Suomessa olen minä syntynyt

Kaikenlaisia nykypolven satuja on helppo uskoa ja totuutta vääristellä, kun ei oikeastaan mitään ole itse tarvinnut kokea. No en minäkään voi muistikuvilla ylpeillä, mutta vanhemmiltani sain kuulla huomattavasti uskottavamman tarinan kuin nämä sodanjälkeen syntyneiden sukupolvien sopivaksi muokatut ”totuudet”. Kyllä meidän perheemme pakeni sotaa, eikä sitä mitkään nimitysten muokkaukset miksikään muuta. Onneksi emme olleet ainoat, joten ei ihan tarvitse olla yksin tuon tiedon kanssa. ”Suomessa olen minä syntynyt, siellä kauniissa Karjalassa…. ” Tästä aiheesta olen kirjoittanut paljonkin, mutta olkoonpa tässä nyt hieman lisää.

Kuten kerroin, on totta, että ei muistini ylety rajan tuolle puolelle. Ei Veitsiluotoon eikä Suolahteen, joissa paikoissa kuulemma asuimme, tai ainakin oleskelimme ennen Vaajakoskelle muuttoa, josta ensimmäiset muistikuvani alkavat hahmottua.

Vaajakoski oli nuoruudessani merkittävä tehdasyhteisö, jossa SOK teki kaikenlaista nuoren valtiomme tarvitsemaa tavaraa. Rakennusteollisuus tarvitsi ovia ja ikkunoita, joita valmistettiin Vaajakoskella. Muistan myös naulatehtaan, pussitehtaan, karamellitehtaan ja margariinitehtaan. Harjoja, huonekaluja ja jopa tulitikkuja valmistettiin silloin Vaajakoskella. Sahoja oli useita, ja teollisuusyritysten välinen liikennöinti tapahtui hevosilla, joilla me pojat saimme työpäivän jälkeen ratsastaa laitumille. Muistan vieläkin hevosten nimiä. Oli Oiva, Humu, Suoma, Taru ja Pilkku, joka kuitenkin oli niin vihainen, että sillä ei kukaan saanut ratsastaa. Lämpiminä kesäöinä nukuttiinkin hevosten haassa, niin että myös aamulla saatiin viedä hevoset töihin.

 Kuvassa 18 hevosvoimaa.
Lähde: http://www.panda.fi/suklaa/historia.html

Ensimmäinen asuinpaikkamme Vaajakoskella oli SOK:n rakentamissa kahden perheen parakeissa, joita komeasti nimitettiin paritaloiksi. Olivathan ne tietysti taloja, vaikka myöhemmin rakennettu oma mökkimme oli melkein linna noihin Varaslahden parakkeihin verrattuna. Varaslahdelta alkoivat siis ensimmäiset muistiini syöpyneet tapaukset, joista melkein kaikista olen kirjoittanut tässä teoksessani.

 Kuva: https://fi.wikipedia.org/wiki/Varassaari

Ensimmäinen merkittävä tapaus oli siis tuo jäänottoavantoon joutuminen, sitten se hyppyrimäestä hyppääminen ja kouluun meno. Nuo ratsastusmatkan muistan ikuisesti, ja ne jatkuivat vielä Haapaniemeen muutettuammekin. Sama koulu säilyi Haapaniemeen muutettuammekin, joten pääsääntöisesti myös kaverit olivat samoja. Tässä yhteydessä en kavereiden nimiä vielä kerro, mutta kun kerron tapahtumista, saattaa joitakin nimiä lipsahtaa. Poikien kanssahan me enimmäkseen touhuttiin, joten ne nimet varmasti tulevat esille niissä yhteyksissä. Kyllä tytötkin porukkaan kuuluivat, mutta pääasiassa heillä oli omat touhunsa. Heistä tuskin tulen kovin paljon kertomaan, kun ei oikein ole kertomista. Luettelenpa nyt sitten kuitenkin senaikaisia nimiä, kun oletettavaa on, että ainakin sukunimi on useimmilla muuttunut.

Oli meidän Leila ja Hankomäen Leena-Maija. Valkosen Eila ja Ensolan Seija. Koulukavereitani olivat Korkalan Leena, Harjukarin Anna-Liisa, Niskasen Elsa, Siltasen Aune, Mutasen Vuokko, Heikkisen Rauni ja Ruissalon Unnukka. Olihan niitä muutamia muitakin, mutta dementia on alkanut tiputtaa näitä nimiä muistista, vaikka tytön saatan muuten muistaakin.

Tämän nimiluettelon tarkoitus onkin osittain se, että jos joku sattuisi lukemaan tämän tekstin, niin kertokoon minulle nimiä, jotka selkeästi olen unohtanut.