Syitä epätotuuksiin lienee monia, eivätkä suinkaan pienimmät
olleet sekavat olosuhteet. Kovin moni virkamies katsoi velvollisuudekseen
raportoida asioista, jotka saattoivat kuulua kokonaan toiselle henkilölle. Usein
nämä raportit poikkesivat suuresti toisistaan, ja kun siihen lisätään se
tosiasia, että myös valkoinen ja punainen totuus poikkesivat suuresti toisistaan,
syntyi tuo totuuksien sekamelska, jonka kanssa me jälkipolvet joudumme
elämään. Absoluuttista totuutta lienee
mahdoton enää löytää, sillä todennäköisesti viimeinenkin aikalainen on jo
kuollut.
Sanotaan, että Helsingin vankileiri olisi ollut suurin
vankileiri noin 12 000 vankeineen. Asian totuudellisuutta on kuitenkin
aihetta epäillä, sillä tutkija tohtori Marjo Liukkonen on löytänyt tilaston,
jonka mukaan Hennalassa oli 16 000 – 18 000 vankia, eikä sekään ehkä
jäänyt suurimmaksi. Lahden länsipuolella oli väliaikainen leiri, johon koottiin
vankeja ennen lopullista sijoitusta. Tuolla kokoamisleirillä, pelkän taivaan
alla, oli pahimmillaan yli 30 000 vankia. Suurin osa vangeista oli miehiä,
mutta myös naisten määrän arvioitiin olen kirjattua (2 282) suurempi. Vain 200 –
300 heistä oli naissotilaita. Punavangiksi saattoi päätyä sillä perusteella,
että aviomies, isä tai veli oli kuulunut paikalliseen työväen yhdistykseen. Jos
nainen käytti housuja, pidettiin tätä varmana merkkinä siitä, että henkilö oli
kuulunut nimenomaan soturina punakaartiin.
Liukkosen väitöskirjan mukaan Lahden Hennalassa tapettiin vuonna
1918 toukokuussa ainakin 216 naista ilman oikeudenkäyntiä. Tässä on kuitenkin
paljolti kyse tutkijan omista arvioista, sillä telotettujen määrä vaihtelee eri
lähteiden mukaan aina 104 – 800. Olipa
kyseessä mikä luku tahansa, on varmana pidettävä, että tässä on tehty historian
suurin naismurha. Nuorimmat teloittajien
eteen joutuneet olivat vielä lapsia.
Joukossa oli ainakin yksi 14-vuotias tyttö, jonka väitettiin kuuluneen
Mäntsälän punakaartin naisosastoon.
Sisällissodan aikaan Suomessa oli myös saksalaisia ja venäläisiä
joukkoja, jotka osallistuivat taisteluihin suhteellisen vähäisessä määrin,
eivätkä lainkaan taistellet toisiaan vastaan, sillä Saksa ja Venäjä olivat
juuri solmineet rauhan keskenään. Saksalaisten sotilaiden suurimmaksi ansioksi
jäikin se, että heidän läsnäolonsa lyhensi sodan vain reiluun kolmeen
kuukauteen.
Virallisen sotahistorian mukaan saksalaiset vastasivat
lähinnä Hennalan teloituksista, mutta näille syytöksille ei tutkijan mukaan ole
mitään perusteita. Luultavaa onkin, että väitteen takana on yritys pestä
puhtaaksi laittomiin teloituksiin osallistuneiden suomalaisten maine. Professori Seppo Hentilän kirjan ”Saksalainen
Suomi 1918” mukaan eivät saksalaiset aivan puhtoisia olleet, vaikka juuri
näihin teloituksiin eivät osallistuneetkaan. Suomalaisten käskystä saksalaiset
teloittivat noin sata punavankia, mutta kuten tiedämme, suomalaisten osuus oli
moninkertainen.
Koko aikuisen elämäni olen tuntenut antipatiaa saksalaisia
kohtaan lähinnä Hitlerin julmuuksien takia.
Perehdyttyäni nyt Suomen historiaan Suomi 100 -vuoden kunniaksi, täytyy
vai todeta; ”pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin.” Onkohan vain tunnustettava, että ihminen on
luonnostaan paha. Luulen, että tuo yhä vielä monessa maassa elävä
muukalaisvastaisuus on osa sitä.
Jottei totuus unohtuisi alkusenteillä: Saksalainen Suomi 1918 - Tekijät Marjaliisa Hentilä – Seppo Hentilä
VastaaPoista