Voi itku,
kuinka kaunis Karjala oikeastaan voi olla. Kaunis on nykyinen kotiseutuni
Kalajokikin, mutta niin erilaisella tavalla. Jos Kalajoella onkin avaruutta ja
merihenkisyyttä, niin Karjalassa sen vastapainona ovat kauniit lehtometsät ja
vehmaat järvimaisemat. Jos olenkin ylpeä nykyisestä kotipaikastani, niin vielä
ylpeämpi olen syntymäseudustani Laatokan rannoilla. Aina olen koettanut nähdä
kaunista siellä missä kulloinkin olen ollut. Ja todella monessa paikassa olen
ollut, joskin kotiseudukseni kutsunut vain muutamia paikkoja. Sellainenhan se ihmisen taipumus on, että
kotiseutua on syntymäpaikan lisäksi vain vakituiseksi asuinpaikaksi muodostunut
kylä tai kaupunki. Olen siis Kalajoen
karjalainen, ja siitä olen oikeasti ylpeä.
Monessa -
siis todella monessa - järjestössä kun olen ollut mukana, voinen kai kutsua
itseäni jonkinlaiseksi järjestöjyräksi. Ei siis ole sattuma sekään, että olen
jonkinlaisessa roolissa myös Kaunis Karjala ry -nimisessä yhdistyksessä, jonka
kotipaikka on Lappeenranta. Meillä on kesämökki melkein Saimaan kanavan varrella tässä kauniissa eteläkarjalaisessa
kaupungissa. Moni on ihmetellyt, että
miksi niin kaukana. No kaukanakos tuo.
Traktorilla hurauttaa parissa päivässä ja autolla vielä nopeammin, rajalta
toiselle.
Kyllä siihen
oma syynsä on, että en ole osannut oikein Karjalasta luopua. Kieltämättä juuri
Venäjän puoleisessa Karjalassa on tiettyä eksotiikkaa myös minulle, ja vaikka
en todellakaan voi muistaa millainen Pitkäranta oli, kun sieltä 9 päivän
ikäisenä jouduin pakenemaan sodan jaloista, lisää tietoisuus siitä, että olen
täällä syntynyt, myös tätä eksotiikkaa. En ehkä ole viimeinen sotatoimialueella
syntynyt suomalainen, mutta varmasti yksi viimeisimmistä.
Tämä
Lappeenranta on siitä hyvä mökkipaikka, että täältä on helpot yhteydet Venäjälle
ja nimenomaan siihen ”oikeaan” Karjalaan, jossa vierailemme usein. Ei likikään
niin usein kuin haluaisimme, silla vieraanvaraisuus ja ystävällisyys Karjalassa
on jotenkin ennen kokematonta. Tänä kesänä, tätä kirjoittaessani olemme käyneet
Karjalassa vain kerran, ja siitä kerron nyt.
Viipurin
tuntevat kaikki, ja useinhan siellä olemme käyneetkin ihan vain siksi, että se
on hyvin teiden päässä ja sieltä pääsee aika moneen suuntaan. Sieltä aloitimme
siis jälleen matkamme. Viipurin kauppahallissa kävimme ostoksilla ja Viipurin
torin ihmeitä tiirailimme. Jotain oli täälläkin tapahtunut, sillä kuuluisaa
Monrepons´n puistoa emme onnistuneet löytämään, vaikka sielläkin olen
vieraillut aika usein. Olihan meillä kai kiirekin mielestämme, joten päätimme
vain ruokailla tosi upeassa Venäjän Portti -nimisessä ravintolassa, jossa söin
aitoa Kievin kanaa, joka oli tarkalleen niin hyvää kuin mielessäni olin
muistellutkin. Sitten jatkoimme matkaamme kohden tämänkertaista pääkohdettamme
vanhaa suomalaista Antrean kylää. Olihan siellä kappale Suomen historiaa
nähtävillä. Ristiriita vanhojen talojen ja poltettujen raunioiden sekä
rakennettujen uusien talojen välillä oli valtava. Oltiin jotenkin erikoisessa
maailmassa, joka kuitenkin vähän kerrassaan muuttui sitä nykyaikaisemmaksi,
mitä lähemmäksi Suomen rajaa alettiin tulla. Jääski oli kyllä kylä, jonka monet
tunnistavat sotakertomuksista, mutta siitä tuskin on paljonkaan
kertomista. Enso, joka yhä edelleen
tunnetaan paperiteollisuudesta, on monelle suomalaiselle tuttu juuri tästä
syystä. Vain harvat osaavat yhdistää nykyisin Svetogorskina tunnetun
teollisuuskaupungin nykyiseen Stora Enso -nimeen. Ensossa kuultiin jo suomen kieltäkin ja
tavattiin muutamia suomalaisia, sillä onhan se Imatran rajanaapuri ja myös tunnettu
rajanylityspaikka.
Tämä kesän
ensimmäinen seikkailu Venäjällä jäi aika lyhyeksi, mutta se syntyi spontaanista
päähänpistosta. Varsinainen Karjalan vierailu onkin tarkoitus aloittaa vasta
huomenna, jolloin ohjelmassa on toinen suomalaisten teollisuudesta tuntema kylä
Wärtsilä, sitten Sortavala ja Lahdenpohja, mutta ennen kaikkea Suojärvi ja
maailmanperintökohteeksi ehdotettu Veskelyksen kylä. Siitä reissusta selostus
myöhemmin.
Mitä se jäsenyyteni
siinä Kaunis Karjala ry -nimisessä yhdistyksessä sitten tähän kuuluu? No ei oikeastaan mitään, sillä kaiken tämän
voisin tehdä myös yksityishenkilönä. Nyt on kuitenkin tarkoitus, että minä
yhdessä vaimoni Pirjon kanssa teemme kuvateoksen kauniista Karjalastamme. Tämä
teos tulee toimimaan myös matkaoppaana yksityisille matkailijoille, joita asia
saattaa kiinnostaa. Kaunis Karjala ry on
ainakin osittain teoksen tuottajana.
Miten niin takaisin? Kannaksen länsiosaa lukuunottamatta Karjala on ollut yli 600-vee osa Venäjää,100-vee Ruotsin miehittämä voittomaa,106-vee osa Suomen suuriruhtinaanmaata,20+ vee osa Suomen tasavaltaa. Suurin osa luovutetusta alueesta,siis Laatokan-ja Raja-Karjala kuuluukin historiansa puolesta Venäjään. Karjalan kansa on aina Talvisotaan saakka ollut Venäjän rinnalla taistelemassa lännestä-Ruotsista-tulevaa miehittäjää vastaan,ja paennut ruotsien vainoja Venäjälle. Ensimmäistä kertaa historian aikana pakosuunta oli länteen 1944. Eikä syynä ollut venäläiset,vaan kommunismi,ateismi ja kolhoosijärjestelmä. Oikeus olisi siinä,että maa-omaisuus palautettaisiin niiltten sukujen jälkeläisille jotka asuivat Karjalassa ennen ruotsalaismiehitystä. Siis ennen 1617 Stolbovan rauhaa,ja sitä seuranneita maanryöstöjä ja uskonvainoja.
VastaaPoistaJohannes Pohjolainen, FB
Asiasta kun asiasta voi saivarrella, mutta luulen kuitenkin, että suurin osa lukijoista on käsittänyt mistä on kysymys. Ehkä tarkoitin kuitenkin ennen viimeistä sotaa omistettua Suomen puoleista Karjalaa, kuten jokainen oikeasti asioita ymmärtänyt varmasti tajusikin. Tietomme historian saatosta on todella rajalliset, emmekä voi sanoa, kenelle mikin alue on joskus esim. 2000 vuotta sitten kuulunut. Paras siis pysytellä tapauksissa, jotka oikeasti ovat muistissamme.
VastaaPoista