Mitäs me karjalaiset

Kyllä minä tykkään, että blogiani kommentoidaan, mutta tosi typerät kommentit jätän yleensä omaan arvoonsa, sillä en toki ole ajatellut tehdä tästä mitään taistelukenttää sen enempää poliittisesti kuin muutenkaan. Karjalainen olen ja Karjalasta puhun, silloin kun se herättää joitakin ajatuksia tai satun muuten vain keksimään jotain uutta.  Monelle varmasti ovat uusia monet esittämäni ajatukset, esimerkiksi että mehän luulemme hävinneemme sodan Neuvostoliitolle. Yhtä suuri harha on se, että luulemme Neuvostoliiton valloittaneen ne alueet, jotka menetimme sodassa tai sen seurauksena.  Miettikääpä sitten seuraavaa:

Molemmat sodan osapuolet ovat pyrkineet tiettyyn tavoitteeseen. Neuvostoliitto pyrki valloittamaan Suomen. Se oli selkeästi asetettu neuvostojoukkojen tavoitteeksi.  Suomi asetti tavoitteekseen itsenäisyyden säilyttämisen. Sen itsenäisyyden jonka Neuvostoliitto oli aikoinaan tunnustanut.  

Miten se siis oikeasti meni?

Neuvostoliitto ei saavuttanut tavoitettaan, koska Suomi onnistui puolustustaistelussaan. Kumpi siis oli se maa joka oikeasti voitti sodan? Niin talvi- kuin jatkosotakin huomioiden Suomi oli selkeä voittaja. Ikävä kyllä siitä maksettiin aika korkea hinta.  Vuosikausia kumarreltiin itään, kun todella uskottiin, että Neuvostoliitto aloittaa hyökkäyksensä uudelleen, jos emme tee niin. Nyt kumarretaan EU:ta, vaikka oikeasti emme uskokaan Saksan tai Ranskan hyökkäykseen.

Samaa linjaa noudatti selkeästi myös Suomen rajavaltuutettujen menettely.  Sen sijaan, että olisi selvästi ilmoitettu, että suomalaisille tärkeitä teollisuusalueita ei luovuteta Neuvostoliitolle eikä rajoja siirretä rintamalinjojen länsipuolelle, nämä maitoilijat antoivat Neuvostoliitolle kaiken, mitä tämä itseään supervaltiona pitävä kansakunta osasi vaatia. 

Olen vieraillut Karjalassa varsin monta kertaa, ja voi hyvinkin olla, että viisumiani ei uusita näiden kirjoitusten jälkeen. Tosiasia on, että nyt tämän hinnan maksu on siirtynyt Karjalan asukkaille, joiden elintaso vaikuttaa siltä kuin viimeinen vuosi olisi menossa.  Ehkä tässä suhteessa erehdyn, mutta tiedossani on, että vanhempani viettivät Karjalassa paljon parempaa elämää kuin yksikään karjalainen siellä nyt.  ”Jotakin ehkä tietäisin, olinhan siellä minäkin” - lainatakseni vänrikki Stoolia.  Oikeasti en asioita muista, sillä olin vain reilun viikon ikäinen evakkotaipaleen alettua, mutta kuulemiani kertomuksia pidän luotettavina.  Kokemusteni mukaan emme olleet ainoita.

Olen siis perussuomalainen juuri siksi, että  SMP:n perustaja Veikko Vennamo oli ainut suomalainen, joka uskalsi olla toista mieltä virallisen Suomen kanssa. Kuten ehkä kaikki tietävät, on Perussuomalainen puolue syntynyt SMP:n perilliseksi ja monelta osin jatkaa Vennamon linjaa.  Perussuomalainen puolue on ottanut tehtäväkseen suomalaisten itsetunnon parantamisen ja oikeudenmukaisen Suomen rakentamisen.  Se on kovaa työtä, varsinkin median kivittäessä, mutta varmaa on, että kun päätä on tarpeeksi kauan taottu seinään, alkaa järjen ääni kuulua.

Olemme siis todellisia sodan voittajia. Olkaamme vihdoin ylpeitä siitä.