Suomessa vieraalla maalla

”Suomi suomalaisille” tuntuu hyvin rasistiselta sanaparilta näin Karjan pakolaisen korvissa, sillä tietty ulkopuolisuuden tunne on aina leimannut jotenkin elämää. Suurimman osan elämääni olen elänyt täällä läntisessä Suomessa, ja vaikka minulla ei ole mitään länsisuomalaisia vastaan, niin kyllä jotenkin olen tuntenut tuon vierauden tunteen sitä paremmin, mitä enemmän länteen olen siirtynyt. On siinä ollut hyvätkin puolensa, sillä ainakin se on vahvistanut karjalaista identiteettiäni. Vaikka olen erittäin varma, että 90% ihmisistä ei edes ajattele, että olisin jokin kummajainen suomalaisessa yhteiskunnassa, jää jäljelle se 10%, joka saa aikaan jonkinlaisen karsastuksen asuinympäristössä. Ehkäpä pelkkä kulttuurin muutos saa aikaan tiettyä erilaisuutta, sillä vaikka karjalaiset sinänsä ovatkin hyvin avoimia ja yhteistyöhaluisia, ei ympäristö aina hyväksy tapoja jotka se kokee erilaisiksi.

Olen ehkä leimautunut ruotsinkielisyyden vastustajaksi, jota kieltämättä olenkin. Se ei suinkaan johdu karjalan kielen asemasta Suomessa, sillä enhän itsekkään osaa tätä kieltä, vaikka joskus lapsena kuulinkin sitä puhuttavan. On aivan hyvä, että sillä on kuitenkin vähemmistökielen asema. Se vain on niin, että karjalaisia, joskaan ei karjalankielisiä, on Suomessa enemmän kuin ruotsalaisia.

Pakkoruotsia vastustan, mutta en ruotsin kieltä, enkä etenkään ruotsinkielisiä. Itsekin olen työskennellyt ruotsinkielisellä alueella ja ystävystynyt monen ruotsinkielisen kanssa, mutta samalla nähnyt, kuinka hankalaa tuo kaksikielisyys on. Kyllä mielestäni lähes kaikki ruotsinkielisten saamat erivapaudet ovat jotenkin epäoikeudenmukaisia. Yksi näistä suurimmistä vääryyksistä oli mielestäni se, että ruotsinkielinen vähemmistö sai vapauden pakkoluovutuksista silloin, kun meille Karjalan pakolaisille koetettiin järjestää elintilaa täällä Kanta-Suomessa. Suomenkieliset joutuivat luovuttamaan osan maastaan yhteiseksi hyväksi. Olisikohan liian provosoivaa väittää, että minun isäni kuoli niiden haavoittumisien seurauksena, jotka tapahtuivat hänen puolustaessaan noita ruotsinkielisiä alueita. Provosoivaa tai ei, mutta näinhän siinä kävi, sillä ei rintamalla silloin ajateltu kielipolitiikkaa.

Ihan itse valitsin tämän Kalajoen asuinpaikakseni, kun minunkin eläkevuoteni lopulta koittivat. Pääsääntöisesti koinkin itseni hyvin tervetulleeksi, ja sama koski myös karjalaista vaimoani. Johtuneeko siitä, että molemmat olemme varsin osallistuvia ja moneen asiaan pystyviä. Minä olen auttanut siellä missä voin, ja vaimoni melkein kaikessa. Lähin karjalainen seura on kuitenkin täytynyt hakea Ylivieskasta, sillä monet tämän alueen karjalaiset ovat kertoneet, kuinka heidän on ollut ”terveellisempää” pitää karjalaiset juurensa salassa. Näin varsinkin ortodoksien kohdalla, joista monet joutuivat kirjautumaan luterilaisen kirkon jäseniksi joko ympäristön tai aviopuolison painostuksesta. Pääsääntöisesti myös lapsista tuli luterilaisia, ja heidän karjalaiset sukujuurensa hävisivät vähän kerrassaan.

 

Politiikkaan tämän ei periaatteessa pitäisi kuulua mitenkään, mutta ehkä se kuitenkin liittyy. Monet politiikan osa-alueet ovat sivunneet siirtolaisten elämää. On luultavaa, että osa karjalaisista on ajautunut politiikkaan juuri tästä syystä, ja niinpä Karjan Liitossakin on hyvin vahva poliittinen edustus. SMP:n perustaja Veikko Vennamo oli syntyperäinen karjalainen ja teki kaikkensa karjalaisten asuttamiseksi sotien jälkeen. En tiedä presidenttimme Urho Kekkosen sidoksia Karjalaan, mutta hänkin kuului nuoruudessaan Akateemisen Karjalaseuran johtomiehiin.

Ikävää on todeta, että perussuomalaisuuden alkuperäinen aate on täällä Länsi-Suomessa kokonaan kadonnut, ja perussuomalaisten joukkoon on ajautunut ihmisiä, joilla ei alkuperäisestä aatteesta ole tietoakaan. ”Seinät ovat laajat ja katto korkealla”, sanoi Timo Soinikin joskus. Ehkäpä tämä ”laajasydämisyys” on antanut liiaksi tilaa kaikkialla Suomessa kukkivalle rasismille, jota me pakolaiset melko kollektiivisesti vastustamme. Olisiko se niin, että pakolainen ymmärtää pakolaista ja autetusta kasvaa auttaja?

Ehkäpä tuo auttamisen ajatus on saanut minutkin mukaan kahdenkin kirkon projektiin. Olen sitä mieltä, että myös matkalaiset tarvitsevat sielunhoitoa, joten olen sekä satamakirkon projektissa että tässä omassa ortodoksisen tsasounan kannatusyhdistyksessä. Molemmat hankkeet palvelevat myös monia erilaisia matkantekijöitä.