Kunnallispolitiikka ja urheilu

Niin vankkumaton urheilumies kun olenkin, niin suhtaudun aika skeptisesti siihen, että kunnat ja kaupungit tukevat urheilua enemmän kuin liikuntalaki edellyttää. Kyllä Suomen kanssa on urheiluhullua tiettyyn rajaan asti, mutta silloin kun toisten urheiluharrastus alkaa näkyä minun omassa pussissani, alan minäkin hieman huohottaa, jos ei sitten satu niin, että haluan nimenomaan jotakin lajia tai urheilijaa viedä eteenpäin. Tietenkin tarkoitan sitä, että ei veronmaksajien rahoja ihan mihin tahansa saa kylvää, vaan niiden käytössä on oltava harkitseva ja oikeudenmukainen.

Urheilumiehenä pidän itseäni siksi, että olen itsekin kohtalaisesti menestynyt urheilussa ja tehnyt ihan kohtuullisen pitkän ja kovan uran myöskin urheilun järjestötoiminnassa, niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla. Ihan vieras laji minulle ei ole myöskään tämä Kalajoen uusi menestyslaji lentopallo, vaikka en koskaan ole sitä oikein tosimielessä harrastanut. Totta on, että jos joku laji tuo tunnettavuutta ja mainetta kunnalle, on kohtuullista, että kunta järjestää myös tälle lajille menestyksen edellytykset. Se ei kuitenkaan saa olla mitään piilotukea kyseiselle porukalle, joka yleensä on tietyn tason saavutettuaan myös liikeyritys. Ongelma onkin se, että tällaiset ”urheiluseurat” kilpailevat sekä yritysten, että urheiluseurojen sarjassa, kun kunnallista rahapottia jaetaan. Kaupungin tulisi selkeästi erottaa nämä kaksi asiaa toisistaan. Urheiluseuroille suunnattu tuki nuorisotyölle ja harkinnanvarainen yritystuki liiga-joukkueelle. Edellyttäen tietysti, että joukkue tällaista tukea on halunnut, ja perustellut mahdollisen hakemuksensa. Kokonaan toinen asia on siten tämä vanhemman liikuntalain vaatima edellytysten luominen.

Suomalaisessa politiikassa tahtoo kuitenkin olla taipumuksena syrjäyttää kulttuuri urheilun varjolla. Jokaisessa kunnassa on kyllä kirjasto ja pari laulukuoroakin, mutta esimerkiksi kuvataiteilijoiden näyttelytilat ovat kortilla. Eivät mitkään kahviloiden seinät niitä korvaa, vaikka esimerkiksi Tapion Tuvalla on ihan hyvä kahvi ja pannukakkuja. En usko kuitenkaan, että moni itseään kunnioittava taiteilija sinne töitään veisi. Se olisi suunnilleen sama asia kuin lentopalloilun liigaottelujen pelaaminen kaupungintalon aulassa. Sen verran vielä tästä tukipolitiikasta, että tällaiset määrärahat tulisi jakaa tasapuolisesti lajien harrastajamäärään suhteutettuna. Jonkinasteinen erillinen ”palkkio” voitaisiin antaa esimerkiksi kaupungin tunnettavuuden lisäämisestä. Liigajoukkueille tämä palkkio voidaan maksaa, mutta alempien sarjojen joukkueille ei. Näitä alempien sarjojen joukkueita on joka kunnassa ja kaupungissa pilvin pimein, eikä kukaan ajattele, että nämä ovat jotenkin tarpeellisia kotikuntansa pr-porukoita. Nämäkin seurat ovat tarpeellisia liikunnan kannalta ja niille kuuluu suhteellisesti sama tukiosuus kuin muillekin liikuntajärjestöille.

Kyllä minä oikeana pidän esimerkiksi jäähallien rakentamista, mutta toivoisin samalla muistettavan, että kyseessä on piilotuki lajille, joka kansainvälisesti katsoen on hyvin paljon pienempi kuin esimerkiksi lentopallo. Jäähallit ovat myös paljon kalliimpia kuin useimmat muut liikuntatilat ja ”liikuttavat” suhteellisen pientä ihmisryhmää.

Täysimittaisen palloiluhallin rakentaminen olisi vähintään kohtuullista ja oikeudenmukaista. Siihenkään sijoitettuja rahoja ei koskaan saada takaisin, mutta olisihan se kuitenkin aika paljon monipuolisemmin liikuntakäytössä kuin esimerkiksi jäähalli. Mitään hiihtoputkea tuskin kukaan tosissaan edes haaveilee, onhan lähiseutumme ”ainut” merkittävä hiihtäjäkin jo näytteensä antanut.