mukaisesti.

Se oli siis puolue, joka loikkasi, ja kyllä minä toivoisin, että kieroilulle ja epäoikeudenmukaisuudelle ei enää annettaisi tilaa.  Me emme ole natseja, vaikka Natsi-Saksan apuun jouduimmekin sodissamme turvautumaan.

Totuus ei pala tulessakaan. Kyllä minä olen hieman ylpeä siitä, että Sampo Terho uskalsi blogissaan kertoa totuuden hallituksen sisäisistä asioista. Kyllä ne asiat kuuluvat myös kansalle, sillä ministerit ovat meidän palvelijoita.  Vilpittömästi toivon, että Sininen tulevaisuus rp nousisi edeltäjiensä SMP:n ja Soinin Perussuomalaisten tapaan puolustamaan totuutta ja kansaamme.  Mielestäni Halla-ahon perussuomalaiset eivät sitä edes halua tehdä, vaikka kaappasivat myös puolueen nimen ja rahat. 

Ilman rahaa pärjätään ja luodaan uusi nimi ja muistetaan, että aate on rahaa tärkeämpi ja se kyllä kantaa.