Kaupunkilaiselämää

Suurimman osan elämääni olen asunut suhteellisen suurissa kaupungeissa, niin Suomessa kuin osittain ulkomaillakin. Ihannekuva maaseudusta sai minut kuitenkin unohtamaan nämä kaupungin mukavuudet, kun päätin asettua eläkepäiviäni viettämään Kalajoen maaseudulle. Toki ennen Kalajoelle muuttoani olin jo asunut Ähtäri-nimisessä kylässä, mutta työelämä vei siinä määrin mukanaan, että varsinaisesti en muuta tarvinnut kuin nimenomaan ne maaseudun hyvät puolet, joita kiistatta myös oli ja on.

Näin eläkepäivinä tarvitsee kuitenkin hieman muutakin kuin lunta, kylmää ja pakkasia. Onnettomuus onnettomuudessa oli se, että meille tuli ulkomaalaisia lehtiä, joista sai lukea ulkomaalaisia tutkimustuloksia esimerkiksi tuulivoimasta ja tuulivoimaloista. Eiväthän ne ihan vastanneet näitä kotimaisten lobbareiden väitteitä tuulivoimasta, ja kyllä ihmetellä täytyy, että näitä tutkimuksia ei Suomessa otettu todesta. Minun oli pakko kuitenkin uskoa tuo kaikki, koska sattui minun kannaltani niin ikävästi, että juuri minä jouduin tuulimyllyjen infraäänen uhriksi. Nyt oli sitten taas pakko muuttaa kaupunkiin, sillä mitäpä se olisi auttanut, vaikka tuulivoimayhtiö olisikin ottanut valitukseni tosissaan. Varmaan he rakentavat myllyjään niin kauan kuin kunta sallii ja me veronmaksajat maksamme.

 Kalajoki

Jäihän Kalajoelle muutamia hyviä ystäviä, joihin yhä edelleen haluamme pitää yhteyttä. Tuskin vihollisuuksiin annoimme aihetta, joten jos joku minuun ja vaimooni vihamielisesti suhtautui, se on kyllä ihan hänen oma asiansa. Tosiasia se on, että tuulimyllyjä me jouduimme pakenemaan.

Hyvä oli, että pakenimme. Tuskin edes muistin enää, kuinka helppoa ja mukavaa kaupungissa oli. Tuulimyllyjen aiheuttamat vaivat ovat nyt taaksejäänyttä elämää, ja melkein joka päivä on jotain kivaa ohjelmaa. Vaikka kieltämättä sekin oli ohjelmaa, että talviaamuisin sai lapioida aurausvallin auki, että pääsisi pihasta pois. Ehkä se hyvinkin liikunnantarpeen tyydytti, mutta ei kulttuurin nälkää. 

 Jyväskylä

Kieltämättä päivät täällä Jyväskylässä ovat hieman erilaisia kuin päivät Kalajoella. Perjantaina olimme elokuvan ”Saattokeikka” ensi-illassa, ja täytyy vain ihailla tapaa, jolla ohjaaja oli käsitellyt ennakkoluuloja, pelkoja ja näistä aiheutuvaa rasismia. 

Lauantai olikin sitten hieman erilainen ilta, kun Jyväskylän huoneteatteri esitti vanhassa pappilassa spektaakkelin nimeltä Lutherin Pöydässä. Mielestäni se oli aika osuva kuvaus ns. uskonpuhdistajan luonteesta ja luterialaisuuden historiasta. Totta tai ei, mutta varsin viihdyttävä tilaisuus se oli.

Ehkä nuo molemmat tilaisuudet olivat mielestäni siksikin mukavia, että ne vahvistivat entisiäkin käsityksiä näistä asioista. Olen aina tiennyt, että suomalaisten muukalaisvastaisuus perustuu tietämättömyyteen, pelkoon ja ennakkoluuloihin. Lutherista ja luterilaisuudestakin minulla on ollut oma käsitykseni, joka ei suinkaan ole ollut tämän lahkon vastaisuutta. Onpahan vain ollut oma käsitykseni yhdestä historiallisesta henkilöstä ja hänen vaikutuksestaan jälkipolviin.

Kivaa tässä kaupungissa on juuri se, että joka päivä voi mennä jonnekin, tai sitten olla menemättä. Teatteria on joka päivä, elokuviinkin pääsee joka päivä, ja jos haluaa käydä ulkona syömässä, voi vaikka joka päivä mennä eri ravintolaan. Onneksi on ulkomaalaisia, jotka ovat tuoneet myös oman ruokakulttuurinsa tähänkin kaupunkiin.

Parasta kaikessa: ei yhtään tuulimyllyä.