Poliittinen ongelma

Ihan oikeasti olen miettinyt, miten meidän ihmisten pitäisi järjestää tämä yhteiskuntamme, että pääsisimme edes joidenkin eläinten tasolle. Toki eläimilläkin on omat ongelmansa, mutta jos esimerkiksi kissat tappelevat keskenään, ei se yleensä tapahdu värin perusteella, niin kuin ihmisillä näyttää usein olevan. Pääsääntöisesti luonnossa olevat eläimet eivät taistele oman lajinsa kanssa. Paitsi ihmisen, jonka vallanhimo ja oman edun tavoittelu aiheuttaa varsin outoa käytöstä ja synnyttää sotia ja ”vaihtoehtoisia totuuksia.”

Yleisesti suosituin vaihtoehto valtiomuodoksi tuntuu olevan demokratia, jonka nimeen vannotaan ja liputetaan, mutta mitenkäs se oikein on? Demokratian ongelma on kuitenkin ihminen. Ehdokkaat, joita äänestämme vallanpitäjiksemme, ovatkin yllättäen oman edun tavoittelijoita, joita kiinnostaa vain oma asema ja oman puolueen valta. Puolueen valtakin vasta toissijaisesti. Tosiasiassa näin on, olkaa sitten mitä mieltä tahansa. Onkohan mitenkään muuten selitettävissä se, että esimerkiksi moni eduskuntavaalien ehdokas sijoittaa tuhansia, jopa kymmeniä tuhansia, vain päästäkseen eduskuntaan. Anteeksi kovasti, mutta minä en usko niin suureen lähimmäisenrakkauteen, että joku olisi valmis ottamaan jopa pankkilainen parantaakseen toisten ihmisten asemaa. 

 Ehdokkaat ja itsekkyys vatn demokratian ongelman toinen puoli. Toinen puoli ongelmasta on yleinen ja yhtäläinen äänioikeus. On tietysti tosi vaikeaa valita se ihmisten joukko, joka saisi äänestää, mutta…. Tosiasia kuitenkin on, että vain varsin pieni joukko ihmisiä seuraa yhteiskunnan asioita niin paljon, että osaisi sanoa, mikä tälle yhteiskunnalle olisi parasta, puhumattakaan siitä, että olisi tietoinen mahdollisen ehdokkaansa kyvyistä parantaa näitä asioita. Niin kauan kuin meillä on nykymuotoinen demokratia, hoitavat Suomen asioita naapurin pojat, komeat miehet ja hyvät hiihtäjät.

Luultavaa on, että joku taloustieteen professori osaa suunnata äänensä jokseenkin oikeaan suuntaan, mutta kun ”vaivaistalon Lyylillä” on samanarvoinen ääni, kumoaa hän jo vaaliuurnalla tuon proffan äänen.

Paras puoli meidän demokratiassamme onkin, että osa äänistä kumoaa sen toisen osan, eikä ihan mahdottomia diktaattoreita pääse syntymään. Kompromissi on kuitenkin parempi ratkaisu kuin joku itsekäs päätös, vaikka sekään ei yleensä ole paras mahdollinen ratkaisu. Kun vanhoina aikoina rikolliset tuomittiin myös määräajaksi menettämään kansalaisluottamuksensa, oli siinä jotain ideaa. Jos joku ei osannut noudattaa lakia, niin miksi hänen sallittiin osallistua lainsäädäntöön tai sen valmisteluun!

Vaikka olenkin sitä mieltä, että on vaikea päättää, ketkä saisivat äänestää ja ketkä taas eivät, niin kyllä kai osa kansasta voitaisiin jättää äänioikeuden ulkopuolelle. Kyllä kansalaisluottamuksen menetys voisi olla perusteltavissa, samoin kuin se, että on esimerkiksi viisissä viimeisimmissä vaaleissa jättänyt käyttämättä äänioikeuttaan.

Voitte ihan vapaasti valita, otatteko tosissanne tämän blogin vai pidättekö tätä pilana. Voihan se olla jompaa kumpaa, mutta miettikää sitä kuitenkin. Se että joku ei ole ollut useinkaan väärässä, ei myöskään tarkoita sitä, että hän olisi ollut oikeassa. Mielipiteet ovat vain merkityksettömiä, niin kuin ehkä tämäkin mielipide.

Toistaiseksi meidän on tyytyminen demokratiaan, sillä ainakaan minun mieleeni ei heti tule parempaa vaihtoehtoa. Olisin kuitenkin sitä mieltä, että jonkinlaiset rajoitukset voisivat olla paikallaan ja kansanäänestysasioista päätettäessä kiellettäisiin lailla. Olipa asia kun asia, niin vain pieni vähemmistö on perillä sen hyvistä ja huonoista puolista. Rehellinen arvontakin antaa kansanäänestykseen verrattavan tuloksen ja on ainakin paljon halvempi. Tässä tapauksessa sekin riittänee perusteluksi.