Vääristelty historiamme (sisällissota)

Aika masentavaa on todeta, että mihinkään ei voi luottaa, ei edes suomalaiseen historian tutkimukseen.  En usko, että tämän päivän tutkijat vääristelisivät totuutta, mutta totuuden seulominen ristiriitaisista arkistotiedoista on lähes mahdotonta. Kunkin ajan viranomaiset kirjoittivat omia raporttejaan hieman oman mielensä mukaisiksi, ja nämä raportit jäivät sitten dokumenteiksi, joista tutkijat ovat poimineet tietonsa. Talvisodan ja jatkosodan historia lienevätkin hyvin lahellä totuutta, mutta samaa ei voida sanoa enää vuosien 1917 – 1918 tapahtumista.

Syitä epätotuuksiin lienee monia, eivätkä suinkaan pienimmät olleet sekavat olosuhteet. Kovin moni virkamies katsoi velvollisuudekseen raportoida asioista, jotka saattoivat kuulua kokonaan toiselle henkilölle. Usein nämä raportit poikkesivat suuresti toisistaan, ja kun siihen lisätään se tosiasia, että myös valkoinen ja punainen totuus poikkesivat suuresti toisistaan, syntyi tuo totuuksien sekamelska, jonka kanssa me jälkipolvet joudumme elämään.  Absoluuttista totuutta lienee mahdoton enää löytää, sillä todennäköisesti viimeinenkin aikalainen on jo kuollut.

 

Sanotaan, että Helsingin vankileiri olisi ollut suurin vankileiri noin 12 000 vankeineen. Asian totuudellisuutta on kuitenkin aihetta epäillä, sillä tutkija tohtori Marjo Liukkonen on löytänyt tilaston, jonka mukaan Hennalassa oli 16 000 – 18 000 vankia, eikä sekään ehkä jäänyt suurimmaksi. Lahden länsipuolella oli väliaikainen leiri, johon koottiin vankeja ennen lopullista sijoitusta. Tuolla kokoamisleirillä, pelkän taivaan alla, oli pahimmillaan yli 30 000 vankia. Suurin osa vangeista oli miehiä, mutta myös naisten määrän arvioitiin olen kirjattua (2 282) suurempi. Vain 200 – 300 heistä oli naissotilaita. Punavangiksi saattoi päätyä sillä perusteella, että aviomies, isä tai veli oli kuulunut paikalliseen työväen yhdistykseen. Jos nainen käytti housuja, pidettiin tätä varmana merkkinä siitä, että henkilö oli kuulunut nimenomaan soturina punakaartiin.

Liukkosen väitöskirjan mukaan Lahden Hennalassa tapettiin vuonna 1918 toukokuussa ainakin 216 naista ilman oikeudenkäyntiä. Tässä on kuitenkin paljolti kyse tutkijan omista arvioista, sillä telotettujen määrä vaihtelee eri lähteiden mukaan aina 104 – 800.  Olipa kyseessä mikä luku tahansa, on varmana pidettävä, että tässä on tehty historian suurin naismurha.  Nuorimmat teloittajien eteen joutuneet olivat vielä lapsia.  Joukossa oli ainakin yksi 14-vuotias tyttö, jonka väitettiin kuuluneen Mäntsälän punakaartin naisosastoon.

Sisällissodan aikaan Suomessa oli myös saksalaisia ja venäläisiä joukkoja, jotka osallistuivat taisteluihin suhteellisen vähäisessä määrin, eivätkä lainkaan taistellet toisiaan vastaan, sillä Saksa ja Venäjä olivat juuri solmineet rauhan keskenään. Saksalaisten sotilaiden suurimmaksi ansioksi jäikin se, että heidän läsnäolonsa lyhensi sodan vain reiluun kolmeen kuukauteen.

Virallisen sotahistorian mukaan saksalaiset vastasivat lähinnä Hennalan teloituksista, mutta näille syytöksille ei tutkijan mukaan ole mitään perusteita. Luultavaa onkin, että väitteen takana on yritys pestä puhtaaksi laittomiin teloituksiin osallistuneiden suomalaisten maine.  Professori Seppo Hentilän kirjan ”Saksalainen Suomi 1918” mukaan eivät saksalaiset aivan puhtoisia olleet, vaikka juuri näihin teloituksiin eivät osallistuneetkaan. Suomalaisten käskystä saksalaiset teloittivat noin sata punavankia, mutta kuten tiedämme, suomalaisten osuus oli moninkertainen.

Koko aikuisen elämäni olen tuntenut antipatiaa saksalaisia kohtaan lähinnä Hitlerin julmuuksien takia.  Perehdyttyäni nyt Suomen historiaan Suomi 100 -vuoden kunniaksi, täytyy vai todeta; ”pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin.”  Onkohan vain tunnustettava, että ihminen on luonnostaan paha. Luulen, että tuo yhä vielä monessa maassa elävä muukalaisvastaisuus on osa sitä.