Politiikka ja karjalaisuus

Kyllä kaikkialla maalimassa politiikkaa harrastetaan milloin missäkin muodossa. Joskus toiminta on julkisempaa ja vapaampaa, joskus taas suljettua ja salakähmäistä. Ihan riippuen siitä millainen on minkin valtion johto ja valtiomuoto. Monenlaiseen politiikkaan olen minäkin matkani varrella törmäillyt, vaikka en erityisen innostunut ole aiheesta ollutkaan. Koska kuitenkin on niin, että politiikka on yhteisten asioiden hoitoa, olen joutunut vähän siihen sotkeutumaan. En valtakunnan tasolla, koska olen jo hyvissä ajoin huomannut, että siitä voin olla montaa mieltä, mutta en juurikaan voi siihen vaikuttaa. Paikallispolitiikka sen sijaan on minun juttuni ollut. En ole halunnut hallita, mutta oman osaamiseni olen mielelläni antanut yhteiseen käyttöön, jos sitä on pyydetty. Kai minä siinä mielessä olen hieman erilainen, että politiikka ei koskaan ole merkinnyt minulle samaa kuin oma etu. Pyytää on siis aina pitänyt, mutta yleensä olen kyllä rajattuihin juttuihin suostunut, jos olen katsonut sen yhteisen edun mukaiseksi ja uskonut, että minulla on ollut jotain annettavaa yhteisölle.

Kun nyt tässä suunnittelimme ensi vuonna tapahtuvaa karjalaisen kulttuurin viikkoa, tuli jälleen kerran tämä ajatukset mieleeni, ja heräsi kysymys: ”Mitä tästä on hyötyä ja kenelle?” Onko muuta kuin henkilökohtaista velkaa ja unettomia öitä, niin kun ortodoksisen rukoushuoneen rakentamisesta seurasi? Silloin oli kysymyksessä mielestäni paras tapa vaalia karjalaista kulttuuria ja tuoda meidän alkuperäistä uskontoamme tänne Länsi-Suomeen. En tuota nyt sitten ole sen enempää surrut, sillä eiköhän aika kaikki haavat paranna. Niin epäpoliittinen kuin hanke olikin, niin kyllä kai siihenkin politiikkaa koetettiin sotkea. Kannatusyhdistyksen puheenjohtajana kieltäydyin kuitenkin moisen kunnian sotkemisesta kristillisiin arvoihin.

Ei politiikan ja kristillisyyden tarvitse olla ristiriidassa keskenään, kunhan asetamme kristillisyyden etusijalle. Kun huonon politiikan seurauksena menetin aikoinani kotini ja kotiseutuni Karjalassa, oli siitä seurauksena se, että nuorempanakin seurasin politiikkaa ja valtioneuvoston päätöksiä. Sain kasvaa sodanjälkeisessä Suomessa, joka oli hyvin kahtiajakautunut. Puolueita oli kyllä paljon, mutta pääsääntöisesti vain joko vasemmistolaisia tai oikeistolaisia. Koska vasemmistopuolueet leimautuivat enemmän tai vähemmän neuvostomielisiksi, oli suurin osa meistä evakoista oikeistolaisia. Karjalaiset olivat syvästi uskonnollisia ja isänmaallisia, mutta silloin vallinnut oikeistopolitiikkakaan ei oikein istunut kaikkien mieleen. Karjalan siirtolaisen Veikko Vennamon perustamalle Suomen Maaseudunpuolueelle (SMP) tuntui olevan selkeä tilaus. Paitsi että Vennamo hoiti aikoinaan siirtolaisten asutuksen tänne Kant –Suomeen, niin hän myös ajoi asioita, jotka osuivat siirtolaisten sydämiin. Jo pari vuosikymmentä sodan jälkeen SMP oli varsin merkittävä puolue. Tämän puolueen hyväksi minäkin tein aikoinani hieman työtä, vaikka ei kai se politiikka silloinkaan ollut ihan ensimmäisenä mielessäni. Kun SMP sitten aikanaan meni vararikkoon, oli täysin luonnollista, että vetäydyin pois politiikasta. Aate oli hyvä, mutta toteutus ontui.

 

SMP:n ”raunioille” rakennettiin sitten Perussuomalaiset rp., jonka toimintaan minut taas pyydettiin, ja olinkin mukana aina tähän hetkeen asti. Ähtärissä toimin kyllä paikallisyhdistyksessä useita vuosia ja olin jopa kansanedustajaehdokkaan vaalipäällikkönäkin. Kun muutin tänne Kalajoelle, olin jo päättänyt luopua koko hommasta, mutta kun kansanedustaja taholta asti minua pyydettiin mukaan, niin ajattelin olevani jotenkin hyödyksi. Näinhän varmasti olisi ollutkin, jos täällä todella olisi sitä haluttu. Ehkäpä minut kuitenkin koettiin hieman erilaiseksi, kun olin muualta muuttanut. Tosiasiassa en kai minä olut mitenkään erilainen ”persu”, mutta perussuomalaiseksi politiikaksi täällä mielletty politiikka oli hieman erilaista.

Edelleen olen sitä mieltä, että yhteisen menestyksen tulisi olla etusijalla.