Vasemmistolainen vaalikone

Kyllä minä nyt uskoni menetin… nimittäin politiikkaan ja vaalikoneisiin. Aina olen pitänyt itseäni oikeamielisenä ja isänmaallisena ihmisenä, mutta jouduin surukseni toteamaan, että Helsingin Sanomien vaalikone oli aivan toista mieltä.

 Vaalikone

Jos johonkin vedettäisiin kuviteltu viiva, jonka oikealla puolella ovat oikeistolaiset ja vasemmalla puolella vasemmistolaiset, niin silmääkään räpäyttämättä minä kävelisin sen viivan oikealle puolelle. Silmääkään räpäyttämättä vaalikone heitti minut poliittisen kartan vasemmalle puolelle ja ehdotti äänestettäväkseni ihmistä, jota en millään tavalla tunne. Kissan viikset, en minä sellaista voi äänestää, sillä kyllä minulla ainakin keskitason luottamus on oltava ehdokkaaseeni. Ei auttanut sekään ajatus, että äänihän saattaa mennä jollekin toiselle saman puolueen ehdokkaalle. Päinvastoin, se vain pahensi asiaa, sillä puoluekin sattui olemaan sellainen, että en kepilläkään koskisi siihen, joten se vaalikoneesta. Lohduttava tieto olikin, että olimme ”annetun" ehdokkaani kanssa vain hieman yli 70 % samaa mieltä, ja vähiten samaa mieltä kanssani oli ehdokas, joka sentään oli 52 % samaa mieltä kuin minäkin. Joten melkeinpä oli sama ketä äänestän tai jätän äänestämättä, niin tuskin vaalikone tästä repeää.

Täytyy kyllä myöntää, että kysymykset jotenkin haiskahtivat, sillä mielestäni oikeisiin kohtiin ei puututtu lainkaan, ja monet kysymyksistä olivat sellaisia, ettei niihin suoraan juuri kysytyssä muodossa voinut vastata. Matti Nykäsen sanoja lainatakseni asiat olivat fifty siksty, panipa ruksin kumpaan laitaan tahansa.

Vasemmistoon minut kai sijoitettiin inhimmillisen ajatustapani takia. Itse olen itseäni pitänyt oikeistolaisena lähinnä ”sotakokemusteni” vuoksi. Kyllä sodan käyneet miehet siihen aikaa vaiteliaisuudestaan huolimatta olivat yleensä sitä mieltä, että kaikki paha tulee idästä ja pitivät vasemmistolaisuutta kovasti itään kallistuvana aatteena. Samanlainen tunne varmaan on nyt ukrainalaisten enemmistöllä, sillä siellä käydään nyt samantapaista sotaa kuin Suomessa 100 – 70 vuotta vuotta sitten. Ei siihen kolmen vuosikymmenen jaksoon montakaan rauhan vuotta sopinut.

Nykyaikaiset vasemmistopuolueethan eivät ole enää sitä samaa mitä sodan jälkeen oli. Vallankumousta tuskin monikaan haikailee, ja usko kommunismiin on kokonaan mennyt. Sen verran on Siperia opettanut, mutta voi voi… kovasti on vielä oppimista, niin oikeistolla kuin vasemmistollakin.

Noista vaalikoneista on luultavasti enemmän haittaa kun hyötyä, sillä luulen, että on paljon ihmisiä, jotka uskovat niihin kuin nousevaan aurinkoon eivätkä edes huomaa, ettei tässä nyt minun mielipiteeni esille tullutkaan.

Minut sai kuitenkin tuo vaalikoneen tulos ajattelemaan, että miksi noin. Ehkä en olekaan oikeistolainen, olen vain oikeamielinen. Sehän on se ajatus, joka ei oikein sovi kumpaankaan leiriin.

Pääsääntöisesti oikeistolla ja vasemmistolla on samat pyrkimykset. Kaikki edut ja omaisuus meille. Ainut ero onkin siinä, että tuo ”meille” tarkoittaa hieman eri ihmisiä. Tämähän nähdään jo työmarkkinaneuvotteluissa, missä oikeasti ne ”saavutetuista eduista” kiinni pitävät ihmiset istuvatkin sillä pöydän oikealla laidalla. Näissäkin neuvotteluissa on jotain yhteistä. Kumpaakaan osapuolta ei kiinnosta muu kuin oma hyvinvointi - kakat kansasta.