Politiikan perilliset

Olen vuosikausia seurannut politiikkaa ja mielestäni tehnyt merkittävän havainnon. Väitetään että koulutus periytyy siten, että korkeasti koulutettujen lapsetkin yleensä kouluttautuvat keskimääräistä paremmin.  Voi pitää paikkansa, mutta eihän koulutus sellaisenaan periydy, mutta perheen sisäiset arvot vaikuttavat varmasti asiaan.

Nuo edellä mainitut arvot vaikuttavat varmasti politiikassakin. Selvää on, että jos isä oli kepulainen, niin myös poika on kepulainen. Pääsääntöisesti tähän vaikuttaa myös ammatti, joka useimmiten liittyy maatalouteen.  Tämä liittyy jo monesti esittämäni väitteeseen, että ”oma suu on lähempänä kuin yhteisen pussin suu.” Maataloustuottajien kepulaisuus olisikin hyvin ymmärrettävää, jos kyseessä olisi pelkästään tähän alaan ja maaseutuun liittyvät asiat, mutta kun tuo porukka tahtoo sotkeutua kaikkeen politiikassa.  En nyt ota kantaa siihen, ovatko he oikeassa vai väärässä, mutta havaintoni mukaan se on yleisin poliittinen asenne, joka periytyy isältä pojalle.  Varmasti siihen osittain vaikuttaa sekin, että myös ammatti usein periytyy.

Merkittäviä poikkeuksiakin on. Koska tapaus on varsin tunnettu, uskallan tässä mainita pari nimeäkin. Ehkä nykypolvi ei oikein muista Sakari Tuomiojaa, joka oli mm. rauhansovittelija Kyproksella. Taisi Tuomioja olla melko liberaali ja silloisen Kansanpuolueen jäsen. Käsitykseni mukaan paremmin oikealla kuin vasemmalla. Kaikki sitten tuntevatkin hänen poikansa Erkin, joka niitti mainetta vasemmistolaisena mellakoitsijana opiskelijamellakoissa ja taisi osallistua myös ns. vanhan valtaukseen.  Erkki Tuomioja on tunnettu vasemmistopoliitikko.  Tuomiojien tapaus ei ehkä ole ainut, mutta se on tunnetuin näistä ideologisista eroista, joista ainakin osa selittyy nuorison kapinoinnilla vanhempiaan vastaan.

Ehkä täysin kepun vastakohtana esiintyvät vihreät. Vihreät on nuorten suosima puolue, ja kun väki vanhenee, niin samalla se hieman viisastuu. Alunperinhän vihreä ideologia oli oikeasti vihreää, mutta puolueen politisoitua nämä arvot polkeutuivat politiikan jalkoihin ja todellisuus alkoi näyttäytyä kaikkea muuta kuin vihreänä. Jälkipolvet eivät helposti osta noita arvoja.  Sanoisin, että hyvä näin ja hyvä myös se, että äärioikeiston arvot jäävät etupäässä yhden sukupolven mittaisiksi. Samoin näyttää käyvän myös poliittisen kartan vasemmassa laidassa, vaikka hieman keskustasta vasempaan näyttää tuo perinnöllisyys kukoistavan.  Ehkäpä perinnöllisyys selittääkin ihan keskimmäisten ryhmien menestyksen Suomessa. Keskimmäisillä ryhmillä tarkoitan nyt kepun molemmilla puolilla olevia puolueita, demareita ja kokoomusta.

Kyllä minä kauhulla ajattelen tilannetta, että Antti Rinteestä tulisi pääministeri, mutta muutoin voisi tälle kansakunnalle olla ihan hyvä, että demaritkin saisivat taas maistaa vastuuta. Eduskunnan suurimpia suunsoittajia ei sittenkään pitäisi hallitukseen päästää, sillä siellä tarvitaan enemmän tekijöitä kuin puhujia.

Jos kansa ei anna sinisille valtakirjoja, niin ei sitten anna.  Kyllä minä kuitenkin näkisin, että joitakin sinisten ministereitä on aika vaikea korvata. Olisikohan radikaalia ehdottaa, että pääasiassa nykyinen hallituspohja pidettäisiin, mutta joitakin ministereitä vaihdettaisiin muutamaan demariin.

Eiväthän kaikki demarit ole tolleroita, vaikka joskus siltä näyttää. Ainakin ay-liike saataisiin taas kuriin. Hallituksessa on pyrittävä toimimaan kansakunnan edun mukaisesti, vaikka se ei aina siltä näytä.