maanantai 6. kesäkuuta 2016

Itsekkäät ihmiset


Hyvin huonosti tämä maailma, ja ennen kaikkea sen asukkaat, kestävät kriittisen tarkastelun. Jopa Suomessa, joka on yksi maailman harvaanasutuimmista maista, puhutaan jostakin pakolaistulvasta. Sellaistahan tämä maa ei ole koskaan edes kokenut, jos ei sodanjälkeisiä tilanteita sellaiseksi lasketa.  Sotahan se pääasiassa pakolaisia synnyttää, ja näin kävi myös Suomessa 40-luvulla, vaikka osa asioita tuntemattomasta sukupolvesta haluaakin mitätöidä tilanteen väittämällä, että ei kyse ollut pakolaisista, vaan oletettavasti vain ihmisistä jotka tulivat leveämpien ruokakuppien ääreen.  Heistä osa päätyi jopa autuaammille metsästysmaille.

En todellakaan tiedä, mihin nuo ihmiset pyrkivät väittäessään tapahtunutta tapahtumattomaksi, mutta kyllä minä edelleen olen sitä mieltä, että jos ihminen joutuu lähtemään kotoaan pelätessään hengen tai terveyden vuoksi, hän pakenee uhkaavaa vaaraa ja on siis pakolainen.

 
Alan jo kyllästyä kirjoittamaan pakolaisteemasta, mutta kun jatkuvasti törmään milloin minkinlaisiin asioihin, jotka saavat minut näkemään ihmisen itsekkyyden, on minun tällä huonolla suomen kielen taidollanikin koetettava heittää lusikka soppaan.

Kaikenlaisiin asioihin törmää, kun seuraa politiikkaa muuallakin maailmassa kuin vain täällä Kalajoella. Hieman samanlaista henkeä tosin olen ollut havainneeni täälläkin, mutta en sentään ole kuullut vielä ehdotettavan, että mahdollisesti tulevissa tulipaloissa pelastetaan liekeistä vain ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneet henkilöt, koska on oletettavaa, että heistä on tälle kylälle jotain hyötyä.  Voidaan ainakin epäillä, että muut ovat vain sosiaalipummeja ja rikollisia.

Sanoin siis, että tällaista en ole havainnut Kalajoella, mutta Iso-Britannian suunnasta vallan kummia kuuluu.  Maahanmuuttopolitiikan nimissä käydyssä keskustelussa joku poliitikko ehdotti, että Britannia valitsisi autettavat koulutuksen ja ammattitaidon perusteella, jotta mahdollisista pakolaisista olisi mahdollisimman suuri hyöty kansakunnalle. Hyvä niin... minkä ihmeen takia pelastaa liekeistä oppimattomat ja ammattitaidottomat ihmiset, eihän heistä ole mitään hyötyä.

Kieltämättä kuulostaa hieman kornilta, jos asian ilmaisee noin. Tuostahan kuitenkin on kysymys silloin, kun pelastettavia ruvetaan valikoimaan ammattitaidon perusteella. Ne, jotka eivät ole saaneet käydä koulua, eivät siis ansaitse tulla pelastetuiksi. Nuo ”möläykset” ovat lähtöisin Britannian suunnalta, mutta jotenkin samankaltaisia ääniä olen ollut kuulevinani myös täällä Suomessa. Jopa joku ”maisterisjätkä” ehdotti jonkinasteista valintaa tulevien pakolaisten joukosta.

Jotenkin tuosta henkii se itsekkyyden henki, joka kuiskaa korvaamme: ”Ei auteta ketään, jos siitä ei ole hyötyä meille itsellemme.” 

Kun Jeesus tulee uudelleen maan päälle, kyllä minä hartaasti toivon, että hän ei ainakaan Suomeen laskeudu.  On oletettavaa, että koska hän on vain puuseppä, ei  täältä heltiä turvapaikkaa. Puuseppiähän meillä on ennestäänkin, joten se vain heikentäisi meidän työllisyystilannetta. 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti