Voisihan sitä ajatella, että Korhola oli kovasti aikaansa
edellä puhuessaan tuulivoimasta suunnilleen kuusi vuotta sitten. Olen jäljentänyt osa hänen
blogikirjoituksestaan tuolta ajalta.
Eija-Riitta Korhola on ilmastoa tutkinut tohtori, ja kuten kai moni
tietää, niin energiatuotantoon liittyvää koulutusta ja kokemusta löytyy myös minun takataskustani. Ei siis ole ihme, että joltistakin
asiantuntemusta yhteensummatut kirjoituksemme edustavat. Tuulivoimayhtiöiden lobbareiden puheista
päätellen enemmän kuin tuulivoimayhtiöistä yhteensä.
Korholan kirjoituksia olen kopioinut tähän lähinnä siksi,
että ne voisivat olla myös minun kirjoituksiani. Kivaltahan se tuntuu, kun tohtoritasoinen
tutkija on samaa mieltä kanssani, joten ei juurikaan haittaa, jos jotkut
”ammattikoulupojat” epäilevät asiantuntemustani.
Tässä siis Korholan kirjoituksia vuodelta 2010. Olisikohan käynyt niin, että nyt olisi
totuuden hetki.
Ideologista sähköä erityisehdoin
Ei ole sattuma, mitä asioita kielen annetaan hyväillä, mitä puolestaan tökkiä. Ja jotkut osaavat käyttää tilannetta hyväkseen muita taitavammin. ”Ihailen vallankumouksellisia, jotka näkevät niin paljon vaivaa räjäyttämällä dynamiitilla muureja, kun voisivat vain anastamalla oikeinajattelevien avainnipun astua rauhallisesti sisään ketään herättämättä”, kirjoitti Georges Bernanos Maalaispapin päiväkirjassa.
Edellä mainituista syistä, tasapuolisuuden vuoksi, puhun tietoisesti tuulivoimateollisuudesta ja tuulivoimalobbysta – vaikka joissakin piireissä halutaankin tuulivoiman kohdalla puhua vain tuotannosta ja asiantuntijoista. Kyseessä on teollisuudenala, jolla on lobbarinsa siinä missä muillakin. Tämä teollisuudenala tosin ei ole itsessään kannattava, mutta ei se tuulivoimalobbya varsinaisesti haittaa, sillä yhteiskunnan avulla asiaa on autettu. Toistaiseksi jokainen rakennettava megawatti vaatii yhteiskunnan tukea puoli miljoonaa euroa. On selvää, ettei tällainen valtiontuki voi sellaisenaan jatkua, kun suunnitelmissa on rakentaa EU:n antamien tavoitteiden mukaisesti pari tuhatta megawattia nykyisen noin 140 megawatin lisäksi. Ilman tukea tuulivoimateollisuus ei kuitenkaan jää, sillä kuluttaja pakotetaan sähkön hintaa nostavien syöttötariffien avulla tukemaan sitä.
Rehellisyyden nimissä niitä tulisikin kutsua pakkosyöttötariffeiksi.
Tukien voimalla voi tuulivoimaan sijoittava iskelmätähtikin nukkua yönsä rauhassa. Ilman niitä ei kyllä voisi.
Vihreät mainostavat tuulivoimaa nopeimmin kasvavana energiamuotona, mutta jos järjestelmältä vietäisiin keinotekoinen tuki, se romahtaisi. Sähköntuotantomuotona tuulivoima ei läpäise meidän oloissamme perustavaakaan kustannushyötytestiä. On vaikea nähdä, miten sellaisen kuplan varaan voisi kestävää taloutta rakentaa. Kysymys kannattavuudesta on perustavaa laatua oleva reaalitalouden seikka, jota ei pitäisi ohittaa. Jos sähkön hintaa tietoisesti nostetaan, se kurjistaa maailman köyhiä.
Suomessa on meneillään laajoja tuulivoimalasuunnitelmia, jotka muuttavat saaristomaisemaa dramaattisesti. Missään polaarisella merialueilla ei ole toistaiseksi vastaavia olemassa. Voidaan kysyä, onko harvinaislaatuinen saaristomme oikea paikka hankkia kokemuksia. Suunnitelmat ovat nostattaneet myös paikallisia kansanliikkeitä tuulivoimaa vastaan.
Kansanliikkeen kokoajat sanovat, etteivät he vastusta tuulivoimaa mutta haluaisivat sen sijoittamiselle vastaavia kriteerejä kuin Ruotsissa, jossa on tehty periaatepäätös olla tuhoamatta saaristomaisemaa. He toivovat, että Suomessakin toteutettaisiin valtakunnallisen tason kokonaissuunnitelma eikä edettäisi yksittäinen hanke kerrallaan. Samoin toivotaan, että määriteltäisiin jokin vähimmäisraja, jota lähemmäksi asutusta tuulivoimateollisuutta ei osaa rakentaa sen melu- ja maisemahaittojen vuoksi.
Jos kyseessä olisi jokin toinen energiamuoto, kansalaisten oikeuksia ja luonnonsuojelualueiden rauhaa olisivat puolustamassa myös ympäristöjärjestöt, ja pari Greenpeacen hyvin palkattua stunttiakin olisi kai jo ehtinyt järjestää jonkin performanssin.
Mutta eihän tämä normaali energiamuoto olekaan. Tämä on ideologista, maailmankatsomuksellista sähköä. Kun haitat joskus tulevat ilmeisemmiksi, nykyiset kannattajat ovat ehtineet kääntää takkinsa ja niin sanotusti tajunneet, etteivät itse asiassa koskaan tuulivoimaa kannattaneetkaan. Mutta se on jo toinen juttu.
Olen tainnut sanoa tuon saman, minkä Eija-Ritta blogissaankin
totesi. Yksikään tuulivoimayhtiö ei
pysyisi pystyssä päivääkään ilman veronmaksajilta pakolla perittyä tukea. Todellista energiaa nuo myllyt eivät koskaan
voi tuottaa, sillä tuulee silloin kun tuulee ja sähköä tarvitaan yleensä ihan
eri aikaan. Tärkein pointti tuossa
kuitenkin on juuri se, että tuulivoima tarvitsee aina rinnalleen oikeaa
energiaa, jotta tuo tuulettoman ajan sähkönkulutus voitaisiin turvata. Jos tuntuu oudolta, niin kerronpa nyt, että
sähkönkulutus on jokseenkin tasaista, tuuli tai ei.
Tähän loppuun lataan minäkin nyt sitten pienen
ennusteen. Tuesta huolimatta jokainen
tuulivoimayhtiö on nurin ennen vuotta 2030,
ja jokainen kunta, joka on suuressa toivossaan sallinut myllyjen
pystyttämisen alueelleen, on kärsinyt väestön vähenemisestä tuohon samaiseen
ajankohtaan mennessä.
Tosiasia on, että kyseessä on maailmalla kuoleva ala, jota
yleensäkin jälkijunassa kulkeva Suomi toistaiseksi hehkuttaa.
Jälkiviisaus on maailman suurin viisauden laji, joten en
yritä edes väittää hehkuttaneeni samantapaisesti aikoinani Valkon syntymää. Näinhän minä kuitenkin tein, ja kivalta
tuntuu, että silloinkin olin oikeassa, vaikka yhteiskunnan kannalta olisi
parempi ollut, jos olisin ollut väärässä.
Tuulivoimateollisuuden kannalta näyttää käyvän samoin.
Tähän perustuu vaatimukseni asiantuntijuuden asettamisesta
poliittisen kokemuksen edelle.
Yhdellekään ulkomaanmatkalle en lähtisi, jos lentäjäksi
valittaisiin jonkun puolueen puheenjohtaja.
Kaiken muun ihanan lisäksi nuo tuulivoimaan haksahtaneet kunnat saavat riesakseen konkurssin tehneiden yhtiöiden omistamat käyttökelvottomat myllyt, jotka ruostuvat/rapautuvat ja pikkuhiljaa alkavat romahdella. Kenen kustannuksella ne aiotaan purkaa?
VastaaPoista