Olen saanut palvella tässä elämässäni yksityisiä ja yhteiskuntia. Kun maailmassa on ollut erilaisia tilanteita ja maailmakin on muuttunut, on myös jonkinlaisia sopeuttamistoimia tarvittu. Yhteiskunnan omistamien ja yksityisten omistamien laitosten erilaisuus on näissä toimissa ollut silmiinpistävä. Vaikka kuinka koettaisin olla jotenkin neutraali näistä puhuttaessa, niin en ihan päätäni pensaaseen ole voinut pistää. Tulee joskus jopa arvosteltua jotakin, ja tässä blogissa erityisesti, sillä sehän se kai on blogin pohjimmaisena ideanakin. Bloggari - tässä tapauksessa minä - kirjoittaa omia näkemyksiään asioista, jotka häntä kiinnostavat.
Jos jossakin asiassa on
ongelmia, niin varsin harvoin yksityisen omistama laitos rupeaa mullistamaan
koko yrityksensä saadakseen jonkinlaisen muutoksen aikaan esimerkiksi
varastopalveluissaan. Yleensä riittää jonkin pienen asian rukkaaminen tai
tehtävänkuvan muuttaminen. Vain harvoin on tarvetta mullistaa koko järjestelmä
ja yritys.
Kun yhteiskunta touhuaa
veronmaksajien rahoilla eikä taloudellisesta kannattavuudesta tarvitse
suuremmin välittää, voidaankin sitten toimia aivan toisella tavalla. Tehdään
muutoksia muutoksen itsensä vuoksi ja organisaatiouudistuksia ihan vaan siksi,
että halutaan uudistaa organisaatiota, ilman että se oikeasti hyödyttäisi
ketään. Yleensä tämä on tullut paitsi kalliiksi, niin siten on saatu koko
henkilöstö hieman sekaisin. Parissa viimeisimmässä työpaikassani näin kävi,
enkä oikein vieläkään tiedä mihin sillä pyrittiin.
Mielestäni Sote-uudistuksessa
on kyse samasta asiasta. Kukaan ei tiedä, mihin sillä pyritään ja mitä uskotaan
saatavan aikaan. Minä kuulun siihen ihmisryhmään, joka pelkää palvelujen
huononevan, kaiken muuttuvan hieman sekavammaksi ja lopulta tulevan kalliiksi
veronmaksajien kukkarolle.
Elänköhän pahankin
harhaluulon vallassa, että suurin ongelma oli lääkäriin pääsy? Yksinkertaisesti
se samoin kun muutama muukin asia voitaisiin korjata pelkästään pienellä
lainmuutoksella. Turha lääkäriliitolta on kysellä, tarvitaanko lisää
lääkäreitä, kun tuo kyseinen pulma on koko kansan tiedossa. Ehkäpä myös vanhan kansan
terveyssisaret ja sosiaalihoitajatkin olisivat jonkinasteisessa avainasemassa.
Se on kuin Sipilän
prosessikaavio, kun suomenkartalle piirretään 12 päivystävää sairaalaa, vaikka
jokainen tietää, että kun tapaturma tai sairauskohtaus tullee, on apu saatava
mahdollisimman pian.
Kun on rakennettu miljoonien
arvoinen sairaala ja sinne hankittu vähintään samanhintainen laitteisto, on
sikamaista, jos se ei saa auttaa hätää kärsivää vain siksi, että ei satu
olemaan yksi noista kahdestatoista etuoikeutetusta sairaalasta.
Olenpa ruotsin kielestä mitä
mieltä tahansa, niin toki on aivan kohtuutonta, että Seinäjoen keskussairaala
on jotenkin erilaisessa asemassa kuin Vaasan keskussairaala, jossa ei
tiettävästi koskaan ole ollut mitään ongelmia ainakaan osaamisen kanssa.
Muistaakseni siellä osattiin myös suomea aivan riittävästi. Toteutuukohan tässä
nyt sitten se ruotsinkielisten valinnanvapaus, joka tuntuu melkein
tunnussanalta, kun hallitus puhuu sotesta.
Voi olla, että kyseessä on
vuosisadan suurin uudistus, mutta se taitaa olla myös vuosisadan tarpeettomin
soppa.
Oman näkemykseni mukaan markkinaehtoiset palvelut edellyttävät huomattavaa sääntelyä ja valvontaa, ja näin vain lisäävät byrokratiaa koko terveydenhuollossa, jotka veronmaksajat joutuvat maksamaan, mikä jää huomioimatta kun palvelujen hintaa tuotetaan ja verrataan.
VastaaPoistaJulkinen terveydenhoitoketju, jossa on myös ennalta ehkäisevää terveydenhoitoa, on ollut yhteiskunnan hyvinvoinnin peruspilareita, kun palvelut rahoitetaan yhteisesti ja tarpeiden mukaan, tästä on kaikki hyötyneet, ja tämä on tuonut kokonaispääomaan kustannus säästöä, joka ei vältämättä näy tilastoissa.
Markkinoiden logiikka on toinen, yritykset tuottavat palveluita, joissa ansaitsevat eniten, hoitoketjut sirpaloituu, aletaan rahastamaan ihmisten sairauksilla.