Rosvo vai hyväntekijä?

Aina minä tunnen lievää närkästystä, kun puhutaan, että valtio tukee urheilua. En närkästy siksi, että valtio ei saisi tukea, vaan siksi että se ei oikeastaan ole totta. Todellisuudessa tilanne on päinvastainen. Urheilu tukee valtiota ja muita kulttuurimuotoja.

Veikkausvoittovaroistahan nuo tuet jaetaan... jaetaan siis kaikille mahdollisille tahoille, joille ylipäätään jaetaan. Vuosikausia on hoettu, että valtio tukee. No juridisestihan se nykyisin niin on, mutta ensimmäiseksi korjaan siis sen harhan, että veronmaksajien rahoja siihen ei upoteta... paitsi jos vapaehtoisesti Veikkauksen pelejä pelaavat.

 

Historiallisestihan kyse on urheilujärjestöjen perustamasta yhtiöstä, jonka alkuperäinen ehdottaja oli TUL:n Urpo Rinne. Hän kokosi yhteen 1940-luvulla lukuisia urheilujärjestöjä, jotka sitten saivat valtioneuvostolta luvan perustaa rahapeliyhtiön, jonka tarkoituksena oli tukea urheilua, koska valtion tuki siihen aikaan oli käytännössä olematonta. Hyvin pian valtio huomasi kuitenkin, että taisi tulla annettua lupa liian hyvälle bisnekselle ja yksinkertaisesti otti yhtiön haltuunsa. Näin se meni, sanokoon kuka mitä hyvänsä.

Mitähän mahtaisi nykyinen yrittäjä tuumata, jos hän perustaisi jonkin luvanvaraisen yhtiön. Luvan annettuaan luvan antaja toteaisi, että onpa hyvä bisnes ja päättäisi julistaa yhtiön omakseen. Melkein uskallan väittää, että ilman teroitettua kirvestä hän ei kuuntelisi tarinaa hyväntekijästä, joka maksaa hänelle satasen kuussa ja sanoo avustavansa tätä entistä yrittäjää.

Valtiovalta määrää Oy Veikkaus Ab:n rahankäytöstä, mutta tueksi en senttiäkään laske.

Kunnat tukevat kyllä urheilua rakentamalla liikuntapaikkoja. Ihan ilman sanomistahan tämäkään ei mene... johtuneeko siitä, että olen kova sanomaan, vaiko sitten siitä, että ihan tasapuolisesti ei eri lajeja kohdella. Jos nätisti sanon, niin epäilen, että ns. rakenteellinen korruptio on iskenyt hieman näppinsä kuntien urheilupaikkarakentamiseenkin.

Pääsääntöisesti rakentaminen suuntautuu lajeille, joilla sanotaan olevan kansainvälistä menestystä. Jäähallien rakentamista on puolusteltu sillä, että ne ovat yleisesti käytössä olevia liikuntapaikkoja.

Vaan kun oikeasti nuo molemmat perustelut hieman ontuvat. Jääkiekko, jota varten nuo hallit on tosiasiassa rakennettu, ei ole mikään suuri laji. Muutama maa harrastaa lajia, ja nämä jakavat sitten aikanaan mestaruuksia keskenään. Kaupunkien halleihin ei yleensä päästetä muita kuin edustusjoukkueen pelaajia, silloinkaan kun ei kovin suuria toiveita ole, että kyseinen joukkue koskaan yltäisi edes kansallisella tasolla kovin merkittäviin saavutuksiin.

Miksi tästä nyt sitten kirjoitan? No ensinnäkin siksi, että kansa tajuaisi, että jääkiekolla on maailmalla suunnilleen samanlainen merkitys kuin hevospoololla, joka sekin on ollut joskus olympialaji. Ei minulla mitään jääkiekkoa vastaan ole, päinvastoin, onhan oma poikanikin tätä lajia harrastanut. Kukapa oululainen ei olisi. Kiekkoilevien lasten vanhempia olisi kyllä joskus tehnyt mieli ravistella, mutta kaiken kaikkiaan seuroissa tehdään hyvää työtä. Ei se seurojen vika ole, että laji on pieni ja kansainvälisesti varsin vähämerkityksellinen.

Kaksi hyvää esimerkkiä kuitenkin haluan tähän loppuun heittää ihan siksi, että silmät aukenisivat. Ensinnäkin: todella suuri ja kansainvälinen laji lentopallo oli vähällä onnistua pääsemään tänne Kalajoelle. Tässä lajissa Suomi on myös kohtuullisen hyvin menestynyt. Mistä sitten johtuikaan, että Liigasärkät ei olekaan enää mestaruusliigassa mukana! Pelaamalla paikka kyllä saavutettiin, mutta liigalisenssiä ei sitten myönnetty, pääasiassa siitä syystä, että ei ollut liigan vaatimukset täyttäviä olosuhteita. Jääkiekkoa kyllä pelataan suhteellisen alhaisella tasolla komeassa hallissa.

Toinen esimerkki on sitten tämä ehkä maailman levinnein taitolaji nyrkkeily. Mitaleja on poimittu tasaiseen tahtiin vuodesta 1932 alkaen, vain muutamaan välivuotta lukuun ottamatta. Kunnolliset olosuhteet kilpanyrkkeilylle on luotu vain harvassa maamme kaupungissa. Muistan hyvin, miten "Kokkolan noita" valmentaja Arvi Jormakka kertoi, kuinka Paavo Roiniset, Olli Mäet, Väinö Järvenpäät ja monet muut kokkolalaiset edustusnyrkkeilijät harjoittelivat jossain kylmässä parakissa ja peseytyivät sitten talvisin lumihangessa. Toki Kokkolassa nykyisin on paremmat olosuhteet, mutta esimerkiksi sellainen merkityksellinen nyrkkeilykaupunki kuin Oulu taitaa painia Kalajoen kanssa samassa sarjassa.

Nyrkkeilijä Mira Potkonen toi nyt Riosta Suomen ainoan mitalin. Voitaisiinko toivoa, että päättäjät heräisivät, sillä urheilu on jonkinlainen käyntikortti maailmalla, mutta vain lajeissa, joilla on kansainvälistä merkitystä?

Rohkenen väittää, että Potkosen pronssi on Suomen halvin mitali vuosikymmeniin, ellei peräti kautta aikojen, jos asioita hieman suhteutetaan kuhunkin aikaan.