En tiedä, onko Suomi missään asiassa maailman huonoin maa, sillä en ole läheskään kaikissa maissa käynyt, puhumattakaan siitä, että olisin niihin kovin perusteellisesti tutustunut. Muutamissa kymmenissä olen kuitenkin käynyt, joihinkin tutustunut melko hyvin ja joissakin peräti asunut. Ihan näillä tiedoilla voin vakuuttaa, että missään asiassa emme myöskään ole maailman kärkeä, vaikka niin uhoamme. Tuo uhoaminen juuri saa minut ärsyyntymään, sillä se on melkein sama kuin minä väittäisin olevani maailman paras kaikessa, mitä ei mitenkään voi mitata. Sen verran rehellisyyttä kai kuitenkin omaan, että en edes yritä tehdä itseäni naurettavaksi väittämällä jotain sellaista, joka ei ole totta.
Tietysti voisin olla
välittämättä tuosta uhosta ja laulaa muiden mukana tuota samaa laulua, mutta
juuri tuo naurettavaksi tulemisen pelko saa minut aina miettimään, että onkos
tämä nyt totta. Onko meillä todellakin maailman parhaat kätilöt ja onko koululaitoksemme
maailman paras? No kun sitten vertailen näitä asioita tuntemiini maihin, täytyy
vain todeta, että ei… ei ole. En väitä, että kätilömme eivät olisi
ammattitaitoisia… ovathan toki, mutta eivät mitenkään parempia kuin kollegansa
muissa länsimaissa.
Koululaitoksemmekin on aivan
keskinkertainen, mutta ei edes erinomainen, jos sitä verrataan moneen muuhun
maahan. Ei ainakaan, jos verrataan koko opintojärjestelmäämme ala-asteelta yliopistoihin.
Emme me mitään oppimatonta kansaa ole, mutta monet maat nousevat selvästi
Suomen edelle.
Onkos se niin häpeä
tunnustaa, että olemme sodassa kärsinyt pieni maa, joka on kuitenkin
ponnistellut jo tälle tasolle.
Kun Hjallis Harkimo
kirjoitti Content Suomen liitteessä, että ”Suomessa on länsimaiden jäykimmät
työmarkkinat”, nousi ammattiyhdistysliike melkein barrikadille, vaikka kyse oli
kansainvälisestä tutkimuksesta, jossa oli vertailtu 140 maata, jossa joukossa
Suomi sijoittui sijalle 100. Ei siis aivan kärkeen, eikä kyse ollut suinkaan
Harkimon mielipiteestä. En muista eläessäni äänestäneeni Kokoomusta, mutta
tässä asiassa olen täysin samaa mieltä Hjalliksen kanssa. Me asumme yhä
syvemmälle kansainvälisessä kilpailussa, jos emme lopultakin ymmärrä, mistä
kokonaisuudessa on kysymys.
Esimerkiksi Tanskassa työn
osapuolet saavat sopia työn ehdoista keskenään, joka olisi lähes välttämätöntä
tällaisessa Suomen tapaisessa vähälukuisessa maassa. Totta kai se vaatii
yrityksiltä rehellisyyttä silloin kun maksukykyä on, mutta rehellisyyttä myös
suoritusportaan tekijöiltä silloin kun maksukykyä ei firmoilla ole.
On totta, että johtajien ja
ylempien toimihenkilöiden palkat eivät vaikuta yrityksen kannattavuuteen
samalla tavalla kuin suorittavan portaan palkat, mutta varmaa on, että mitään
kompromisseja ei saada läpi, elleivät kaikki tule mukaan talkoisiin. Sen verran
yrittäjiäkin tuntevana voin kertoa, että suurin osa pienyrittäjistä on jo nyt
mukana talkoissa ja heidän tulotasonsa saattaa helpostikin jäädä alle firman
keskitulon. Pääsääntöisesti nuo ylisuuret palkat ja palkkiot koskevatkin isoja
yrityksiä, joiden joukossa valitettavasti on suuri osa myös valtion ja
yhteiskunnan omistamia yrityksiä.
Tarkoitukseni ei ollut nyt
erikoisesti arvostella ammattiyhdistysliikettä, mutta tuo kaikki edellä oleva
kuuluu siihen kokonaisuuteen, jota peräänkuulutan. Ollaan sitä mitä oikeasti
ollaan ja eletään varojemme mukaan.
Jos ”minulle kuuluu” -huutajat
saavat tahtonsa läpi, on se yleensä pois koko kansan elintasosta. Vain paraneva
kilpailukyky tuo lisää elintasoa ja työpaikkoja, mikä on jokaisen etu.
En nyt halua ihan verrata
Suomea Pohjois-Koreaan, mutta sehän on maailman paras maa. Kysy vaikka pohjoiskorealaisilta.
He ovat itse niin sanoneet, ja kai se ainakin yhtä totta on kuin sekin, että
Suomi on maailman paras maa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti