torstai 25. lokakuuta 2018

Jokohan pitäisi herätä?

Kun kuuntelin, mitä suomalainen talousteitten nobelisti sanoi suomalaisesta ay- politiikasta, täytyy vielä kerran palata tähän mielestäni loppuun kaluttuun aiheseen. Kehtasi mokoma epäillä, että Suomen kansantalous ei kestäisi moista lakkoilua. Olisikohan pitänyt tuo Nobelin palkinto antaa sittenkin Antti Rinteelle, niin ei olisi moisia puheita olisi kuultu nobelistin suusta.

No oikeasti täytyy kyllä myöntää, että jotenkin nämä maailman kirjat ovat kyllä olleet sekasin jo jonkin aikaa, ja vaikka vitsejä heitelläänkin, niin on niissä usein totta toinen puoli.

Jonkin verran nykyistäkin nuorempana pyöritin omaa yhden miehen yritystä. Pitkän työpäivän jälkeen olin joskus niin uupunut, että en enää jaksanut hoitaa kirjanpitoa ja laskutusta, enkä oikein muitakaan konttoritöitä. Paikallinen oppilaitos tarjosi silloin yllättävää apua. Heillä oli joku työllistämisprojekti, ja he tarvitsivat opiskelijoille harjoittelupaikkoja. Aluksi suhtauduin hieman varauksellisesti siihen, sillä kokemuksesta tiesin, että mahdollinen opetustyö kuluttaisi entisestäänkin niukkaa aikaani. En tiedä kuka maksoi, mutta kun kylkiäisenä luvattiin kahdeksansataa markkaa bonusta tuosta hyvästä, päätin suostua.
Elettiin vielä markka-aikaa.

Sain oikein näppärän tytön avukseni, ja pian hän oppi tarvittavat tehtävät, joita oli silloin tarjousten kirjoitus, laskutus ja puhelimeen vastaaminen. Kännykkää ei kai oltu keksittykään, joten tyttö oli loistava apu myös siinä suhteessa. Kun harjoitteluaika päättyi, tarjosin tytölle puolipäiväistä työtä.

En todellakaan kysynyt ammattiyhdistyksiltä, mitä minun pitäisi maksaa, vaan laskin ihan itse, mitä minä pystyin maksamaan. Sitten vain tarjosin tuota palkkaa tytölle ihan autuaan tietämättömänä siitä, että ay-liike olisi halunnut tytön jäävän kortistoon työttömänä työnhakijana. Kun en olut demari, ei minulla ollut demariviisautta, joten luulin tuota sopimusta ihan meidän kahden väliseksi asiaksi. Tyttö sai vähän omaa rahaa, minä sain apua ja molemmat oltiin tyytyväisiä.

Se varsinainen vitsi tuleekin nyt tässä.

Kun muutamat ystäni saivat kuulla, että olin palkannut ”konttoristin”, oli hämmästys suuri ja kysymys kuului: ”Kuinka uskalsit palkata sen tytön, nyt olet siinä pyvästi kiinni, etkä voi sitä erottaa, vaikka sinulla ei olisi yhtään töitä. Olisit mennyt naimisiin sen kanssa, niin pääsisit siitä eroon pelkällä ilmoituksella.” 



No vitsiksihän se olikin tarkoitettu, mutta kertoo jotakin tästä yhteiskunnasta. Onko se todella niin, että avioero on helpompi saada kuin päästä eroon firmaa haittaavasta työntekijästä?

Tuosta kertomastani tarinasta on jo muutama vuosikymmen, mutta edelleen olen sitä mieltä, että työsuhde pitäisi olla kokonaan työntekijän ja työnantajan välinen asia.
Näinhän se on kaikkien tuotannontekijöiden hankinnassa. Kauppias määrää hinnan ja ostaja päättää kannattaako ostaa. Jos kauppa syntyy, niin pulinat pois. Tietysti on niin, että tavaroilla on yleensä takuu, joka työntekijöiltä puuttuu.

Ay-liikkeiden toimintaan pitäisi soveltaa kartellit kieltävää lainsäädäntöä. Monessa tapauksessahan kyse on puhtaasti palkkakartellista.

En osaa sanoa, mitä se vaikuttaisi yleiseen palkkatasoon, mutta siitä olen jokseenkin varma, että työllisyys paranisi.

Moniavioisuuskin on Suomen lainsäädännön mukaan kielletty, joten ainakaan kaikissa tapauksissa ei avioliittokaan työsuhdeasiassa auttaisi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti