Kääntötakki

Jos ihan oikein muistan, se oli joskus 60-luvulla, kun valmistettiin päällystakkeja, joiden malli ja väri voitiin muuttaa kääntämällä vuoripuoli päälle tai päinvastoin. Kumpi puoli sitten oli se oikea puoli, sitä sai itse kukin kotonaan miettiä.

Härkila Q Fleece Optifade Kääntötakki

Samaan tilanteeseen joutuu varmasti myös puolueesta toiseen siirtyvä poliitikko. Kun vakaumuksellisesta vasemmistolaisesta tulee äärioikeiston ääniharava, saa tässäkin tilanteessa miettiä, kumpi puoli oikeastaan oli se oikea puoli. Jonkin verran näitä tapauksia on myös valtakunnan politiikassa, mutta paikallispolitiikassa ne ovat varsin yleisiä. Tunnen tapauksia, että joku kunnallisvaaliehdokas on pitkän uransa aikana kahlannut läpi lähes kaikki puolueet. Kun kääntötakissakin on vain kaksi puolta, tulee mieleen, että tällaisella henkilöllä on näitä takkeja varastossaan useita, eikä selkärankaa ollenkaan.

Ihan näin mustavalkoinen ei asia kuitenkaan kaikissa tapauksissa ole. Saattaahan olla, että joskus tuo selkäranka on suorastaan vahingoksi, sillä ei ole lainkaan harvinaista, että puolue siirtyy vähän kerrassaan alkuperäisestä ideologiastaan aivan toisen aatteen taakse. Selkäranka pakottaa tuon yksittäisen jäsenen seisomaan vakaumuksensa takana. Näitäkin tapauksia tunnen, mutta useimmissa takinkääntö on kuitenkin henkilökohtaisen edun ja menestyksen tavoittelua.

Suomessa poliittinen ideologia on jossakin määrin perinnöllistä, mutta läheskään aina ei poika tai tytär seuraa tarkasti isänsä jalanjälkiä, vaan saattaa päätyä aivan jonkin toisen aatteen taakse. Ehkä tunnetuimpia tällaisia tapauksia on oikeistolaisen Sakari Tuomiojan pojan päätyminen vasemmistoon.

Ehkä eräs historiamme merkittävimmistä takinkääntäjistä löytyy kuitenkin ihan vuosisatamme alkupuolelta, kun terijokinen toimittaja Mikko Uotinen siirtyi äärivasemmistosta äärioikeistoon. Kun minäkään en vielä tuolloin elänyt, en voi tarkemmin analysoida tuohon tekoon johtaneita syitä, mutta olen antanut kertoa itselleni, että syynä olisi jotenkin ollut suhde Venäjään.

Meitä entisiä SMP:n ”jääriä” on koetettu monella tavoin mollata ja joitakin jopa erotettu puolueesta syytä ilmoittamatta. Vaikea kai onkin kertoa, että sinua ei puolue voi hyväksyä, koska yhä edelleen olet sitä mieltä, että ”rötösherrat” vastuuseen ja ”kyllä kansa tietää”. Onhan se totta, että ei kansa aina tiedä, mutta paremmin kuitenkin kuin nuo ”rötösherrat.” Vahinko, että perussuomalaiset ei pystynyt pysymään Veikko Vennamon viitoittamalla tiellä. Toki puolue muuttua saa, mutta ei ihan kokonaan syrjäteille lähteä.

Ehkä perussuomalaisiakin suuremman muutoksen on kokenut vihreä liike. Muistan hyvin liikkeen alkuajan ja julistuksen, jonka mukaan ei koskaan organisoiduta puolueeksi. Niin vain kävi, että ei muste ennättänyt tuon julistuksen lehdiltä kuivua, kun oltiin jo menossa valtuustoihin ja eduskuntaan. Toki se vaati hieman periaatteista tinkimistä, mutta olisikohan sittenkään tarvinnut täysin kääntää selkäänsä liikkeen alkuperäisille tavoitteille, joita puolueen nykypolitiikka tuntuu vastustavan.