Työpaikkakiusaamista

Koulukiusaamisesta on paljon puhuttu, ja sen syyksi on aika usein todettu kateus. Myös vieraalta paikkakunnalta muuttanutta pidetään tavalla tai toisella vastustajana, ja kenties meille tämän paikan asukkaille kuuluvien etujen viejinä. Kiusaamisen syyksi riittää usein hyvä koulumenestys ja kiltteys. Eivätkä opettajatkaan tähän aivan syyttömiä ole, sillä kyllä minäkin sain todeta olevani sekä varas että lunttaaja. Kumpaankaan näistä teoista en varmaankaan koskaan ollut sortunut, mutta kun todellinen syyllinen oli opettajan ”lellikki”, niin pakkohan oli rangaistus kärsiä, vaikka siihen ei mitään syytä ollut. Terveisiä vain Vaajakosken kansakoulun opettajalle. Jos nimeni tiedät, tiedät kenestä puhun - väärin teit.

Seuraavan kerran jouduin kiusatuksi kaupunkiin muutettuani, kun uskalsin jotain sellaista, josta toiset vain haaveilivat, jos edes sitä. Siitä selvisin kuitenkin opettelemalla nyrkkeilyä, josta sivutuotteena myöhemmin sain muutaman SM-mitalinkin. Tokihan nekin kateutta herättivät, mutta se toi mukanaan joitakin etuisuuksiakin.

Työpaikkakiusaus oli minulle aivan uusi asia, vaikka siitä toki olin kuullut. Tähän asiaan perehtynyt ystävättäreni kertoi minulle rumiakin tarinoita, mutta kuittasin ne yleensä vain olkapäitäni kohauttamalla. ”Eihän aikuiset ihmiset sellaista”.

Kun tuo samainen rouva oli eduskuntavaalien ehdokkaana ja hän pyysi minua vaalipäällikökseen ja samalla liityin puolueen jäseneksi, romahtivat mielikuvani. Organisaatiossa aukeni paikka, joka koulutukseni ja kokemukseni huomioiden olisi kai kuulunut minulle. Koska olin jo eläkeikäni kynnyksellä, kieltäydyin paikasta ennen kuin sitä edes virallisesti minulle tarjottiin. Paikka pantiin siis auki, ja kuinka ollakaan tehtiin poliittinen valinta, joka oli kovinkin yleinen noihin aikoihin niissä pienissä pitäjissä, joissa yhdellä puolueella oli ehdoton enemmistö. Tosiasiassa olin hyvin epäpoliittinen henkilö, mutta kieltämättä puolueen jäsen.

Kun tuosta jäsenyydestä sitten tuli tieto kunnan omistamalle työpaikalle, alkoi tuo ”esimiehekseni” valittu henkilö säännöllisesti kyselemään, milloin jään eläkkeelle. No lopulta minä sitten jäin eläkkeelle, vaikka olin ajatellut vielä pari vuotta työskennellä paikassa, jossa oin hyvin edennyt ja myös viihtynyt.

En tiedä, onko totta, mutta nyt minulle on kerrottu, että sellaista ei edes saisi kysellä, ainakaan silloin kun se on tarpeetonta. Se voidaan tulkita työpaikkakiusaukseksi. Mikä lie menettelyn takana - kalvoikohan tuota ”esimiestäni” pelkästään minun olemassaoloni ja tieto siitä, että ilman vapaehtoista väistymistäni hän ei tuohon tehtävän olisi koskaan päässyt. Tosiasia on, että kaikessa olin tukenut tätä miestä.

Kun muutin eläkkeelle jäätyäni hyvin samanlaisen poliittisen rakenteen omaavaan kuntaan, pyydettiin minua yllättäen kunnallisvaaliehdokkaaksi. Suhtauduin politiikkaan jo hyvin varauksellisesti, mutta kun pyyntö tuli melko korkealta valtakunnan tasolta, lupasin lopulta auttaa puoluetta. Tosiasiassa en halunnut enää mihinkään poliittiseen luottamustoimeen, jonka teinkin hyvin selväksi omassa puolueessa. En myöskään osallistunut mihinkään paneeleihin, vaan luovutin aina paikkani jollekin todella näitä tehtäviä haluaville.

Kyllä tämä puolueen paikallisjärjestön suhtautuminen muistutti suuresti tuollaista koulukiusaamista, mutta nurkkia potkimatta tein oman tehtäväni. Tulihan sitä puukkoa selkään, mutta täytyy oikeastaan olla kiitollinen, että se jota puukotettiin, olin minä. Tuskinpa kovin moni sitä olisi kestänytkään.

No oikeasti on aivan sama, mitä minusta ajatellaan Kalajoella nyt. Taisi käydä niin, että entisen puolueeni tarina siellä on nyt tiensä päässä. En sitä ihmettele, mutta en oikein osaa surra.