Pitäisikö olla vihainen?

Tottahan se on, että puna-armeija valloitti osan Karjalaa toisessa maailmansodassa, mutta ei sentään koko Karjalaa. Osan toki luovuttivat ”munattomat” rauhanneuvottelijat, osana rauhan ehtoja. Käytän rumaa sanaa ”munattomat” lähinnä siksi, että kun suomalainen on vihainen, hän yleensä puhuu pikkuisen rumia.

Usein toistuvilla Karjalan ja Venäjän matkoillani ajattelen paljon, miten asiat mahtaisivat olla, jos nuo menetetyt kaupungit olisivat jääneet Suomelle ja jos minä asuisin nyt syntymäseudullani. Varmaa ainakin on, että Karjalan asiat olisivat paljon paremmin, sillä Venäjä ei ole osannut - tai ei ole halunnut - huolehtia enempää valloittamistaan kuin lahjaksi saamistaankaan alueista.

Karjala jakautui sotien seurauksena kolmeen osaan. Valloitettu Karjala, luovutettu Karjala ja Suomen puoleinen Karjala. Kyllä sokeakin voi havaita, että tämä Suomen puoleinen Karjala on vauras ja hyvinvoiva, kun taas venäläisille jääneet alueet ovat lähinnä kehitysmaata. Aina minä suuresti ihmettelen, miksi kaiken on annettu rapistua, ja aina löydän saman vastauksen. Kukapa rakennuksista ja alueista olisi huolehtinut, kun ei kukaan niitä omistanutkaan. Pakkosiirretyt venäläiset eivät tunteneet alueita ja rakennuksia omikseen, eivätkä mielenkiinto ja rahat riittäneet kunnostukseen ja huolenpitoon. Kyllä Karjalaan muutama suomalainen jäikin, mutta ei se ihan riittänyt pitämään alueita kunnossa, varsinkin kun nämä eivät edes uskaltaneet kertoa olevansa suomalaisia. Varmuuden vuoksi olivat myös puhumatta suomea, että ei totuus paljastuisi. Venäjä on suuri ja sekava maa, johon oli sotien jälkeen helppo sekoittua, kunhan ei julkisesti esiintynyt suomalaisena. Setäni Eero sen teki ja eräänä yönä vain yksinkertaisesti katosi. Tämä tapahtui jo Stalinin vainojen aikaan.

Kun nyt taas pitkästä aikaa kävimme Venäjällä, huomasin kyllä olevani hieman vihainen, mutta en oikein osannut kohdistaa vihaani.  Omat töppöilyt kiukuttivat, kuten aina, ja se tietenkin kiristi pinnaa.  Ehkä eniten minua suututti ympäristön rappeuttaminen. Jos kerran halutaan valloittaa jotain, niin kai siitä täytyisi pitää myös huolta. 

 

Ketä minun siis pitäisi vihata? 

Neuvostoliiton korkein johto aloitti sodan, joten vihaisinko heitä?  No joo… onhan siihen kai hieman syytä, mutta syyllisiä ovat myös mainitsemani ”munattomat” rauhanneuvottelijat, jotka antoivat venäläisille kaiken, mitä nämä älysivät pyytää. Toki jotenkin ymmärrän heitä, sillä pelko saa ihmisen tekemään suuriakin tyhmyyksiä, mutta kuitenkin. 

Jälkiviisaus on kai sitä suurinta viisautta. Neuvosto liitto tarvitsi silloin joukkoja jo Saksan rintamalle ja tuskin olisi jatkanut sotaa, vaikka Suomi olisi kieltäytynyt alueluovutuksista. Jämerällä toiminnalla osa Karjalasta olisi saatu pelastettua, mutta ei esimerkiksi minun syntymäkaupunkiani Pitkärantaa.

Nykyisiä venäläisiä minä en osaa vihata. Ainoastaan ihmettelen, miten luonnonvaroiltaan niinkin rikas valtio on noin surkean heikko, että ei pysty huolehtimaan edes omista kansalaisistaan ja alueestaan.

Luultavaa on, että Suomen historiassa on aikoja, jolloin menetetty Karjala olisi saatu takaisin, mutta…  Pitäisikö olla vihainen Koiviston konklaaville siitä, että eihän yksi Karjala paljon jaksanut kiinnostaa - turkulaista. Olisi kuulemma tullut kalliiksikin.  Minä kyllä olen sitä mieltä, että se olisi tuonut työtä ja hyvinvointia koko kansalle. Ainakin varmaa olisi, että myrkylliset jättikoiranputket eivät kasvaisi Karjalan pelloilla. 

 

Ei, en minä ole vihainen kenellekään. Nykyiset venäläiset ovat ihan ystävällistä porukkaa ja täysin syyttömiä 40-luvun sotaherrojen tekemisiin.  En toki muista Neuvostoliiton hyökkäystä Suomeen, mutta tältä osin uskon senaikaisiin ihmisiin. Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen edes julistamatta sotaa, mutta sai suurimmat voittonsa kynällä ja paperilla.

Venäjällä vietetään kyllä suurieleisesti voitonpäivää.  Minä vain ihmettelen, miksi.  Onhan kyse maasta, joka ei koskaan ole voittanut yhtään sotaa. Edes pientä Suomea ei onnistunut valtaamaan, vaikka kiistaton pyrkimys siihen oli.  Riittääkö juhlinnan syyksi se, että sai olla mukana porukassa, joka kukisti Saksan?

Varmaan minä kirjoitan lisää Venäjän retkistämme. Kaupungit ja kulttuuri minua kiinnostavat ja toivon suuresti, etteivät minun kirjoitukseni sentään aiheuta viisumin perumista. Kuten jo sanoin, nykyvenäläiset ovat ihan ok. porukkaa.