Syrjäytyneet

Syrjäytyminen ei ole politiikka, eikä se ole oikeastaan aihe, jota tulisi käsitellä poliiitisessa blogissa. Tämäkin voi olla jonkun mielipide, mutta olkoon vaan. Kyllä maailmaan mielipiteitä sopii.  Minunkin mielipiteeni.

Edellisessä kirjoituksessani käsittelin poliittisia häiriköitä.  Moni voi kysellä, että mitä näillä kahdella asialla on tekemistä keskenään. Voi olla, että ei mitään, mutta voi myös olla että paljonkin.  Luultavaa on, että ainakaan syrjäytyminen ei ole synnynnäinen ominaisuus, joskin poliittinen häiriköinti saattaa hyvin aiheutua myös perintötekijöistä.  Me ihmiset kerta kaikkiaan olemme erilaisia, ja kun kaikille on olemassa samat pelisäännöt, syntyy erilaisia komplikaatioita.

Näitä kahta tekijää yhdistävinä tekijöinä näen myös jonkin elämässä koetun järkytyksen, joka on alkanut muokkaamaan ihmisen persoonaa. Toiset ovat sairastuneet mytomaniaan, joka on läheistä sukua narsismille ja aiheuttaa tätä yhteiskunnan vastaista häiriköintiä. Mytomaanikko on erittäin hyvä manipulaattori ja saa monet ihmiset uskomaan asiaansa levittäen täten aiheuttamansa vahingon tosi laajalle. Toinen ihmisryhmä on taas niitä, jotka masentuvat vastoinkäymisen kohdattuaan ja menettävät kyvyn toimia. Vähän kerrassaan he ovat menettäneet myös kyvyn elättää itsensä. Syrjäytymisen estämiseksi tehtävät toimenpiteet ovat poliittisia päätöksiä. Mytomanian ehkäiseminen ei poliittisin päätöksin ole mahdollista, mutta sen tunnistaminen olisi erittäin tärkeää, että sen leviäminen voitaisiin estää.

Tunne-elämän järkkyminen on vakava asia, ja sainkin tähän kirjoitukseen aiheen englantilaisesta tutkimuksesta, jossa todettiin, että Afganistanissa taistelleista englantilaisista veteraaneista suurempi osa on kuollut itsemurhissa kuin sodanaikana Afganistanissa. En tiedä onko sodan seurauksena ollut syrjäytymistä ja masentuneisuutta, mutta oireet ovat hyvin samankaltaiset.

Poliittisten päätöksentekijöiden pitää nyt miettiä erityisen tarkasti, mitä päättävät ja mikä on todella tärkeää.