Hyvästi Kalajoki

Koskaan ei pitäisi sanoa ”ei koskaan”. Ihminen, joka on joutunut muuttamaan viikon ikäisestä alkaen, näyttää saaneen jonkinasteisen muuttotartunnan. Sitä on ikään kuin muuttunut siinä määrin maailman kansalaiseksi, että asuinmaalla, puhumattakaan asuinpaikkakunnasta, ei ole kovin suurta merkitystä. Aina ei edes tajua olevansa suomalainen. Onneksi ei aina todellakaan tätä ymmärrä, sillä eivät maailmalla tapaamani suomalaiset aina mitään mallikansalaisia ole.

Eläkkeelle jäätyäni minä kyllä uskoin, että nyt tämä kiertolaisen elämä on loppu. Etsin netistä talon, jossa olisi kivaa askaretta eläkepäivikseni ja jossa sitten voisin viettää rauhallisen vanhuuden. Lopulta päädyin tänne Kalajoelle, johon minulla ei ollut mitään varsinaisia siteitä, mutta tehtyäni pari katsastuskäyntiä tänne päätin ostaa täältä talon, jota sitten vähän kerrassaan aloin kunnostaa. 

 

Silloin ei Kalajoella ollut kuin kaksi, nyt jo purettua, tuulimyllyä, joiden terveysvaikutuksia en edes tuntenut. Uskoin vakaasti, että minusta tulee kalajokinen, sillä ensimmäiset ihmiset, joihin sain tutustua, olivat aivan mukiinmeneviä.

”Kalajokiseksi pääsee vain syntymällä”, sanoi jo silloin eräs ensimmäisistä tuttavistani, mutta kyllä täytyy sanoa, että kovin monet perheystävistämme osoittautuivat todella loistaviksi ihmisiksi. Oikein tulee suru puseroon, kun tänne täytyy jättää Vuolletit, Saaret, Taarit, Shailen Ramdoo perheineen, satamakirkkolaiset ja monet, monet muut. Talkoovoimin nousi tänne pystyyn myös tsasouna, josta jossakin elämäni vaiheessa oli tullut minulle erittäin tärkeä, jopa pakkomielteen omainen päähänpinttymä. Siellä se nyt Särkillä seisoo ja jääköön jonkinlaiseksi yhdyssiteeksi tänne Kalajoelle. Luultavaa on, että kesäisin palaamme tänne pitämään sitä auki, ja talveksi toivomme löytävämme sille hyvän huoltajan. 

Ei ihan kymmentä vuotta täällä vierähtänyt, vaikka loppuelämäkseni luulin muuttaneeni. Tuo ostamani talo samoin kun kaikki irtain omaisuus tulee nyt myyntiin, sillä syksyllä olemme jo taas ulkomaalaisia. Ei toki ole ensimmäinen kerta, mutta…. Elämä Kalajoella kävi kerta kaikkiaan liian vaikeaksi. Tuulivoimaloiden aiheuttama ultramatala värähtely romutti terveyteni parissa vuodessa, ja kun lisäksi keskustan ”panssarivaunuesteet” tekivät liikennöinnin tosi ikäväksi, kypsyi tuo päätös, että ”kerran vielä”. 

 Kuvakaappaus: http://tripodienaika.blogspot.fi/2016_05_01_archive.html

Vanhuuden piikkiinhän kuntoni huononemisen panisin, ellen pahaksi onnekseni olisi onnistunut hankkimaan tietoja, jotka puhuvat tuulivoimaa vastaan ja saavat samalla minut vakuuttuneeksi siitä, että nämä lääkäreillekin mystilliset oireet ovat noiden häkkyröiden aikaansaamia.

Ikävä kyllä, minun nyt täytyy todeta tuulivoimayhdistyksen tiedottajan puhuvan vastoin parempaa tietoaan hänen väittäessään, että maailmalla ei ole todettu missään tutkimuksissa tuulivoiman yhteyttä terveyteen. Ehkä viimeisin on tohtori Alves-Pereiran löydökset vibroakustisesta oireyhtymästä.

Ehkä Kallan kuvernööri ei kuitenkaan jätä teitä. Jos tuulivoiman terveysriskeistä puhuvat tutkimukset kiinnostavat, niin selatkaapa näitä blogeja, eiköhän sieltä löydy linkkejä melkoinen määrä. En ole ainut kalajokinen, jolla on myöskin henkilökohtaista kokemusta mainitusta oireyhtymästä. Hulluksi leimaamisen pelossa kaikki eivät vain uskalla puhua asiasta, mutta kun kymmenet nyrkkeilyottelut ovat päätäni sen verran möyhentäneet, että puhuinpa minä kuinka hulluja tahansa se pannaan nyrkkeilyn syyksi.