Vihainen rasismille

Taas minä sen näin, kuinka motivoituneita mamut ovat kotoutumiseen ja työhön, kun pääsin taas pitkästä aikaa puhumaan eräälle opiskelijaryhmälle suomalaisesta työelämästä ja Karjalan pakolaisten kohtelusta ja kotoutumisesta tänne Kanta-Suomeen. Kun äitini kantoi minut pois sotatoimialueelta, olin vain viikon ikäinen, joten oikeasti minulla ei omakohtaisia muistoja ollut, mutta kerroin, mitä minulle oli kerrottu. Luultavasti tietolähteeni oli tosi luotettava ja asiat ihan itse koettuja.

Kerroin, kuinka Neuvostoliiton maataistelukoneet ampuivat pakenevia ihmisjonoja. Kerroin, kuinka puna-armeija pommitti satoja siviilejä Elisenvaaran asemalla, ja kerroin, kuinka puoli miljoonaa suomalaista menetti kotinsa.  Näin, kuinka koko luokka hiljeni, ja osan silmistä valui vesi.  Joku huokasi ”sellaista oli Aleppossa”.  Halusin kertoa tämän näille ihmisille herättääkseni luottamusta ja samalla saadakseni heidät ymmärtämään, miksi olen ”suvakki”.  Kerroin myös elämästä sodanjälkeisessä Suomessa ja rasismista, jota me karjalaiset silloin kohtasimme.  Minuakin nimiteltiin ”ryssän lapseksi” ja Jyväskylään rakennettua ortodoksikirkkoa ”ryssän kirkoksi”. Eivätkä itseään maailman parhaiksi nimittävät opettajatkaan jääneet rasistisen käyttäytymisen ulkopuolelle. Aina kun syntyi ratkaisemattomia riitoja, ne ratkaistiin opettajan päätöksellä, että minä olen syyllinen, täysin riippumatta siitä, olinko ollut  edes läsnä kyseisessä tapauksessa.  Todistukseni keskiarvokin taisi olla luokan keskiarvon alapuolella, vaikka todellisuudessa olin luokan parhaita oppilaita. Luulen, että minua parempia oli vain Ruissalon Unnukka ja Suutarin Jukka, jos nyt nimiä saan sanoa. 

Heikosta alakoulumenestyksestä riippumatta minusta on kuitenkin tullut DI ja sain nyt siis luennoida maahanmuuttajille suomalaisesta työelämästä. Tunsin sympatiaa tuota joukkoa kohtaan, joka oikeasti tuntui ymmärtävän velvollisuutensa tätä maata kohtaan ja aidosti puhkui intoa päästä työskentelemään tämän maan hyväksi.

Sitä mukaa kun ymmärsin näiden ihmisten kiitollisuuden maatamme kohtaan, kasvoi myös vihani kokonaisuutta ymmärtämättömiä ja pullalla syötettyjä rasisteja kohtaan.

Kyllä minä tähän ryhmään luen tämän rasistien kuninkaan JH:n, jonka olettaisi tosiasiat ymmärtävän. Oletus ei kuitenkaan riitä, jos halu puuttuu, eikä tietoakaan taida oikein olla.  Jos kyse on todella pelkästään vähä-älyisten kosiskelusta, on kyseessä tosi häikäilemätön politiikka.

Olen todennut, että noin 10 % suomalaisista on maahanmuuttovastaisia ja muutama prosentti muuten vain rasisteja.  30% näyttää ymmärtävän maahanmuuton edut ja 60% ei välitä koko aiheesta.  Jos tuo nyt näkemäni porukka kertoisi koko totuuden tuosta maahanmuuttajien joukosta, niin kyllä meidän suomalaisten ”junttien” olisi syytä hävetä omaa olemassaoloamme.  Todennäköisesti he ovat kuitenkin tavallista kyvykkäänpää joukkoa ja heistä tulee tavallisia suomalaisia, ja meidän vähäverinen kansamme saa hieman uutta verta ja vähän jalostuukin.  

Toki minä senkin ymmärrän ja olen kokenutkin, että ei tänne Suomeen saa tulla muutoin kun syntymällä. Pohjanmaalla on vieläkin alueita, joissa kaikkia ”muukalaisia” vierastetaan ja oleminen tehdään mahdollisimman vaikeaksi. Yksikin kiusaaja saattaa tehdä ihmisten olon vaikeaksi ja näitä kiusaajia löytyy, jos et ole syntyperäinen asukas.

 

Minä haluan auttaa näitä maahanmuuttajia ja pakolaisia, sillä tiedän mitä se on. Olen ollut sekä pakolainen että myös maahanmuuttaja vieraalla maalla. Pakolaisuus ei lopu siihen, että joku valvontakomitea kieltää nimityksen käytön. Tuskinpa me suomalaiset maastamuutonkaan lopetamme, sillä onhan meitä ulkomailla jo nyt liki kaksi miljoonaa.  Vai onko se niin, että rajat ylittävä muuttoliike onkin vain suomalaisten etuoikeus ja me voimme kieltää kaikilta erinäköisiltä ihmisiltä lähes kaiken?

Jos näitä oikeuksia aletaan jakaa ulkonäön perusteella, niin tuskin meistä monikaan on täysin turvassa. Kyllä minä ainakin pelkäisin ja sen Pekka Puupään näköisen miehen puolestakin olisin hieman huolissani.