Reeperbahn

  

 
Kirkosta suoraan tuolle maailmankuululle ilokadulle. Tuuli ja viima olivat päällimmäinen kokemus, kun sinne sitten lopulta osattiin, jännittävän ”metroristeilyn” jälkeen. Olihan me ajettu katu päästä päähän jo ensimmäisenä Saksan päivänämme, mutta enhän minä tollero mitään erikoista huomannut. Sitten kun varta vasten mentiin tätä ”ihmettä” katsomaan, kiinnitin kyllä huomion toppahousuissa värjöttävään nuorten naisten ryhmään. Jos minulle ei olisi kerrottu, että siinä nyt ovat nuo paljon puhutut ilotytöt, olisin ollut vakuuttunut, että kyseessä on joku koululaisten luokkaretki. Eivät nuo nuoret naiset oikein huorilta vaikuttaneet.

 

Kadun varrella oleva poliisilaitos valvoi, että tytöt eivät tulleet paikalle ennen kuin vasta heille sallittuna aikana. Kadun varrella oli nimittäin useita ihan tavallisia teattereita, joissa käyvää yleisö kai haluttiin suojella tältä järkyttävältä kokemukselta.  Järkyttäväähän se on, jos syntinen huoralauma näyttää samalta kun kilttien koulutyttöjen ryhmä. Hämmästynyt olin minäkin, mutta en nyt aivan järkyttynyt.  Kuulin myös, että ihan tavallinen kansa vietti aikaansa tällä varsin suositulla kansan kadulla. Tavallinen saksalainen ei edes ymmärtänyt, että kadussa oli jotain erikoista.

Itse asiassa ei tässä kadussa ollutkaan mitään erikoista. Ihan tavallisia kahviloita ja hampurilaisravintoloita, joissa mekin kävimme haukkaamassa iltapalaa. Kuulin kyllä, että näitä varsinaisia punaisten lyhtyjen paikkoja oli useilla poikkikaduilla. Näillä poikkikaduilla pesi myös muuta alakulttuuria, eikä sinne tavallisen turistin ollut suositeltavaa mennä.

Valitettavan usein turistit ja muut Hampurin kävijät hakeutuvat juuri näihin paikkoihin.

Satamasta keskikaupungille kulkeva metro pysähtyi myös pysäkillä nimeltä Reeperbahn, joten olisikohan tästä keksineet merimiehet nimen hurjille ”seikkailuilleen”. Näin syntyi sitten hieman arveluttava nimi jokseenkin tavalliselle suurkaupungin kadulle.   Samantapaisen ilmiön olin havainnut aikanaan Tanskan ja Hollannin pääkaupungeissa. Voihan se tietysti olla niinkin, että olen sen verran seniili, että en enää huomaa kaikkea sitä, mitä moni muu huomaa. Toinen vaihtoehto on tietysti se, että pidän joitakin asioita niin tavallisina, että en näe niissä mitään erikoista.

No kyllä minä annoin itselleni kertoa, että tuo samainen tyttölauma vaikuttaa kesäisin aika paljon ”aurinkoisemmalta”, mitä sillä sitten tarkoitettaneenkaan.

Tosiasia on, että jos joutuisin jotenkin rankkaamaan maailmalla näkemäni ns. pornokadut jonkinlaiseen järjestykseen, ei Reeperbahn sopisi top kolmoseen, vaikka melko varmasti ohittaisikin Jyväskylän Väinönkadun.

Tosiasia lienee, että monet näistä paljon puhutuista kaduista ovat paljon mainettaan parempia. Eivätkä useinkaan niin syntisiä kuin syntiä romantisoivat ihmiset haluaisivat niiden olevan.