Uskonto ja politiikka

Joskus joku jossakin on ihmetellyt sitä, että olen tässä blogissani sujuvasti ja samaan hengenvetoon kirjoittanut sekä politiikasta että uskonnosta. No saahan sitä ihmetellä, sillä varmasti monessa muussakin teossani on ollut ihmettelemistä. Minun mielestäni kuitenkin nämä kaksi ihmisten elämään suuresti vaikuttavaa aatetta ovat hyvin läheistä sukua toisilleen.
  

Tämä ei toki koske kaikkia ihmisiä, mutta hyvin suurta joukkoa todellisia aktiiveja. He nimittäin uskovat todellakin olevan ehdottomasti oikeassa. Toiset ovat typeryydessään täysin vilpittömiä, mutta toiset eivät ihan tätäkään voi meriittilistalleen kirjata. He ovat olevinaan oikeassa, vaikka saattavat pohjimmiltaan itsekin epäillä julistuksensa todenperäisyyttä. 

Minä olenkin julistautunut monessa asiassa varsin kerettiläiseksi ja ”epäileväksi Tuomaaksi”. En voi tietää, olisiko väitöskirjaani koskaan hyväksytty, jos olisin sen oikeasti saanut valmiiksi Vaasan yliopiston tohtoriopiskelijaksi kirjautumiseni jälkeen. Mahdollisesti, sillä sen verran vankka oli aiheeni. Kymmeniä väitöskirjoja olen tutkinut sen jälkeen, ja täytyy vain todeta, että kovin ovat monet kevyeksi havaittu. Näen aina pikkuisen punaista, kun joku sanoo, että NN on väitöstutkimuksessaan todistanut sitä tai tätä. Pääsääntöisesti eivät ole todistaneet yhtään mitään. Ovatpahan vain esittäneet omia mielipiteitään, joille on koetettu etsiä jotain tieteellistä perustetta. Jos pätevää vasta-argumenttia ei siihen hätään ole löytynyt, on heidät nimitetty tohtoreiksi ja tohtoreina pysyvät, vaikka jälkikäteen olisikin todettu, että täyttä puppua ovat kirjoittaneet.

Eräässäkin väitöskirjassa todettiin melko yksiselitteisesti: ”Neuvostoliitto on suurvalta ja tulee sellaisena pysymään.” Ei ihan nappiin osunut tuokaan ”todistus”!

”Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista.” Saattaahan se niinkin olla, mutta kun minulta moni aikoinaan kysyi, miksi minä ”vanha mies” viitsin vielä vaivata päätäni tohtorin opinnoilla, vastasin tuohon kysymykseen: ” Kantajien on sitten kevyempi kantaa tohtoria kuin insinööriä.” Todellinen stoppi tohtorin opintoihin tuli, kun jouduin yllättäen sydämen ohitusleikkaukseen. Se on oikeasti kokemus, joka pysäyttää varman monenkin kunnianhimon ja niin tapahtui minullekin, että ensi kertaa elämässäni jätin jonkin aloittamani opinnon kesken. Kyllä ne pihlajanmarjat todella alkoivat maistua happamilta. Hengissä kuitenkin säilyin, monen harmiksi, joten nyt olen viettänyt jäljellä olevia vuosiani ihan vain eläen. Se ei tarkoita sitä, että olisin menettänyt mielenkiintoni ympäristöön, ihmisten elämään tai historiaan. Minulla on myös omia mielipiteitä yhä edelleen, ja puran näitä vaikkapa tässä blogissa.

Tällä kertaa on teemanani tämä oikeassa oleminen. Se on tekijä, joka yhdistää uskonnon ja politiikan toisiinsa. Maailmassa on arvioni mukaan noin puoli miljoonaa uskovaista, jotka uskovat olevansa ihan maailman ainoita täysin oikeassa olevia ihmisiä ja heistäkin on jokainen hieman eri mieltä. Politiikassa on lähes sama tilanne, joten olenkin usein puhunut esimerkiksi ”kommunismiuskovaisista”, sillä minun mielestäni se on räikein esimerkki politiikasta, joka ei oikeastaan perustu muuhun kuin utopiaan ja uskoon.

 

Jotta minua ei nyt ihan uskonsa menettäneeksi leimata, niin voin kertoa, että minä uskon johonkin korkeampaan voimaan, jota minä nimitän Jumalaksi. Jumalan monimuotoisuutta en aina ymmärrä, mutta olen ihan tyytyväinen siihen tapaan, jolla ortodoksinen kirkko on asiaa lähestynyt. Mihinkään kaiken kattavaan alkupaukkuun en usko, eikä sille ole oikeasti mitään tieteellistä todistettakaan, vaikka joku on kansalle koettanut niin uskotella.