Mytomania ja populismi

Herra meitä varjelkoon tältä sairaudelta, sillä mitään niin pahaa en tiedä maailmassa olevan.  Sairauden inhottavimpia piirteitä on se, että siitä saattaa aiheutua vahinkoa suurelle ihmisryhmälle, joka itse asiassa ei muutoin ole missään tekemisissä sairaan kanssa. Tätä kirjoittaessani en tarkoita yhtään ketään, mutta olen syvästi tietoinen, että ainakin puolet Suomen mytomaanikoista ryntää väittämään, että kerron juuri heistä ja moitin julkisesti. Se yleensä kuuluu tämän sairauden oireisiin. Sitähän minä en tee, enkä onneksi edes tunne kovin montaa mytomaanikkoa, mutta olen varma, että jokaisen tuttavapiiriin näitä aina joku on eksynyt.

Paria blogikirjoitustani lukuun ottamatta en milloinkaan ole nimennyt ketään syylliseksi yhtään mihinkään, puhumattakaan että olisin haukkunut heidät. Se ei kerta kaikkiaan ole minun tapani. Ehkä kerran tai kaksi olen jossakin yhteydessä joutunut mainitsemaan jonkun nimen julkisuudessakin, mutta silloin ei missään tapauksessa ole ollut herjakirjoitus. Kyse on ollut asiallisista kirjoituksista, joiden asiasisällön vuoksi nämä nimet on jouduttu paljastamaan.  Ottaen huomioon sen liuskamäärän, joka tuutistani on ulos lentänyt, se on todella pieni prosentti siitä.

Miksi minä sitten kirjoitan mytomaniasta, vaikka tämän pitäisi olla poliittinen blogi? Mytomania on narsismin lähisukulainen, ja siihen sairastuneet ihmiset hyvin usein hakeutuvat juuri politiikkaan. Se antaa mahdollisuuden julkisuuteen; mitä enemmän riitelet, sitä enemmän olet esillä. Mytomaanikko on usein erittäin hyvä manipuloija, joten he saavat politiikassa kykyihinsä nähden kohtuuttoman suuren kannatuksen. Näitä on joka puolueessa ja jopa eduskunnassa, joten olkaapa tarkkana.  Harvoin mytomaanikko edes itsekään tietää olevansa sairas. Hän hoitaa fyysistä kuntoaan silloinkin, kun hänen oikeasti pitäisi keskittyä mielenterveyden hoitoon.  Tämän tosiasian edessä ihmiskunta on toistaiseksi voimaton, sillä tauti on kuin alkoholismi. Jos potilas ei sairauttaan tiedosta, ei kukaan sivullinen voi sille yhtään mitään.

Mitä sitten on populismi?

Yhteiskunnan mielipiteiden kuuntelua ja niiden julkista esiin tuomista kutsutaan Suomessa populismiksi. Populismista on tehty ikään kuin haukkumasana, vaikka oikeastaan se on asia, johon koko kansanvallan tulisi perustua. Olisi siis oikein hyvä, jos kaikki puolueet olisivat populistisia.

Populistin ja mytomaanikon ero on ulospäin hyvin vaikeasti todettavissa, vaikka se tosiasiassa on aivan selvä. Populisti paneutuu pääasiallisesti yhteiskunnallisiin asioihin ja epäkohtiin. Mytomaanikolla asioiden painopiste on pääsääntöisesti omissa asioissa, vaikka riidan aiheeksi kelpaa ihan mikä tahansa, joskus jopa yhteiskunnalliset asiat.