Vanhojapoikia viiksekkäitä

Vaimoni oli mukana perustamassa yhdistystä nimeltä MoPo (Monikulttuurinen  Pojanmaa ry), jonka tehtävänä on auttaa lähinnä tänne Suomeen joko pakolaisina tulleita tai muuten maahamme pettyneitä naisia ja voimaannuttaa heitä. Tarkoituksena on auttaa heitä elämässään eteenpäin riippumatta tavasta, jolla he ovat maahan tulleet.

Eräänä iltana keskustelimme näistä naisten ongelmista ja vaaratilanteista, joita he ehkä elämässään kohtaavat. Ikävä todeta, mutta naisten kokemus kertoo, että nuorten naisten suurin vaara on suomalainen mies.  Olen itsekin ollut oppilaitteni kanssa matkalla, jossa thaimaalaiselle opiskelijalle tehtiin mitä törkeimpiä ehdotuksia vain sillä perusteella, että suomalaiset miehet katsoivat sen oikeudekseen. 

Tämä herätti tietysti kysymyksen siitä, millaisia ovat nämä miehet.  "Vanhoja poikia viiksekkäitä", totesi vaimoni siihen. Minun kokemukseni kertoi, että kyseessä oli myös muita ”naisen puutteesta” kärsineitä miehiä. Osittain niitä, jotka jossain elämänsä vaiheessa olivat olleet ”ostamassa” vaimoja ulkomailta ja ”pettyneet” myöhemmin kauppoihinsa, törmättyään kulttuurien välisiin ristiriitoihin. Osa miehistä oli myös voimakkaasti alkoholisoitunutta porukkaa, mutta onnistunut salaamaan sairautensa ”vaimonhakumatkallaan”. 

Syitä tällaiseen epänormaaliin käyttäytymiseen on monia, eikä tämä missään tapauksessa koske kaikkia vierasmaalaisen kanssa avioituneita, mutta ongelmat näyttävät lisääntyneen juuri näissä ”seka-avioliitoissa”, joista monet ovat hyvinkin onnellisia. Ilmiö tuo kuitenkin vapaille markkinoille naisia, jotka eivät oikein ole kotonaan täällä Suomessa, mutta joiden palaaminen kotimaahansa on tosi korkean kynnyksen takana. 

Pirjo pystyi nimeämään moniakin esimerkkejä tästä, koska hän on toiminut laajalti Euroopassa. Ettei joku taas ottaisi itseensä, en nyt ala niitä yksilöimään. Tästä sain aiheen kirjoittaa blogiini jutun nimeltä ”Peräkamaripoika”, joissa hieman peilailin näiden herrojen taustoja. Tarkoitukseni oli todellakin luoda yleiskuvaus aiheesta, eikä jutussa tarkoitettu ketään erityisesti. Jos siis joku kohdisti kertomuksen johonkin tuntemaansa ihmiseen, hän ehdottomasti loukkasi tätä ihmistä. Loukkaus on sitä suurempi, mitä kauemmaksi vertaus osuu. Jos tunnistaisin tuollaisen epäilyn suuntautuneen juuri minuun, pitäisin sitä kiistatta törkeänä kunnianloukkauksena ja vaatisin ehdottomasti ,että moisten epäilysten edustaja peruisi sanansa. Siksi ei minun sanani suinkaan tarkoita yhtään ketään.

Totta tietysti on, että juttua kirjoittaessani minullekin tuli mieleen monia konkreettisia tapauksia. Enhän muuten olisi osannut juttua kirjoittaakaan. Mikään näistä esimerkeistä ei ihan sellaisenaan osu kohdalleen, vaan se on suhteellisen laajan kokemuksen mukanaan tuoma yhdistelmä.

Sorry vaan ihmiset, joita asia ei koske eikä kiinnosta. Ihan vaan tiedoksi ilmoitan, että jos joskus kerron jostakin ihmisestä, mainitsen hänet kyllä nimeltä, enkä silloin missään tapauksessa kirjoita mitään sellaista, jota en tarvittaessa voisi myös toteen näyttää.

Jos siis joku haukkoo henkeään kirjoitusteni johdosta, on se ainakin osunut kohdalleen. Pääsääntöisesti se on hänen oma asiansa.  Mielestäni MoPo-yhdistys on oikealla asialla.