Eikö politiikka kiinnosta?

Kyllä politiikka kiinnostaa, mutta se ei kiinnosta riittävästi, jotta jaksettaisiin ajatella, mikä ero on yhteisellä hyvällä ja minun hyvälläni. Eipä siis ole jaksettu miettiä, mikä olisi oikein ja mikä väärin.

Eräs ystäväni sanoi: ”Aina olen äänestänyt ja aina ovat asiat parantuneet sillä, ketä olen äänestänyt”. Siltähän se oikeasti näyttää. Varsinkin valtiollisissa vaaleissa olosuhteet paranevat niillä, jotka tulevat valituiksi. Ei vaalilupauksia rikot siksi, että poliitikot olisivat ilkeitä. He eivät vain kerro, että oikeasti ”tässä on kyse minun eduistani, vaalilupaukset ovat vain markkinointikeino, eikä niillä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa”.

Kirjoittelen tätä kuudennen pallolaajennukseni jälkeen, kun kaikenlainen työnteko on minulta kielletty. Koetan tässä nyt pohdiskella tätä politiikan dogmaa. Kuuntelen samalla radiota, jossa tuntuvat pohdiskelevan kahta varsin ristiriitaista asiaa. Toisaalta tuntuu porukka olevan huolissaan, että ihmiset eivät ymmärrä politiikkaa ja että se ei kiinnosta heitä lainkaan. Samat ihmiset olivat myös huolissaan siitä, että varsinkin kunnallisvaaleissa on äänestysprosentti laskenut todella alas. Kummallinen ristiriitahan tämä on. Kai sitä pitäisi olla enemmän huolissaan siitä, että eivät ainakaan nuo ymmärtämättömät mene äänestämään, sillä silloinhan saattaa tapahtua mitä tahansa. Kyllä yhteiskunnan ylimpien päättäjien valinta tulisi tapahtua jonkinasteisella asiantuntemuksella.

Kaikkein pelottavin visio on kansanäänestyksessä, vaikka yleisesti tiedetään, että varsin pieni määrä ihmisistä todella tietää, mikä päätös vaikuttaa mihinkin. Kansanäänestyksen hehkuttajat eivät näytä oppineen mitään niistä maista, joissa kansanäänestys on viety niin pitkälle kuin mahdollista. Sveitsin mallia on Suomessakin hehkutettu, mutta aina ei ole mennyt ihan nappiin. Paitsi että äänestysprosentti on laskenut, on kansanäänestys antanut kaikenlaisia tuloksia ja sitten parlamentti on sen kaikessa hiljaisuudessa kumonnut. Onneksi Sveitsi on säilyttänyt tuon ”varajärjestelmän”. Englannin ero EU:sta on huomattavasti vaikeampi ongelma, sillä Englannilla ei ole tuota varajärjestelmää. On kyllä havaittu, että tässä vaiheessa ero ei ole järkevää eikä palvele Englannin etuja, mutta kansanäänestyksen kumoaminen ei ihan helppoa ole. Luultavaa on, että Englanti ei koskaan eroa unionista, mutta monta mutkaa on vielä edessä. 

 

Ajatuksenakin on jo selkäpiitä karmivaa, että Suomi tekisi saman virheen. Järjestettäisiin kallis kansanäänestys asiasta, jossa suurin osa äänestäjistä ei edes tietäisi, mistä äänestetään ja mitä se vaikuttaisi, jos äänestystuloksen mukaan toimittaisiin.

Kyse ei ole pelkästään EU-erosta, vaan on väläytelty myös ydinvoimasta, Natosta ja tuulivoimastakin pitäisi järjestää kansanäänestys. Siis kaikki asioita, joista ymmärretään vieläkin vähemmän.

Yritän tässä hieman ohjeistaa tilannetta.

En kehota olemaan äänestämättä, mutta jos ette tiedä, mitä äänenne vaikuttaa, niin pysykää pois uurnilta. Jos taas menette vaaliuurnille, ottakaa etukäteen selvää, mikä on hyväksi kotipaikkakunnallenne ja kuka sitä oikeasti ajaa ja kuka todellakin omaa eväät käsitellä kunnallisia asioita.

Jos ei hiihto, pesäpallo tai laulaminen ole ihan välttämättömiä kotikuntanne menestykselle, niin älkää nyt ainakaan parhaana ansiona näitä taitoja pitäkö. Jos jossain hiihtokilpailussa häviää sadasosa sekunnin jollekin ulkomaalaiselle, ei sen pitäisi olla mikään meriitti Suomen eduskuntaan. Meillähän on paljon ihmisiä, jotka olisivat hävinneet enemmänkin. Olisivatkohan he sitten vieläkin pätevämpiä?