Voi äiti Venäjä

Saman viikon aikana jo kolmatta kertaa Venäjän rajalla. Ei todella ole kauan siitä kun edellisen kerran ylitimme tämän rajan. Voisi jopa luulla, että olen Venäjä-fani. No tavallaan se onkin totta, sillä kansan osaamattomuudesta huolimatta jotenkin pidän heistä. Tavalla tai toisella tuo ”ryssiminen” johtuu enemmän järjestelmästä kun ihmisistä itsestään.

Herra Putinille antaisin hyvän neuvon. Jos herra lopettaisi tarpeettomat puheensa viisumivapaudesta ja keskittyisi rajojen toiminnan kuntoon saattamiseen. Jotenkin se on kohtuutonta, että tyhjälläkin autolla rajan ylittämiseen on varattava aikaa pari tuntia. Kaikki aika ei mennyt suinkaan pelkkään vonkaamiseen, vaan tarpeettomia venäjänkielisiä lomakkeita piti täyttää useita ja sen lisäksi ne piti palauttaa jokainen eri luukkuun.  Ainut kieli jota henkilöstö suostuu ymmärtämään on venäjä, eikä tilannetta helpota yhtään, vaikka matkailijalla pakkoruotsi olisi hyvin hallinnassa. Eivät osaa ryssät sitä senkään vertaa.

No se rajasta. Kyllä suomalaiset bensamatkailijat oman osuutensa näihin vaikeuksiin tekevät, joten ei nyt ihan kaikkea heitetä venäläisten niskaankaan.

Kun tullista oli lopulta selvitty, löysimme luumme Inkerin kirkon omistamilta palaneen kirkon raunioilta Ruskealasta. Uudelleen rakentamisen tueksi oli sinne perustettu kahvila-ruokala ja majatalo.  Emme ruokailleet emmekä majoittuneetkaan sinne, mutta muutaman kymmeneurosen heitimme lippaaseen vain tukeaksemme hanketta, sillä kokemuksesta tiedämme, että kansan karttuisa käsi ei aina ole kovinkaan karttuisa.

  

Tältä lähellä Sortavalaa olevalta kirkolta suuntasimme sitten pohjoiseen. Tavoitteemme oli suomalaisille niin tuttu Suojärvi sekä maailmanperintökohteeksi ehdotettu Veskelyksen kyläyhteisö. Maisema oli todella kaunista ja koiranputket korkeita.  Taisimme valita väärän tien, sillä kyllä suomalainen metsäautotie mennen tulleen hakkaa ne tie, joita ajelimme. Paljon olen liikkunut Venäjällä ja kuullut tosi hurjia juttuja teiden kunnosta, mutta totuuden nimissä on kerrottava, että kyllä maasta löytyy myös ihan kelvollisia teitä.

Autot ovat yleensä hyviä… toistaiseksi, mutta ajokulttuuri sellaista, että tulee mieleen, ettei siitä niin kauan voi olla, kun nämä kuskit ovat laskeutuneet alas puusta. Silloin kun kohtuullisen järkevää on pysytellä 40 -50 km tuntinopeuksissa, saattaa terävä venäläisnuori ajatella, että autolla voi hyvinkin ajaa lähes kaksinkertaista nopeutta. Jos tämä käytäntö ei aiheuta pikaista kuolemaa, tuhoaa se auton kuitenkin kohtuullisessa ajassa. Kyllä tämä on hyvin valistunut veikkaus yli kahden miljoonan ajokilometrin antamalla kokemuksella.

Paikkakuntakohtainen kuvaus tästä reissusta tulee varmasti joskus myöhemmin tässä blogissa. Olen kyllä nimennyt tämän poliittiseksi blogiksi, mutta kyllä tässä käsittelen silloin tällöin myös tapahtumia, jotka hyvin kevyesti sivuavat politiikkaa. Venäjälläkään en politikoi, mutta jos nyt vaikkapa facebook-ystävääni Merja Kyllöstä kuitenkin hieman neuvoisin.  Älä ystävä hyvä ota mallia Venäjästä, kun käsittelet liikenneoloja. Vasemmistolainen saat olla, mitta älä vain tyhmäksi rupea, sillä tarvitsee Kataisen hallituskin edes yhden fiksun ministerin.