maanantai 29. lokakuuta 2018

Kuka ajattelee työtöntä?


Olen tässä nyt jo jonkin aikaa seurannut ay-liikkeen ja hallituksen välistä tukkanuottaa. Monesti olen myös päättänyt, että en kirjoita enää aiheesta sanaakaan, mutta aina vaan joku uusi näkökanta pulpahtaa esiin, eikä vielä yksikään ole noita lakkoiluja puoltanut. Kansakin tuntuu jakautuneen kahtia... lakkoilijoiden puoltajiin ja vastustajiin.  Näin olen ajatellut, että eivät puoltajat taida oikein ymmärtää mitä puoltavat, tai ovat vain niin itsekkäitä, että eivät välitä.



Lakiehdotus, josta ay-liike on tehnyt selkkauksen, on osa hallituksen työllistämistoimia. On ehkä totta, että ei se niin kauheita vaikuta työllisyyteen, mutta toisaalta on varmaa, että useampi uusi työpaikka syntyy kuin mahdollisesti irtisanomisia tapahtuisi.  Se alentaisi työllistämiskynnystä ja antaisi työttömälle mahdollisuuden osoittaa kykynsä.  Jos taas joku joutuisi irtisanotuksi, hän olisi jo kykynsä osoittanut.  En tunne yhtään työnantajaa, joka potkisi pois hyödyllisen ja tuottavan työntekijän, ei varsinkaan, jos firmalla olisi lisähenkilökunnan tarve.



Ay-liike ja sitä tukevat demarit ovat nyt karvansa näyttäneet. Tärkeintä on jo työssä olevien aseman turvaaminen, työttömistä ei tarvitse välittää.  Kyllä tämä kieltämättä vaikuttaa siltä, että vain hallitus välittää työttömistä, koska työllisyyden nostaminen on meidän yhteinen etu.



Näin minäkin televisiosta Sampo Terhon puheenvuoron. Tunnen miehen, enkä ole koskaan nähnyt häntä yhtä suuttuneena. On tosi kauheaa ajatella, että täyspäistä näyttelevät ihmiset ovat valmiita uhraamaan koko elintasomme nousun sen vaaran edessä, että joku, todennäköisesti huono ja tuottamaton työntekijä joutuisi irtisanomisvaaraan.  Oikeasti näin ei edes tapahtuisi, mutta onhan sekin joku keppihevonen.  Ay-liikkeelle ja vihervasemmistolle tuntuu olevan tärkeintä vastustaa hallituksen toimia, tekipä tämä sitten mitä tahansa.



Ymmärrän Sampon suuttumisen, sillä kyllä minäkin olisin suuttunut ja todennäköisesti vielä pahemmin, mutta en olekaan ministeri.



En tiedä millaista on olla työttömänä tämän päivän Suomessa, sillä itse olen kokenut tuon kohtalon joskus 60-luvulla ensimmäiseen ammattiin valmistumisen jälkeen.  Onneksi täältä pääsi silloin Ruotsiin elintasopakolaiseksi, enkä kovin kauan kärsinyt tuosta toisen luokan kansalaisen roolista täällä Suomessa.  Menin Ruotsiin toisen luokan kansalaiseksi, mutta pian pääsin Suomenkin työmarkkinoihin käsiksi, eikä minun tarvinnut kovin kauaa olla mamuna satojen tuhansien muiden mamujen joukossa. Luulen, että tänä päivänä työttömillä on Suomessakin kissan päivät ja oikeasti saa valita työn tai työttömyyden välillä. 



Ammattiyhdistysliikkeen ei kuitenkaan olisi syytä estää työttömiä pääsemästä työmarkkinoille, sillä yllättävän moni sinne haluaa.



Lähes kaikki Suomessa vaikuttavat poliittiset puolueet etsivät äänestäjiä oikeaksi olettamistaan viiteryhmistä.  Demareille tällainen viiteryhmä ovat alemmat virkamiehet ja teollisuustyöntekijät.  Jos saadaan näyttämään siltä, että juuri heidän etuaan ajetaan, niin hyvä näin.



Vihreät puhuvat suu vaahdossa opiskelusta, koska suurin vihreiden kannattajaryhmä löytyy opiskelijoista. Puolueen kannattajajoukko ei kuitenkaan kovin paljon kasva, koska opiskelijat valmistuvat aikanaan ja järkevöityvät vanhetessaan. Tieto on lähes kaikessa vihreää politiikkaa vastaan.



Se kaikkein punaisin vasemmisto keskittyy pääosin vain vastustamaan. En koskaan ole kuullut siitä suunnasta ehdotonta kiitosta kenenkään toimille.  Työttömien puolesta kyllä puhutaan, mutta vain puhutaan. Jos joku tekee jonkun konkreettisen toimen asian eteen, sitä tietysti vastustetaan.  Kyseessä on joko ”verenimijä”, tai sitten väärien puolueiden muodostama hallitus. 



Hallituspuolueet tekevät sitten, virkansa puolesta, sen minkä pystyvät, mutta ei se helppoa ole tässä yhteiskunnassa. Varmaan on, että se kaikki syö puolueen kannatusta, joten lopulta palataan lähtöasemiin ja oppositioon.  Sieltä sitten saa taas huudella välihuutoja ja hauskuuttaa kansaa. 



Näin se meillä menee, neljän vuoden sykleissä, eikä kehitystä juurikaan tapahdu.  Onneksi meillä on niitä ”verenimijöitä”, jotka hieman tasapainottavat kauppatasettamme, jotta valtio voisi tukea tuulimyllyjen ostoa ulkomailta. Kauppaahan se on sekin, vaikka tosi tappiollista, tarpeetonta ja jopa terveydelle vaarallista.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti