tiistai 19. heinäkuuta 2016

Rajat äkkiä kiinni


Olen seurannut silmät kosteina pakolaiskeskusteluja ja perussuomalaisten huutoa ”rajat kiinni”.  Jos minä olisin se, joka saisin päättää, niin en asettaisi ihmisille esteitä mihinkään suuntaan. Mielestäni on ihmisen perusoikeus asettua asumaan ihan mihin kohtaan maapalloa hän haluaa. Velvollisuus on tietenkin sopeutua siihen kulttuuriin, jonka jotkut häntä ennen tulleet ovat luoneet lakineen ja asetuksineen.  Tätä sanotaan kotoutumiseksi,  josta vastuu on pääsääntöisesti meillä kanta-asukkailla.  Kotoutuminen on kaksisuuntainen prosessi, joka vaatii paitsi maahan muuttaneiden oppimista ”talon tavoille”, niin myös meidän kantasuomalaisten kykyä sopeutua näihin ihmisiin ja heidän erilaisuuteensa.  

Muuttoliike maailmassa 2010-2015. Yksi mittayksikkö kuvassa vastaa miljoonaa ihmistä. Kuva: Der Spiegel 18/2016

Epäilen, että ne ovat rasistit, jotka korvia särkevästi huutavat, että ”maahanmuuton kustannukset pitää laskea.”  Ei se minuakaan haittaisi, vaikka laskettaisiinkin, mutta siinä on otettava vertailuarvoksi myös maastamuuton kustannukset.  Jos minä olisin se porttien sulkija ja pakko olisi sulkea, aloittaisin kyllä sulkemalla rajat sisältä päin. 

Otetaanpa esimerkiksi vaikka 30-vuotias keskivertosuomalainen mies.  Kun hän syntyi, tarvittiin lääkäreitä ja kätilöitä. Ennen kun miesparka oli päästänyt ensimmäisen parkaisunsa, oli äiti joutunut juoksemaan äitiysneuvolassa ja ties missä tarkastuksissa.  Oletettavasti olisi jättänyt syntymättä, jos olisi tiennyt miten paljon yhteiskunta oli uhrannut pelkästään siihen, että oli oletettavissa ,että tuo mies syntyy.  Kun mies sitten lopulta syntyi, maksoivat kätilöt ja lääkärit melkein maltaita, eikä sairaalan vuodepaikkakaan aivan ilmainen ollut. Jo ensimmäisestä syntymänjälkeisestä päivästä alkoi myös lapsilisä juosta, ja sataset melkein vilisivät ennen kouluikää.  Koulu, kaiken maailman koulukyyteineen, olikin sitten todellinen rasite yhteiskunnalle, mutta sinnikkäästi me kannoimme kortemme kekoon, sillä olihan ainakin toivoa, että tämä lapsi joskus maksaisi velkansa yhteiskunnalle.  Sattui ehkä niin, että kyseessä oli vieläpä keskinkertaisen lahjakas ja opinhaluinen nuori mies, ja hän jatkoi koulunkäyntiään aina yliopistoon asti.  Nyt eivät sataset enää vilisseet, vaan kyseessä on jo melko paljon tuhdimmat setelipinot opintotukineen kaikkineen. Kun mies lopulta on saavuttanut tavoitteensa Suomen valtion kustannuksella, tapahtuukin se, jota ei osattu edes pelätä.  Herra pakkasi laukkunsa, pani lakin päähänsä ja suuntasi ulkomaille leveämmän leivän ääreen.

Näitä ulkomaille vuosittain muuttavia suomalaisia on nyt ulkomailla yli miljoona. He kaikki ovat vieneet mennessään nuo Suomen valtion sijoitukset… toiset enemmän, toiset vähemmän, mutta melko huomattavia summia kaikki.  En ole todellakaan jaksanut laskea, paljonko yhden ulkomaalaisen kotouttaminen maksaa, mutta ihan varmasti se on vähemmän kuin yhden vastasyntyneen kasvattaminen hyödylliseksi kansalaiseksi. Sitten tuo peijooni tekee vielä tuon katalan tempun.

No en minä todellakaan synnytystä kieltäisi, mutta kovasti olisin tyytyväinen, että edes osa noista pakolaisista kotoutuisi ja jäisi Suomeen.  Naistemme halu synnyttämiseen on vähintään yhden lapsen verran liian vähäinen, joten kyllä me näitä ”mamuja” tarvitsemme, jotta tulevaisuudessakin pystyisimme pitämään tämän elintasomme edes tällaisena.  Toinen mahdollisuus olisi todella se, että sulkisimme rajat sisäpuolelta.

Olen usein sanonut, että tässä blogissani julkaisen mielipiteitäni tai tosiasioita.  Tämä ei sitten ole mielipide, vaan ihan matemaattinen tosiasia.  Ajatelkaa edes, ennen kuin heitätte ensimmäisen kiven.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti