Taasko lupauksia?

Kautta aikojen on vaaleissa lupauksilla ratsastettu ja jonkinlaista kannatusta kerätty.  Ihmettelin suuresti, että Antti Rinne lupasi eläkeläisille ylimääräisen satasen, vaikka ministeri oli selvästi ilmoittanut, että rahaa ei yksinkeraisesti ole, eikä Rinteellä ole valtuuksia luvata yhtään mitään.

Näinhän se meidän systeemi taitaa pelata, että luvataan mitä luvataan ja uskotaan että kansa uskoo lupauksiin. Osa kansasta syyttää puolueita katteettomista lupauksista ja puolueet syyttävät toisia puolueita sanomalla, että eivät voineet yksin päättää. No eivät todella voikaan päättää, mutta ihan hyvin voivat luvata.  Osa kansasta ottaa lupaukset todesta ja käyttäytyy sen mukaan. Minä ihmettelen, että Rinne ei luvannut tuhatta euroa, sillä varmasti se olisi tuonut vielä enemmän ääniä. Lupaaminen on aina ilmasta, joten tonnin lupaaminen ei olisi tullut yhtään kalliimmaksi kuin satasen lupaaminenkaan, sillä jo nyt tiedämme, ettei kumpaakaan summaa tarvitse maksaa, samaan asiaan vedoten: rahaa ei ole.

Kansa äänestää lupausten mukaan ja elättelee toiveita, että ehkä kuitenkin joskus. Mitä suurempia toiveet ja lupaukset ovat, sitä enemmän kannatusta löytyy.

Miksi puolueet sitten pettävät kansaa   No onhan se tavallaan petos. Kun jo ennen vaaleja tiedetään, että tulipa hallitukseen ketä tahansa, on jaettava vain niukkuutta, ja sitäkin tarvitsee jakaa hyvin harkiten. Kaikki tietävät, että leikattava on moneltakin sektorilta, mutta kukaan ei uskalla kertoa tätä ennen vaaleja, eikä varsinkaan sitä, mistä pitää leikata. Tälläkin kansalla on taipumusta ”ampua sanansaattaja”, eikä tähän rooliin ole kiva joutua.

Kyllä puolueeni Sininen tulevaisuuskin hyvin tietää tämän, että jakaa ei voida, jos ei ole mitä jakaa. Olkootpa puolueen kannatusluvut nyt mitä tahansa, niin siitä on syytä olla ylpeä, että katteettomiin lupauksiin ei ole sorruttu. Kansalle on vain ilmoitettu ne tavoitteet, joihin puolue pyrkii.  Sitten vain toimitaan niin kuin suomalaiset urheilijat: ”parhaamme teimme, katsotaan sitten mihin se riittää”. Ainahan se niin on, että hallituspuolueilla on eniten sananvaltaa, mutta oppositiollakin on jonkinasteinen myötävaikutusvelvollisuus.  Ei pidä vastustaa asioita vain vastustamisen vuoksi, sillä yleensä hallitus kuitenkin pyrkii toimimaan tämän maan parhaaksi, vaikka ei aina onnistuisikaan.  Oppositio pelkää hallituksen onnistumista, sillä saattaisi tapahtua sellainen historiallinen kummajainen, että samat ministerit saisivat jatkaa seuraavassakin hallituksessa. Näinhän ei kovin usein ole nykyaikana tapahtunut, kun tasvallan presidentiltä on viety pääministerin nimittämisvalta.

Epäilen, ettei Niinistö Rinnettä nimittäisi, olipa vaalin tulos mitä tahansa.

 

Ei pitäisi ketään kepillä osoittaa, mutta varmaan minä huolestuisin, jos demarijohtoiseen hallitukseen tulisi lisäksi vihreät, vasemmisto ja ”persut”.  Tosin ”persut” on tuomittu ikuiseen oppositioon, mutta kyllä tuo ”vihervasemmistokin” onnistuu tämän maan talouden romuttamaan. Toivottavasti joku nykyisistä hallituspuolueista pääsee pelastamaan maamme lopulliselta katastrofilta.  Onneksi vaalikausi on vain neljä vuotta, joten toivoa sopii, että ei siihen mennessä maatamme kokonaan piloille panna. Varmaa kuitenkin on, että silloin taas hallitus vaihtuu.

Kreikan tai Italian kaltainen olotila on tosi vaikea korjata.