Kallis kaksikielisyys

Kaikkihan me tiedämme, että Ruotsissa asuu yli puoli miljoonaa suomalaista. Kun tähän lukuun lisätään Nortbottenin alueella asuvat syntyperäiset ruotsalaiset, jotka puhuvat äidinkielenään suomea, nousee suomenkielisten lukumäärä lähelle kymmentä prosenttia Ruotsin kansasta. Kyllä ruotsalaiset aivan oikeassa ovat, ettei tämä silti tee maasta kaksikielistä, vaan suomen kielelle on suotu vähemmistökielen asema. Sitähän se oikeasti onkin, eikä tuota kielellistä vähemmistöasemaa ole koettu mitenkään ongelmalliseksi. Hyvin suuri osa suomenkielisistä hallitsee myös ruotsin kielen, eikä ole osoittautunut kovinkaan vaikeaksi löytää tulkkia, jos sitä on tarvittu. 

  

Me Suomessa asuvat suomalaiset olemme jotenkin löperöä kansaa. Täällä höylätään ja viilataan milloin mistäkin yhteiskunnan hyvinvointipalveluista, muistamatta lainkaan, että meillä olisi muutama todellinen jymypotti, jolla voitaisiin ainakin hetkeksi ratkaista kaikki säästötarpeemme. Olen jo joskus aiemmin kirjoittanut omien ilmavoimien alasajosta ja parin lentokentän vuokraamisesta Natolle, jolloin ehkä eräs suurimmista kuluistamme muuttuisikin kohtuulliseksi tuloksi ja turvallisuutemme lisääntyisi välittömästi.

Olen hyvin tietoinen, ettei tuo ajatukseni saa kannatusta, koska valtiovaltamme on sen verran suomettunutta, että pelkää Putinin reaktioita, joten jätän aiheen tällä kertaa. Tämänkään ajatuksen kanssa en kuitenkaan usko olevani ihan yksin.

Eniten minä ihmettelenkin tuota ruotsin kielen asemaa Suomessa. Moni taho on halunnut selkeitä laskelmia siitä, mitä kaksikielisyys oikeasti maksaa, mutta syystä tai toisesta se on Natoakin arempi aihe. Kuka on liikkunut kaksikielisillä alueilla Suomessa, voi laskemattakin havaita: kallista on. Meillä on vähemmän ruotsinkielisiä kuin Ruotsissa suomenkielisiä, mutta siitä huolimatta me leikimme kaksikielisyyttä. Eihän me oikeasti mitään kaksikielisiä olla, vaikka muutamat meistä puhuvatkin äidinkielenään ruotsia. Nämä ruotsinkieliset kyllä ovat enimmäkseen kaksikielisiä, mutta ei se tästä maasta tee kaksikielistä. Ruotsin mallin mukainen vähemmistökielen asema riittäisi toki hyvin. Jo pakkoruotsin poistaminen kouluista toisi satojen miljoonien säästöt. Kun kaduille ja kaupungeille annettaisiin vain suomenkieliset nimet, löytyisi säästäjä taas satoja miljoonia. Kokonaan arvaamatonta on se, mitä seurauksia siitä olisi, että julkisen sektorin virkamiehiltä poistettaisiin tuo ruotsinkielen pakko. Tuskinpa monikaan ruotsinkielinen oikeasti tulkkia tarvitsisi asioidessaan virastoissa, mutta jos tarvitsisi, ei se sen vaikeampaa luulisi olevan kuin vastaava toimenpide Ruotsissa.

Mistähän se johtuu, että yksikään puolue ei ole vaatinut laskelmia kaksikielisyyden kustannuksista? Ainakaan tällaista rätinkiä ei milloinkaan ole löytynyt mistään.

En minä perussuomalaisia ala moittia siitä, että puolue on vaatinut laskettavaksi maahanmuuton kustannuksia. Minun mielestäni on hyvä laskea kaikki kustannukset, mutta ei vain pelkkiä kustannuksia, vaan menot ja tulot. Tästä on olemassa monia laskelmia, joiden heikkoutena kai pidetään niiden yksipuolisuuta.

Näille ns. maahanmuuttokriittisille haluan kuitenkin kertoa, että älkää vain sortuko kauppiaaksi! Semmoinen voi päättyä huonosti, jos laskee vain, mitä tavaravarasto on ostettaessa maksanut, mutta ei huomaa ollenkaan, että myös myyntituloja on samoista tavaroista syntynyt.