Syömäköyhä Suomi

Muistoni sodanjälkeisestä Suomesta ovat kovin hatarat, sillä olin todella pieni, kun monien siirtolaisvuosien jälkeen pysähdyttiin Jyväskylän maalaiskuntaan, josta isäni löysi vakituisen työpaikan. Perhe oli varsin köyhä, sillä olimme niitä ihan oikeita Karjalan pakolaisia, joita ei koskettaneet mitkään historian mainitsemat evakuoinnit. Tultiin miten päästiin, ja "ryssä" tuli perässä kovaa vauhtia. Ei siinä hötäkässä mitään keretty mukaan ottaa, joten totta ovat ne kertomukset siitä, miten kaikki jäi Karjalaan.

Ei meistä koskaan rikkaita tullutkaan, mutta vähän kerrassaan aloimme saada jalansijaa tässä "uudessa yhteiskunnassa". Kun kahdesti sodassa haavoittunut isäni kuoli, olin alle kymmenvuotias, mutta olihan meillä jo silloin isän rakentama oma mökki, jossa koko kuusihenkinen perheemme asui. Jossakin vaiheessa isä oli perustanut oman sementtivalimon ja äiti ompeli säännöllisesti ihmisille. Kun me lapset vielä autoimme minkä osasimme, ei meillä varsinaista taloudellista hätää ollut. Oikein rikkaita en noihin aikoihin muista oikein olleenkaan, mutta tosi köyhiä kyllä.

Siihen aikaan opin sanan "syömäköyhä". Tätä sanaa kuulin käytettävän perheistä, joilla ei olisi pitänyt olla mitään taloudellista hätää, mutta rahat tuntuivat olevan aina lopussa, ja muistan jonkun lapsista tulleen lainaamaan satasta tai kahta. Yleensä he saivat pyytämänsä rahasumman, jonka kyllä maksoivat takaisin. Olisi kuitenkin luullut olevan pikkuisen noloa pyytää apua meiltä "Karjalan pakolaisilta", joihin alun alkaen oli suhtauduttu varsin nurjasti ja ylenkatsoen. No, äiti auttoi kaikkia, myös näitä "syömäköyhiä."

 

Tuo sana on nyttemmin tullut mieleeni, kun Suomi kokonaisuutenaan taistelee kurjuuteen vaipumista vastaan. Tai oikeastaan ei edes taistele, vaan "syö enemmän kuin tienaa" aivan kuin se paljon puhuttu "Huittisten hullu mies".

On eletty nousukausia ja laskukausia. Seitsemää lihavaa vuotta on aina seurannut seitsemän laihaa vuotta, mutta ei ole löytynyt ennustajaa, joka olisi kertonut, että kerätkää lihavina vuosina talteen se minkä saatte, sillä laihoina vuosina saatatte tarvita sitä.

Ei kerännyt Suomi talteen lihavien vuosien aarteita, vaan teki nimenomaan kustannusautomaatteja, joita ei nyt missään tapauksessa saisi purkaa, vaikka meillä on kansallinen hätätila. Me elämme nyt niitä laihoja vuosia ja olemme vajonneet "syömäköyhiksi," koska emme mistään halua luopua.

Joka niemehen notkohon saarelmaan "tekun" tahdomme rakentaa. Kun kaupungin asukasluku ylittää muutaman tuhannen rajan, sen on saatava myös oma yliopisto ja kun eivät ehkä opiskelijat enää kaikkiin paikkoihin riitä, maksetaan niille siitä. Näin me uskomme saavamme Suomen nousuun.. Vai uskommeko todella?

Tätä harhaa eivät tilastot tue. Suurin osa suomalaisista yrityksistä on syntynyt tavallisten ammattimiesten toimesta. Jos hyvin menee, niin sitten he ovat kyllä palkanneet joitakin korkeammin koulutettuja, joita melkein jokaisessa R-kioskissa on myyjinä.

Uskonkin, että paras talousapu, jonka koulutus voi tarjota, löytyy ammattikouluista. Jos siellä painotetaan yrityskoulutukseen ja kerrotaan veneenrakentajalle, että voit ihan omatoimisesti alkaa rakentaa veneitä, alkaa suomalainen hyvinvointi nostaa päätään. Ehkäpä pärjäät paremmin kuin monet, jotka roikkuvat työvoimatoimistojen ovilla.

Otin esimerkiksi juuri veneenrakentajan, koska tunnen kymmeniä tämän alan yrittäjiä. Jos ihan oikein muistan, ei heistä taida yksikään olla niitä, joiden haalarit olisivat kuluneet yliopistojen penkeillä tai kaikenmaailman "Start up" -messuilla.

Toki monikin on aikaa myöten työllistänyt joukon korkeamminkin koulutettuja.

Kaivakaapa minkä tahansa yrityksen historiaa ja hämmästelkää. Juuri koskaan ei perustajana ole maisteri Mäkinen eikä tohtori Tollero. Tämä pätee myös suuriin yrityksiin, joiden synty on monessa tapauksessa jo vaipunut historiaan.

Sanon taas tämän saman, jonka niin usein olen sanonut: jos oikein todella uskotte suomalaisen yrityselämän nousevan koulutuksen avulla, niin antakaa ammattikouluissa opetusta yritystoiminnan perusteista ja luokaa siellä yrittämiselle myönteinen ilmapiiri.

Voihan se olla tietysti vaikeaa, sillä siellähän on opettajina niitä insinöörejä ja maistereita, jotka ovat valinneet elämäntavakseen veronmaksajien rahoilla elämisen.

Niinhän minäkin tein, joten tiedän mistä puhun.